Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En vain saa (tai osaa ottaa) yhteyttä lapseeni
07.05.2018 |
Poika on kahdeksanvuotias, toisella luokalla. Pojan isä ja minä erottiin kun poika oli kaksi. Meillä in jaettu huoltajuus viikko-viikko periaatteella. Sanon periaatteella, koska viimeisen vuoden aikana poika on ollut melkein kaikki arkiviikot isällään (jolla on 3-vuotias uudesta liitostaan).
Syy tähän on se, että poika on mieluummin isänsä kuin minun luona. Ymmärrän sen hyvin, koska minun on ollut äärimmäisen vaikeaa saada minkäänlaista yhteyttä poikaani. En ollenkaan osaa olla hänen kanssaan. Hän ei koskaan sano tai tee mitään mielenkiintoista.
Olen ammatiltani tieteilijä. Teen usein iltaisin kotona töitä, luen ja kirjoittelen. Myös viikonloppuisin. Poika istuu sohvalla ja pelaa puhelimellaan. Eihän se pitemmän päälle mitään kivaa ole.
Olen yrittänyt saada pojan kiinnostumaan minun jutuistani ja ajatusmaailmastani. Ne jutut vain ovat aika monimutkaisia ja vaikeita ymmärtää alakoululaiselle. Niin en sitten viitsinyt jatkaa sitä. Lisäksi välini pojan isään ovat huonot ja hän syyttää minua pojan aivopesemisestä ja manipulointiyrityksistä.
Onko minussa jotain vikaa, kun tunnen lähinnä vastenmielisyyttä kun joudun kuuntelemaan kun poikani selittää autoista, peleistä ja muista poikien jutuista. Olen syvällä sydämessäni surullinen, että hän on sellaisesta kiinnostunut. Esim autot! Minulla ha pojan isällä ei kummallakaan ole korttia (isän uudella vaimolla on) ja poika koko ajan kertoo minulle eri automerkeistä. Niinkuin se minua kiinnostaisi.
Pelkään että isä hakee yksinhuoltajuutta. Sekin tekee minut surulliseksi, vaikken oikein ymmärrä miksi.
Kommentit (12)
Joskus vanhemman on vaikea ymmärtää, että lapsi on lapsi eikä pienikokoinen aikuinen. Lapsilla on lasten jutut ja heitä kiinnostaa omalle ikätasolleen sopivat asiat. Tiede on vielä tuon ikäisen aivoille haastavan monimutkaista, koska abstrakti ajattelu ei ole vielä kovin kehittynyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei sano olevansa ammatiltaan tieteilijä, vaan tutkija. Selkeä provo.
Kuulostaa, että kiintymyssuhteesi lapseen ei ole rakentunut normaalilla tavalla. Onko sinun vaikea asettua toisen ihmisen asemaan? Olisi hyvä että antautumista kuuntelemaan lapsesi asioita vaikka ne eivät sinua kiinnostakaan. Myös yhteistä tekemistä olisi tärkeä järjestää. Lähdet vaikka uimaan tai luontoretkelle poikasi kanssa. Sinulle ehkä sopisi että tapaamiset olisivat joka toinen vkonloppu ja olisit etä-äiti. Tämä voisi pojankin kehityksen kannalta olla parempi jos et pysty joustamaan omista töistäsi ja tekemisistäsi.
Lapsi on voitu vierottaa äidistään, koska äiti tuntee vierautta. Ihmiset ovat kieroja. Aina pitäisi pyrkiä pitämään läheiset välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei sano olevansa ammatiltaan tieteilijä, vaan tutkija. Selkeä provo.
Minäpä sanon. Täällä palstalla ainakin. En nyt aio tässä lähteä purkamaan tieteilijä-, tiedemies- ja tutkija-sanojen rakentumista ja niihin liittyviä merkityssisältöjä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Hahaa, oikein tieteilijä.
Tyypillistä, että tähän terminologiaan puututaan. Tieteilijä on aivan kelpo sana, parempi ja vähemmän arvolatautunut kuin 'tutkija'. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei ole provo niin sulla on joku persoonallisuushäiriö selvästi, kyvyttömyys samaistua muihin (itsestäsi poikkeaviin) ihmisiin, ja tunnustaa heidän arvonsa. Kehittymätön empatiakyky siis.
Enkä tarkoita tätä haukkumisena, ei ihminen itse asialle paljoa voi, surullistahan se vain on.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on voitu vierottaa äidistään, koska äiti tuntee vierautta. Ihmiset ovat kieroja. Aina pitäisi pyrkiä pitämään läheiset välit.
Kuka tässä on kiero? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, heikkotasoinen provoviritelmä.
Minäkin olen tutkija, mutta koska minulla on lapsia, teen työt pääosin työajalla. Mutta ei siitä enempää.
Asiat eivät ole niin huonosti kuin pelkäät, koska poika ilmeisesti kuitenkin kertoo vielä sinulle innoissaan asioitaan? Mun 9-v poika kertoo mulle myös mielellään juttuja peleistä ja youtube -videoista, ja eihän ne aina niin kiinnosta, mutta pyrin kykenen eläytymään hänen innostukseensa ja joka tapauksessa kuuntelemaan ne jutut. Toki jossain vaiheessa voi sanoa, että nyt riittää. Mutta yritä kuunnella, vaikka sisäisesti hammasta purren, ja koita nähdä vaikka älyllisenä haasteena sen ymmärtäminen, että mikä poikaa innostuttaa näissä asioissa.
Minullakin on ollut vaiheita, joina olen kokenut, että en saa ihan yhteyttä poikaani. Mua on auttanut se, että en yritä väkisin nimenomaan keskusteluyhteyttä, vaan teemme yhdessä asioita. Esimerkiksi (nämä eivät ole nyt ehdotuksia teille, vaan ihan vaan kuvatakseni tilannetta) lähdemme kävelylle parkouraamaan, leivomme, käymme elokuvissa, syömässä ravintolassa josta poika tykkää, ostamassa irtokarkkeja, trampoliinipuistossa tms. Fyysinen läheisyys on jo jotain, yhdessä tekeminen on jo PALJON , vaikka ette juuri puhuisikaan. Tätä kautta meille on aina tullut takaisin se aito kommunikaatioyhteys myöskin.
Yksi mitä voisit kokeilla olisi, että kokeilisit pelata pojan kanssa, tai katsoisit kun hän pelaa, ja pyytäisit selittämään mitä tapahtuu. Mun on tietty helppo sanoa, kun olen aina itsekin pelannut, mutta tällä saa takuuvarmasti ainakin jonkinlaisen yhteyden.
Alue: Aihe vapaa
Voiko tämä olla todellinen vai tekaistu aloitus? Voiko vanhempi, äiti olla noin epäempaattinen ettei osaa lainkaan asettua lapsen tasolle? Hämmästelen vilpittömästi.