Olen kateellinen ihminen, ja vihaan sitä

Olen, en kylläkään vaadi itseäni olemaan iloinen toisten puolesta, tai muita olemaan iloinen minun puolestani.

Sen ymmärtäminen että olet ainutlaatuinen. Kun tajuat että olet ihana ja rakastettava juuri tuollaisena. 

Itsemyötätuntoa voisit harjoitella.

Vierailija kirjoitti:

Sen ymmärtäminen että olet ainutlaatuinen. Kun tajuat että olet ihana ja rakastettava juuri tuollaisena. 

Itsemyötätuntoa voisit harjoitella.

Harjoittelenkin, tai ainakin yritän, päivittäin. Käyn myös terapiassa. 

Olen pitkiä aikoja "kuivilla", mutta kun joudun tilanteisiin, joissa esim. siskoani tai ystävääni kehutaan ja minut sivuutetaan, tunne puskee uudelleen päälle. 

Nyt minulla on ollut pari viikkoa uusi työkaveri, jossa on monta ihailemaani piirrettä: hän on välitön, sosiaalinen, kaunis, huumorintajuinen. Työkaverini pitivät hänestä heti, ja hän on nyt jo tiiviimpi osa porukkaa kuin minä, vaikka olen ollut täällä kolme vuotta töissä. Pidän hänestä itsekin, todella paljon, mutta samalla pistää sydämestä. Voi kun olisin itsekin tuollainen.

ap

Tyypillinen kookomuslainen - ei löydy maailmasta niin huono-osaista tyyppiä, etteikö kokkari sille kateellinen olisi. Ja hyvinhän nuo kokkarit tuntuu silti menestyvän, jota ota sinäkin kateellisuus hyötykäyttöön.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on heikko itsetunto, korostunut hylkäämisen pelko, lisäksi en pidä persoonallisuudestani enkä ulkonäöstäni yhtään.

Olen ulospäin varmaankin ihan normaali, sosiaalinen ja ystävällinen, koska minulla on hyviä ystäviä ja työporukassa tulen yleensä kaikkien kanssa toimeen.

Tämän kaiken alla muhii inhottava kateus.

Hyvä, kun et pidä itsekään itsestäsi, sillä se antaa jotain toivoa!

Olen tulkinnut juuri noin kuin kuvailit kateellisten ihmisten mielenlaadun. Olen välillä miettinyt, että eivätkö muut huomaa sitä kateuden pilkahdusta silmissä kuin minä? Kateelliset sanovat nenäni näyttävän ylpeältä, mutta ehkä se on se hetki, kun olen nähnyt kateuden heidän muuten sosiaalisen ulkokuorensa lävitse?

En koe olevani ylpeä. Omaan vahvan itsetunnon. Elän omanlaiseni elämän. Plen ulkonäköäni myöten tyytyväinen. Minua pyrkivät eristämään he, jotka kadehtivat ominaisuuksiani. En ole läheisriippuvainen, eikä minulla ole enää hylkäämisen pelkoa, eikä edes kuoleman pelkoa. Vastoinkäymiset ovat kehittäneet minua ihmisenä, mutta kateelliset ihmiset pilaavat kyllä edelleen tilanteita.

Toivottavasti kasvat ulos kateudestasi ja löydät itsestäsi myös parhaita puolia.

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen kookomuslainen - ei löydy maailmasta niin huono-osaista tyyppiä, etteikö kokkari sille kateellinen olisi. Ja hyvinhän nuo kokkarit tuntuu silti menestyvän, jota ota sinäkin kateellisuus hyötykäyttöön.

Selvä homma! Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen ymmärtäminen että olet ainutlaatuinen. Kun tajuat että olet ihana ja rakastettava juuri tuollaisena. 

Itsemyötätuntoa voisit harjoitella.

Olen pitkiä aikoja "kuivilla", mutta kun joudun tilanteisiin, joissa esim. siskoani tai ystävääni kehutaan ja minut sivuutetaan, tunne puskee uudelleen päälle. 

