Mitä psykoterapiassa tapahtuu? Kertokaa kokemattomalle.

Jep. Ei tapahdu ei yhtikäs mitään. Sinä höpötät ja terapeutista ei ole mitään hyötyä. Sinun pitää itse keksiä ratkaisut kaikkeen.

Terapeutti kysyy miltä se sinusta tuntuu.

No se on vähän niinku raiskaus, mutta henkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Jep. Ei tapahdu ei yhtikäs mitään. Sinä höpötät ja terapeutista ei ole mitään hyötyä. Sinun pitää itse keksiä ratkaisut kaikkeen.

Se sen tarkoitus onkin. Näin ollen terapeutista on hyötyä. Kannattaisi tutustua mitä mikäkin terapiamuoto tarkoittaa ennen kuin alkaa haukkumaan ammattiin kouluttautunutta puoskariksi.

Kognitiivis-behavioristisessa harjoitellaan tilanteita ja reaktioita, ja opitaan kestämään asioita, ainakin jos olet brutaalin rehellinen itsellesi ja terapeutillesi (etkä vain puhu terapeutille "sillei ettei se saa musta hirveetä kuvaa"). Kognitiivisessa en ole käynyt.

Mun käsittääkseni kognitiivisesti suuntautuneet terapeutit ovat yleensä keskimääräistä aktiivisempia. Terapiasuhteen alussa määritellään tavoitteet ja puhutaan siitä, minkälaisia keinoja näiden tavoitteiden saavuttamisessa käytetään. Toki asiakkaalta vaaditaan oma-aloitteisuutta myös.

Terapia on niin iso panostus, että kannataa käydä muutamalla eri terapeutilla, sillä terapeutin persoonalla on vähintään yhtä iso merkitys kuin hänen edustamallaan suuntauksella.

Itse olen käynyt psykodynaamisen terapian, sitä en voi suositella juuri kenellekään. En tainnut oppia terapiasta muuta kuin sen, että minulla on taipumus pyrkiä miellyttämään auktoriteettiasemassa olevia ihmisiä, tässä tapauksessa halusin siis olla mieliksi terapeutilleni.

Olet niin kuin poliisikuulustelussa kohdevalaisimella valaistuna.

Onpa negatiivista suhtautumista. Ei käy kateeksi terapeutteja. Näin vihamieliselle joukolle yrittävät saada hyvää aikaiseksi. Ei saata olla kovin palkitsevaa työtä.

No, ainakin täällä on se tilanne, että kenellekään ei pääse, joten toistaiseksi siellä ei voida tehdä yhtään mitään. Ruuhka on jäätävä. Onnittelut siis, jos olet terapeutin ja vieläpä sopivan sellaisen löytänyt. Yleensä suositellaan testailua jne. - no, tilannehan on se, että mitään ostajan markkinoita ei ole, vaan pitää tyytyä siihen, kuka on vapaana. Ellei sitten halua odotella kolmea vuotta, ja sittenkin ehkä todeta, että hups,  nyt se mun paikka meni kuitenkin jollekin toiselle (kyllä, oikeassa paikassa oikeaan aikaan sanelee aika paljon eikä loogiset sopimussysteemit).

Juttelet kuin kaverillesi, mutta terapeutti kestää rajumpia juttuja kuin kaverisi. Lisäksi monasti asiaa selittäessä itse oivaltaa, miten sen voisi ratkaista.

Vierailija kirjoitti:

Mun käsittääkseni kognitiivisesti suuntautuneet terapeutit ovat yleensä keskimääräistä aktiivisempia. Terapiasuhteen alussa määritellään tavoitteet ja puhutaan siitä, minkälaisia keinoja näiden tavoitteiden saavuttamisessa käytetään. Toki asiakkaalta vaaditaan oma-aloitteisuutta myös.

Terapia on niin iso panostus, että kannataa käydä muutamalla eri terapeutilla, sillä terapeutin persoonalla on vähintään yhtä iso merkitys kuin hänen edustamallaan suuntauksella.

Itse olen käynyt psykodynaamisen terapian, sitä en voi suositella juuri kenellekään. En tainnut oppia terapiasta muuta kuin sen, että minulla on taipumus pyrkiä miellyttämään auktoriteettiasemassa olevia ihmisiä, tässä tapauksessa halusin siis olla mieliksi terapeutilleni.

