Minua kiusattiin yläasteella. Amiksessa myös. Ala-asteella ei.

Sama juttu, koko kouluelämä oli yhtä helvettiä ala-asteelta amiksen läpi. Nykyään olen tarkkana kenen seurassa haluan liikkua, joten lähipiirini on pieni mutta sitäkin laadukkaampi. Kiusaamiseen ja ivalliseen nälvimiseen minulla on nollatoleranssi koko elämän kestäneen kiusaamisen johdosta, joten vaikka kaveri olisi muuten kuinka kiva, jos hän loukkaa minua niin loukkaannun pitkäksi aikaa enkä halua olla tekemisissä. Toiset sanovat, että olen yliherkkä mutta itse sanon, että minulla on oikeus hyvään ja laadukkaaseen elämään eikä minun tarvitse tyytyä siihen, mitä mieltä muut ovat elämästäni tai sen tilasta.

Harva ihminen ajattelee kuinka paljon kiusaaminen voi vaikuttaa koko loppuelämään, eikä "kyllä se siitä, kaikkia kiusataan. Ei se oo niin iso asia" tyylinen vähättely auta millään tavalla. Minulla on nykyään hyvä itsetunto, olen töissä sairaalassa hyvässä työpaikassa ja ensimmäinen lapsikin syntyi reilu vuosi sitten. Monet kiusaajistani ovat nykyisin perusduunareita tehtaissa, alkoholia kuluu melko reilusti ja naimisissa ei ole yksikään vaikka joillakin lapsia onkin. Ehkä minun pitäisi kiittää heitä, että sain elämäni haltuun kun en viettänyt aikaa huonojen ihmisten kanssa. 

Anteeksi avautumiseni, aihe on arka.

Niin on, aivan idiootteja. Muista, etta sinulla on oikeus olla oma itsesi ja jos se on jollekin ongelma, se ei ole sinun vikasi. Kiusaajat on onnettomia tyyppeja joilla on vaikeaa itsensa kanssa. 

Termiä "koulukiusaaminen" ei pitäisi olla edes olemassa. Se on fyysistä ja henkistä väkivaltaa

Olen kanssa kiitollinen kiusaajilleni. Kiusaamisen kohteena olo sai aikaan piinallisia häpeän tunteita. Nämä tunteet taas saivat minut tarkkailemaan muita ja olemaan varpaillani. Näen ihmisistä paljon enemmän, kuin mitä olisin tajunnut jos olisin saanut olla rauhassa. Tämä on etuna monta kertaa, toisaalta hieman myös taakka. En haluaisi aina kaikkea tietääkään. Etua kumminkin enemmän.