Tässä tunnistin jotain tuttua nuoruudestani. Siskoni on todella upea ihminen, rakastettava, puhelias, urheilullinen ja kaikkea muutakin hyvää. Tämä ei jää kellekään epäselväksi, siinä kun itse olen hiljainen introvertti. Sisko on aina ollut sukulaisten lemmikki, enkä ole sitä koskaan ihmetellyt, mutta kadehtinut kyllä, että olisinpa itse samanlainen.

Jossain vaiheessa sitten kuitenkin oivalsin, että minussa on olemassa paljon muuta hyvä, vaikka se ei olekaan niin näennäisen selvää. Olen oikeamielinen, hyväntahtoinen, rehellinen, aito ym., mutta niitä piirteitä ei niin näe, ellei minua tunne paremmin (kuten siskoni). En (enää) tarvitse muiden kehuja tai hyväksyntää, kun itselleni tämä asia on päivänselvää. Introverttiydelleni en voi mitään, enkä enää haluakaan. Päinvastoin, kun siskon kanssa ollaan sukujuhlissa, niin hyvä vaan että hän jaksaa jututtaa ja viihdyttää näitä sukulaisia, itsellä ei riitä mielenkiinto kuin kompata ja hymyillä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on heikko itsetunto, korostunut hylkäämisen pelko, lisäksi en pidä persoonallisuudestani enkä ulkonäöstäni yhtään.

Olen ulospäin varmaankin ihan normaali, sosiaalinen ja ystävällinen, koska minulla on hyviä ystäviä ja työporukassa tulen yleensä kaikkien kanssa toimeen.

Tämän kaiken alla muhii inhottava kateus.

Hyvä, kun et pidä itsekään itsestäsi, sillä se antaa jotain toivoa!

Olen tulkinnut juuri noin kuin kuvailit kateellisten ihmisten mielenlaadun. Olen välillä miettinyt, että eivätkö muut huomaa sitä kateuden pilkahdusta silmissä kuin minä? Kateelliset sanovat nenäni näyttävän ylpeältä, mutta ehkä se on se hetki, kun olen nähnyt kateuden heidän muuten sosiaalisen ulkokuorensa lävitse?

En koe olevani ylpeä. Omaan vahvan itsetunnon. Elän omanlaiseni elämän. Plen ulkonäköäni myöten tyytyväinen. Minua pyrkivät eristämään he, jotka kadehtivat ominaisuuksiani. En ole läheisriippuvainen, eikä minulla ole enää hylkäämisen pelkoa, eikä edes kuoleman pelkoa. Vastoinkäymiset ovat kehittäneet minua ihmisenä, mutta kateelliset ihmiset pilaavat kyllä edelleen tilanteita.

Toivottavasti kasvat ulos kateudestasi ja löydät itsestäsi myös parhaita puolia.

On hienoa, että elät omannäköistä elämää ja arvostat itseäsi.

Olen törmännyt muutaman kerran ennenkin siihen, että tulkitaan toisten eristäytymisen johtuvan nimenomaan kateudesta. Mutta mistä voit tietää sen, ellei siis joku ole sanonut suoraan? Vai olisiko kuitenkin ennemmin oma tulkintasi? 

Ainakin ihminen, joka on kateudestaan tietoinen, pystyy toivottavasti pitämään ystävinään monenlaisia ihmisiä, myös niitä kadehtimiaan. Itse ainakin yritän parhaani myös oppia kateudestani ja käyttää sitä peilinä. 

