Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Huhtasaari ja Suomen yliopistojen kv. taso

Vierailija
16.05.2018 |

Gradussa ei voi käyttää lähteenä jonkun toisen gradua, koska gradu ei kelpaa lähteeksi, mutta väitöskirja kelpaa. Jos Huhtasaaren kielitaito on niin surkea, ettei osaa itse kääntää lähteitä, niin ei niitä kuitenkaan voi merkitä omaksi tekstiksi, vaan kappaleen lopussa pitää olla lähde. Jos teksti on suoraan toisen gradusta ilman " "-merkkejä, niin se on tietenkin väärin ja virhe.

Pisatulokset ei korreloi Suomen korkeakouluopetuksen tasoon.

Omat kokemukset yliopiston graduohjauksesta:

1) ohjaaja antaa tänään ohjeen toimia näin, ja korjaat työsi, jonka jälkeen 3 viikkoa myöhemmin ohjaaja sanoo, että ei kun teekin näin, eli sillä tavalla millä opiskelija oli alunperin tehnyt työn. Aivan sekavaa ohjausta

2) graduohjaaja toimii gradun tarkastajana. Hän ei lue lopullista gradua vaan luettaa sen toisella tarkastajalla, eli alaisellaan. Tämän jälkeen graduohjaaja määrää, että arvosanaksi tulee huono vaikka toinen tarkastaja olis antanut arvosanaksi korkeamman numeron. Vallankäyttö ja pärstäkerroin.

3) graduohjaaja on mielissään, kun hänen teokseensa viitataan ja käytettään lähteenä. Hän on myös mielissään, kun oppilaan aihealue vastaa hänen omaa aluettaan. 5 pistettä ja papukaijamerkki. 

4) opiskelija tekee gradun aiheesta, josta on jo tehty kymmeniä graduja, ja lukee niitä. Kopioi niistä gradunsa rakenteen ja lähteet. 5 points ja papukaijamerkki. Toistohan on merkki kyvykkyydestä ja ajan hermoilla olemisesta.

Tämä on Suomen yliopistojen korkea taso, joka vetää vertoja kansainvälisesti. NOT. Olen opiskellut ulkomailla yliopistolla, ja taso on selkeästi korkeampi siellä.

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
16.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa huonolta ohjaukselta, mutta kun puhutaan yliopistojen tasosta, niin gradut eivät ole se keskeinen asia. Helsingin yliopisto pärjää hyvin kansainvälisissä vertailuissa, erityisesti suhteutettuna Suomen kokoon.

Vierailija
2/10 |
16.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Gradussa ei voi käyttää lähteenä jonkun toisen gradua, koska gradu ei kelpaa lähteeksi, mutta väitöskirja kelpaa. Jos Huhtasaaren kielitaito on niin surkea, ettei osaa itse kääntää lähteitä, niin ei niitä kuitenkaan voi merkitä omaksi tekstiksi, vaan kappaleen lopussa pitää olla lähde. Jos teksti on suoraan toisen gradusta ilman " "-merkkejä, niin se on tietenkin väärin ja virhe.

.

Gradussa voi ja pitääin viitata graduun jos sellaista on lähteenä käytetty. Gradun käytölle ei myöskään ole mitään estettä ja se merkitään "painamattomaksi lähteeksi"

Gradustakin tosin pitäisi käyttää lähinnä tuloksia koska muutenhan voi viitata alkuperäislähteisiin ja tutkimuksiin. Huhtasaaren ongelma taas oli se, että kopio vain kaiken toisten graduista taustoihin eikä todennäköisesti edes katsonut niitä alkuperäislähteitä.

Muilta osin ap:n kirjoitus vaikuttaa vähän katkeralta vaikka varmasti pitää sisällään myös ihan aiheesta esille nostettuja asioita.

Sipilän hallituksen leikkaukset tuskin parantavat sen paremmin Pisa tuloksia kuin etenkään tasoa yliopistoissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
16.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulle on opetettu ihan selvästi, ettei gradu kelpaa lähteeksi. Onko taas sekavaa ohjeistusta eri yliopistoissa?

Onko syytä olla katkera, jos ei saa kunnon opetusta, ja jotkut saa papukaija-tason ohjausta, koska aihe sopii yliopiston markkinoituun imagoon ja/tai ohjaajan minäkuvan pönkittämiseen? Menetelmät ovat myös ihan hakusessa.

Vierailija
4/10 |
16.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta Sipiän leikkauksissa on ainoa hyvä puoli se, jos yliopiston yksipuolinen poliittinen ilmapiiri voidaan purkaa, ja opettajiksi valitaan tulevaisuudessa monipuolisia opettajia ja luennoitsijoiksi eri maaailmankuvan omaavia ihmisiä. Punaviherkuplan puhkaisu on paikallaan. 

Vierailija
5/10 |
16.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valitettavasti on sama kokemus kuin aloittajalta. Tarkastajan omaa tutkimusta sivuava aihe saa poikkeuksetta paremman arvosanan kuin aihe, josta hän ei ole kiinnostunut. Toinen tarkastaja on usein ohjaaja-tarkastajan työrukkanen, jolla on hyvin vähän sananvaltaa lopulliseen arvosanaan.