Mutta omahyväisiä ihmisiä en yleensä jaksa katsella kovin pitkään. ap

Oisko sitten tunteiden hyväksymisestä apua?  Kaikissa meissä asuu kateutta, eri asia sitten miten sen kanssa elää. Kateushan on tunne joka ei tunnu kovin mukavalta, oikeastaan se tuntuu todella pahalta. Usein käykin sitten niin että tuollaisen "pahan" tunteen yrittää kieltää itseltään jolloin sen ote oikeastaan vaan voimistuu. Toinen yleisesti käytetty keino on kielletyn tunteen projisointi toisiin ihmisiin. Eli olet jo tosi pitkällä kun tunnistat tuon tunteen omaksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen ymmärtäminen että olet ainutlaatuinen. Kun tajuat että olet ihana ja rakastettava juuri tuollaisena. 

Itsemyötätuntoa voisit harjoitella.

Olen pitkiä aikoja "kuivilla", mutta kun joudun tilanteisiin, joissa esim. siskoani tai ystävääni kehutaan ja minut sivuutetaan, tunne puskee uudelleen päälle. 

Tässä tunnistin jotain tuttua nuoruudestani. Siskoni on todella upea ihminen, rakastettava, puhelias, urheilullinen ja kaikkea muutakin hyvää. Tämä ei jää kellekään epäselväksi, siinä kun itse olen hiljainen introvertti. Sisko on aina ollut sukulaisten lemmikki, enkä ole sitä koskaan ihmetellyt, mutta kadehtinut kyllä, että olisinpa itse samanlainen.

Jossain vaiheessa sitten kuitenkin oivalsin, että minussa on olemassa paljon muuta hyvä, vaikka se ei olekaan niin näennäisen selvää. Olen oikeamielinen, hyväntahtoinen, rehellinen, aito ym., mutta niitä piirteitä ei niin näe, ellei minua tunne paremmin (kuten siskoni). En (enää) tarvitse muiden kehuja tai hyväksyntää, kun itselleni tämä asia on päivänselvää. Introverttiydelleni en voi mitään, enkä enää haluakaan. Päinvastoin, kun siskon kanssa ollaan sukujuhlissa, niin hyvä vaan että hän jaksaa jututtaa ja viihdyttää näitä sukulaisia, itsellä ei riitä mielenkiinto kuin kompata ja hymyillä. :D

Kuulostaa ihan kuin minulta ja siskoltani! Tosi hienoa, että olet oppinut pitämään omista hyvistä puolistasi. 

Minun siskoni on paljon kauniimpi kuin minä ja saanut aina enemmän huomiota ulkonäöstään, mutta lisäksi hän on sydämellinen ekstrovertti ja minä ujo introvertti. Lukemattomat tilanteet jo lapsuudesta käyty läpi, kun siskoani kehutaan. "On se niin ihana tyyppi", "ihan kuin malli", yms. kun itse jäänyt vaille kaikkea tuota.

Kun taas mietin tuttujani, en todellakaan laita heitä järjestykseen sen mukaan, että joku rohkea ekstrovertti olisi automaattisesti mukavampi kuin ujo introvertti. Monenlaiset ihmiset ovat mukavia ja ihania omalla tavallaan.

ap

Minä en enää soimaa itseäni kateudesta. Minua on kohdeltu lapsena todella epäreilusti. Luulin aikuiseksi saakka olevani merkittävästi huonompi kuin muut. Ja tietenkin sellainen aiheuttaa pahaa mieltä.

Nyt aikuisena ymmärrän ja hyväksyn sen, että minulla on omat tunteeni ja ajatukseni, jotka ovat seurausta minun elämästäni. Jollain toisella on ollut rakastava ja tukeva perhe, on ollut puhtaat vaatteet ja ruokaa joka päivä. On viety harrastuksiin, eikä ole koskaan sanottu kuinka paljon se maksaa ja aikaakin vie, ja vielä pitäisi erilliset harrastusvälineet ostaa! Monelle ihmiselle täysin arkiset asiat olisivat minulle ollut aivan käsittämätöntä luksusta!

Yritän käyttäytyä aina tilanteeseen sopivalla tavalla. En puhu kateudestani muille, koska mitäpä he nyt voisivat minun elämälleni. Onnittelen, jos joku on mennyt kihloihin, naimisiin, raskaana, synnyttänyt, ostanut asunnon... En tunne onnea heidän puolestaan, mutta heidän ei tarvitse tietää sitä.

Itseeni yritän suhtautua lempeäsi, vaikka vaikeaa se on. Vieläkin tulee monesti se ajatus, että olen maailman pahin ja huonoin ihminen. Mutta yritän tunkea sen ajatuksen pois, ja sanoa itselleni, että tietenkin se tuntuu pahalta että toinen saa sellaista mitä minäkin haluaisin. Sen sijaan että rankaisisin ja pieksisin itseäni, hoivaan ja palkitsen itseäni. Yhdessä vaiheessa se meni vähän yli, ja asuntoni täyttyi herkuista ja vaatteista. Nyt yritän yhdistää itsestäni huolehtimisen esim. liikuntaan tai vaikka elokuviin.

Vaikeaa on ollut, ja aina välillä tulee kyllä mieleen, kuinka pitkällä voisin elämässäni olla, jos olisin saanut hoivaa, tukea ja kannustusta. Mutta ainakin voin sanoa rehellisesti, että olen todellakin itse ansainnut sen kaiken vähän mitä olen saavuttanut. Ihan ilman kenenkään tukea ja apua.

Ei kateus välttämättä ole paha ominaisuus. Kateellinen ihminenhän itse asiassa ihailee suunnattomasti kateutensa kohdetta. Minut pieni kateus naapurin tytön paremmasta koulumenestyksestä sai yrittämään koulussa entistä paremmin ja loppujen lopuksi minä olin se, joka sai meistä kahdesta suoritetuksi ylemmän yliopistotutkinnon. Jos kaikki kaverini olisivat olleet kunnianhimottomia, olisin itsekin saattanut jäädä maalle kouluttautumattomaksi pikkutilan emännäksi. En vähättele heitä, mutta se elämä ei olisi ollut minua varten. 

Työpaikalla pieni kateus saa yrittämään paremmin ja jopa ylittämään itsensä.

Ulkonäöstä kateelliset varmaan tsemppaavat itsekin: liikkuvat ja pukeutuvat paremmin ym.

Minusta pieni kateus on todella vain voimaannuttava ominaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen ymmärtäminen että olet ainutlaatuinen. Kun tajuat että olet ihana ja rakastettava juuri tuollaisena. 

Itsemyötätuntoa voisit harjoitella.

Olen pitkiä aikoja "kuivilla", mutta kun joudun tilanteisiin, joissa esim. siskoani tai ystävääni kehutaan ja minut sivuutetaan, tunne puskee uudelleen päälle. 

Tässä tunnistin jotain tuttua nuoruudestani. Siskoni on todella upea ihminen, rakastettava, puhelias, urheilullinen ja kaikkea muutakin hyvää. Tämä ei jää kellekään epäselväksi, siinä kun itse olen hiljainen introvertti. Sisko on aina ollut sukulaisten lemmikki, enkä ole sitä koskaan ihmetellyt, mutta kadehtinut kyllä, että olisinpa itse samanlainen.

Jossain vaiheessa sitten kuitenkin oivalsin, että minussa on olemassa paljon muuta hyvä, vaikka se ei olekaan niin näennäisen selvää. Olen oikeamielinen, hyväntahtoinen, rehellinen, aito ym., mutta niitä piirteitä ei niin näe, ellei minua tunne paremmin (kuten siskoni). En (enää) tarvitse muiden kehuja tai hyväksyntää, kun itselleni tämä asia on päivänselvää. Introverttiydelleni en voi mitään, enkä enää haluakaan. Päinvastoin, kun siskon kanssa ollaan sukujuhlissa, niin hyvä vaan että hän jaksaa jututtaa ja viihdyttää näitä sukulaisia, itsellä ei riitä mielenkiinto kuin kompata ja hymyillä. :D

Kuulostaa ihan kuin minulta ja siskoltani! Tosi hienoa, että olet oppinut pitämään omista hyvistä puolistasi. 