Omassa tiedekunnassa tarkastajana toimi aina proffa, joita yleensä oli yksi per ala. Hän oli usein myös ohjaaja. Yhdellä kerralla käski muuttaa jotain ja seuraavalla kerralla käski muuttaa sen samaan kuin ennen. Yleensä seminaarissa nöyryytti niitä, joilla oli potentiaalia ja jotka koki uhaksi, mielisteli niitä joista ajatteli itse hyötyvänsä ja keskinkertaisuudet ja huonot jätti omaan arvoonsa. Tunnen yhden sittemmin valtakunnallisesti ja kansainvälisesti menestyneen arvostetun tutkijan, jolta proffa yritti vuosikaudet gradusta lähtien sulkea ovia. Oli varmasti katkera pala, kun tämä ihminen on kaikesta huolimatta pärjännyt erinomaisesti. Gradun arvosanakaan ei tainnut olla oikeudenmukainen. Sitten taas tunnen samalta alalta ihmisen, joka proffan mukaan kirjoitti ”kaikkien aikojen parhaan gradun”, pääsi tutkijaksi eikä olekaan saanut juuri muuta aikaan.

Vierailija
6/10 |
16.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Missä muuten on tutkittu Helsingin yliopiston taso verrattuna kansainvälisiin yliopistoihin?

Minusta Suomessa opetuksen tasoa kauttaaltaan murentaa kommunikaation puute. Suomalaiset eivät keskustele kunnolla, eivätkä siten vaihda erilaisia ajatuksia. Se kapeuttaa koko opetusta, (poliittisesti) hyväksyttyjä lähteitä ja siten ajattelua. Ei saa ajatella itse, vaan pitää vain mennä virran mukana. Onko se tiedettä? Kaikki kopioidaan ulkomailta tänne. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
21.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Gradussa ei voi käyttää lähteenä jonkun toisen gradua, koska gradu ei kelpaa lähteeksi, mutta väitöskirja kelpaa. Jos Huhtasaaren kielitaito on niin surkea, ettei osaa itse kääntää lähteitä, niin ei niitä kuitenkaan voi merkitä omaksi tekstiksi, vaan kappaleen lopussa pitää olla lähde. Jos teksti on suoraan toisen gradusta ilman " "-merkkejä, niin se on tietenkin väärin ja virhe.

.

Gradussa voi ja pitääin viitata graduun jos sellaista on lähteenä käytetty. Gradun käytölle ei myöskään ole mitään estettä ja se merkitään "painamattomaksi lähteeksi"

Gradustakin tosin pitäisi käyttää lähinnä tuloksia koska muutenhan voi viitata alkuperäislähteisiin ja tutkimuksiin. Huhtasaaren ongelma taas oli se, että kopio vain kaiken toisten graduista taustoihin eikä todennäköisesti edes katsonut niitä alkuperäislähteitä.

Muilta osin ap:n kirjoitus vaikuttaa vähän katkeralta vaikka varmasti pitää sisällään myös ihan aiheesta esille nostettuja asioita.

Sipilän hallituksen leikkaukset tuskin parantavat sen paremmin Pisa tuloksia kuin etenkään tasoa yliopistoissa.

Kyllä, gradua voi perustellusti käyttää lähteenä, joskus ei muuta edes ole.

Mutta miksi gradu pitäisi merkitä painamattomaksi lähteeksi? Kyllä minun viittaamani gradu oli ihan painettu, joten olisi ollut outoa väittää sitä painamattomaksi.

Vierailija
8/10 |
21.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Missä muuten on tutkittu Helsingin yliopiston taso verrattuna kansainvälisiin yliopistoihin?

Minusta Suomessa opetuksen tasoa kauttaaltaan murentaa kommunikaation puute. Suomalaiset eivät keskustele kunnolla, eivätkä siten vaihda erilaisia ajatuksia. Se kapeuttaa koko opetusta, (poliittisesti) hyväksyttyjä lähteitä ja siten ajattelua. Ei saa ajatella itse, vaan pitää vain mennä virran mukana. Onko se tiedettä? Kaikki kopioidaan ulkomailta tänne. 

https://www.timeshighereducation.com/world-university-rankings/2018/wor…

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kertoo paljon kommentoijien tasosta, että he kokevat tarvitsevansa graduohjausta. Aika pelleä!

Vierailija
10/10 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis jos se on kopsinut jotain teoriaa toisesta gradusta, silloin olisi pitänyt viitata (ja tarkistaa) kyseisen gradun lähteisiin.

Jos se on kopsinut siitä gradusta jotain tuloksia tai johtopäätöksiä, silloin ilman muuta olisi pitänyt lähteeseen viitata. Ei tää nyt mitään rakettitiedettä ole ja jokaisen gradua tekevän pitäisi nämä asiat ymmärtää ihan ilman henkilökohtaista ohjausta.

Joka tapauksessa typerä temppu ja kertoo paljon ihmisen motivaatiosta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä viisi