Minun siskoni on paljon kauniimpi kuin minä ja saanut aina enemmän huomiota ulkonäöstään, mutta lisäksi hän on sydämellinen ekstrovertti ja minä ujo introvertti. Lukemattomat tilanteet jo lapsuudesta käyty läpi, kun siskoani kehutaan. "On se niin ihana tyyppi", "ihan kuin malli", yms. kun itse jäänyt vaille kaikkea tuota.

Kun taas mietin tuttujani, en todellakaan laita heitä järjestykseen sen mukaan, että joku rohkea ekstrovertti olisi automaattisesti mukavampi kuin ujo introvertti. Monenlaiset ihmiset ovat mukavia ja ihania omalla tavallaan.

ap

En minäkään arvota ihmisiä ulospäinsuuntautuneisuuden mukaan, mutta ymmärrän, että niin on helppo tehdä. On siinä meidänkin suvussa varmaan ollut ihmettelemistä, kun toinen on niin täydellinen seuraneiti, ja toinen istuu tuppisuuna aina. :D Mutta se ei ole minulta pois, ettei ihmiset juuri (lähipiiriä, ystäviäni jne. lukuun ottamatta) ole pyrkineet tutustumaan minuun ihmisenä ja tajuamaan niitä minun hyviä piirteitäni, pitäköön outolintuna, pääsenpä helpommalla. Itselläni kun taas ei yksinkertaisesti riitä into/mielenkiinto/energia pyrkiä tutustumaan myöskään ihmisiin, joten ehkä tämä on win-win. Toivottavasti pääsisit samaan mielentyyneyteen vielä. 

-7

Vierailija kirjoitti:

Oisko sitten tunteiden hyväksymisestä apua?  Kaikissa meissä asuu kateutta, eri asia sitten miten sen kanssa elää. Kateushan on tunne joka ei tunnu kovin mukavalta, oikeastaan se tuntuu todella pahalta. Usein käykin sitten niin että tuollaisen "pahan" tunteen yrittää kieltää itseltään jolloin sen ote oikeastaan vaan voimistuu. Toinen yleisesti käytetty keino on kielletyn tunteen projisointi toisiin ihmisiin. Eli olet jo tosi pitkällä kun tunnistat tuon tunteen omaksesi.

Ensimmäinen askel on ainakin se että hyväksyy olevansa kateellinen. Itsensä ruoskiminen luo vain pahanolon kierrettä kun kieriskelee pahassa olossa. Kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on huonoine puolineen niin itsearvostus kasvaa ja voi kateuden puuskatkin ohittaa olankohautuksella eikä niitä huomioi niin paljon. sitä paitsi kateus on inhimillistä. muut vaan ei kieriskele siinä tunteessa.

ps. olen kateellinen ihminen myös ja näistä ja monista muista huonoista puolista yritän päästä vähitellen eroon. Itselleenhän siinä palveluksen tekee kun keskittyy hyviin asioihin :D

Sepä siinä, että sinäkin kutsut minua omahyväiseksi, vaikka emme ole tavanneet face to face. Väitän, että yhtä refleksinomaisesti kuin kateus näkyy kateellisen silmistä, minunkin nenäni nousee silloin yläviistoon., kun huomaan kateuden. Kateellisista ihmisistä  ei ole koskaan ollut mitään myönteisiä seurauksia. Tulen paremmin toimeen miesten kuin naisten kanssa, koska miehet eivät kadehdi samalla tavalla!

Olet ap siis introvertti? Kuvailemani kateelliset ovat mielestäni useammin extroverttejä. He ovat naisryhmän keskipisteitå, eivätkä siedä naisuhkia ympärillään.  Minut yritetään eristää ja sen jälkeen katsotaan pahasti, kun aikani oltua ulkopuolinen, menenkin keskustelemaan miesten, siis heidänkin miestensä, kanssa. Huom, en ole koskaan iskenyt yhtäkään ukkomiestä, en myöskään mukavia, komeita ja ihania, sillä siitä seurasi vain turhia kärsimyksiä, kaikille osapuolille. Minulle riittää muutenkin yksi mies kerrallaan. Ainut syy miesten kanssa oloon on, että olen siellä, missä seurani hyväksytään, nauramme yhdessä ja meillä on enemmän keskustelunaiheita. Olen enemmän tyyppiä insinööri kuin kosmetologi ja enemmän ulospäinsuuntautunut kuin sisäänpäin.

5. ja 15. on sama

Tahtoisin tulla laajemmin hyväksytyksi myös naisryhmiin. Olen löytänyt ystäviä vain harrastusteni parista + harvat pitkäaikaiset ystäväni.

15.

Vierailija kirjoitti:

Ei kateus välttämättä ole paha ominaisuus. Kateellinen ihminenhän itse asiassa ihailee suunnattomasti kateutensa kohdetta. Minut pieni kateus naapurin tytön paremmasta koulumenestyksestä sai yrittämään koulussa entistä paremmin ja loppujen lopuksi minä olin se, joka sai meistä kahdesta suoritetuksi ylemmän yliopistotutkinnon. Jos kaikki kaverini olisivat olleet kunnianhimottomia, olisin itsekin saattanut jäädä maalle kouluttautumattomaksi pikkutilan emännäksi. En vähättele heitä, mutta se elämä ei olisi ollut minua varten. 

Työpaikalla pieni kateus saa yrittämään paremmin ja jopa ylittämään itsensä.

Ulkonäöstä kateelliset varmaan tsemppaavat itsekin: liikkuvat ja pukeutuvat paremmin ym.

Minusta pieni kateus on todella vain voimaannuttava ominaisuus.

On totta, että kateudesta on hyötyäkin. Olen esim. kunnianhimoinen ja tunnollinen osittain sen ansiosta.

Mutta kun kateus kasvaa liian isoksi, siitä tulee myrkyllinen tunne. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Sepä siinä, että sinäkin kutsut minua omahyväiseksi, vaikka emme ole tavanneet face to face. Väitän, että yhtä refleksinomaisesti kuin kateus näkyy kateellisen silmistä, minunkin nenäni nousee silloin yläviistoon., kun huomaan kateuden. Kateellisista ihmisistä  ei ole koskaan ollut mitään myönteisiä seurauksia. Tulen paremmin toimeen miesten kuin naisten kanssa, koska miehet eivät kadehdi samalla tavalla!

Olet ap siis introvertti? Kuvailemani kateelliset ovat mielestäni useammin extroverttejä. He ovat naisryhmän keskipisteitå, eivätkä siedä naisuhkia ympärillään.  Minut yritetään eristää ja sen jälkeen katsotaan pahasti, kun aikani oltua ulkopuolinen, menenkin keskustelemaan miesten, siis heidänkin miestensä, kanssa. Huom, en ole koskaan iskenyt yhtäkään ukkomiestä, en myöskään mukavia, komeita ja ihania, sillä siitä seurasi vain turhia kärsimyksiä, kaikille osapuolille. Minulle riittää muutenkin yksi mies kerrallaan. Ainut syy miesten kanssa oloon on, että olen siellä, missä seurani hyväksytään, nauramme yhdessä ja meillä on enemmän keskustelunaiheita. Olen enemmän tyyppiä insinööri kuin kosmetologi ja enemmän ulospäinsuuntautunut kuin sisäänpäin.

Tarkennus vielä, että en kutsunut sinua omahyväiseksi. En voi tietää, oletko omahyväinen, koska en tunne sinua. Mutta tunnen muutaman ihmisen, jotka ovat selittäneet minulle, että ihmiset välttelevät heitä kateuden takia - ja minun silmissäni sanoja on oikeasti vaikuttanut ennemmin omahyväiseltä. 

ap

Hyvä että pystyt myöntämään tunteen. Voit vielä välttää katkeroitumisen.