Mä oon käynyt pidempään juttelemassa psykodynaamisen terapeutin luona, en siis psykoterapiassa vaan muuten asiakassuhteessa, ja se oli juuri sellaista diipadaapaa, jossa terapeutti ei olisi itse halunnut puhua juuri mitään, muuta kuin välillä sanoi "kyllä tuo on tosi kauheaa sinua kohtaan" tms. Toisaalta, nyt aloitin kognitiivis-behavioraalisen oikean psykoterapian, ja siinä taas ärsyttää sellainen "temputus" ja jotenkin yksioikoinen asenne ongelmiin, ikään kuin ne voisivat ratketa vain täyttämällä paperille jotain ajatusvääristymiä (joita olen tässä vuosien aikana oikeasti itsekin pohtinut pääni puhki). Lisäksi terapeutti tuntuu välillä suhtautuvan minuun kuin lapseen. Esimerkiksi kerran puhuin yhdestä tilanteesta tälle kognitiivis-behavioraaliselle terapeutille, ja hän alkoikin kyselemään multa, että no mitessen henkilön A olis siinä tilanteessa kannattanu käyttäytyä, jos hän olisikin halunnut vähän liennyttää sanomaansa??? (Itse en siis ollut A:n kanssa lainkaan vuorovaikutuksessa tilanteessa.) Ihan kuin lapselta kyselisi jostain riidasta.

Psykodynaaminen terapia oli siis kypsempää ja pohdiskelevampaa, kognitiivinen terapia aktiivisempaa, mutta toisaalta aika halki-poikki-pinoon tyyliltään. Selkeitä vastauksia on varmasti turha odottaa saavansa mistään terapiasta...

Vierailija kirjoitti:

Olen hakemassa terapiaa. Lääkäri suositteli kognitiivista psykoterapiaa. Mitä siellä tapahtuu? Onko se vaan sitä et minä kerron mikä ahdistaa tms ja terapeutti kuuntelee?

Ja 9 jatkaa: no, mulla ei ole paljon kokemusta, mutta vähän kuitenkin. Sinä puhut, mutta voi ne terapeutit kommentoidakin. Minusta hyvä tyyppi osaa nostaa sellasia kapuloita rattaisiin. Asioita, joita voi mietiskellä ja myös ahdistua niistä lisää. Toisaalta hyvä tyyppi huomioi myös sen, että henkilön ei olisi tarkoitus kuitenkaan ahdistua ihan totaalisesti. Hyvä terapeutti saa kiinni olennaisesta, vaikka kaikkea ei edes purkaisi sanoiksi - ja toisaalta myös löytää sen olennaisen siitä sanatulvasta. 

Sitten on myös niitä, joiden kanssa ei mätsää yhtään. Eikä henkilö vaan saa kiinni punaisesta langasta, vaan jotenkin vääristää kaiken, mitä sanoo. Minä tapasin pari kertaa henkilöä, joka melkoisen avoimesti teki selväksi, ettei hän voinut sietää minua. Hän hermostui mm. siitä, että sovittelin aikoja muiden menojen kanssa ollakseni varma pääsystäni eikä hän jaksanut sellaista sumplausta, koska "ei kenenkään muun kanssa". En tiedä, oliko se tahallista provoamista nähdäkseen reaktioni (vastatunteet) vai oliko tosissaan. Olen vuosia miettinyt palautteen kirjoittamista, sillä pidän edelleen asiattomana henkilön käytöstä. Katson, että kuitenkin tuossa tilanteessa välien tulee olla asialliset ja ammattimaiset, vaikka miten ottaisi päähän. 

Vierailija kirjoitti:

No se on vähän niinku raiskaus, mutta henkisesti.

tää.

Hyvälle ystävälle ja seinille voi samat höpinät jutella, tai seurakunnan työntekijälle.

Vierailija kirjoitti:

Olet niin kuin poliisikuulustelussa kohdevalaisimella valaistuna.

eiku tää.

Vierailija kirjoitti:

Hyvälle ystävälle ja seinille voi samat höpinät jutella, tai seurakunnan työntekijälle.

tiesitkö että illimunatin käyttö on erittäin kiellettyä?

Mulla oli myös samanlainen mun ensimmäinen terapeutti. Kun oli rehellinen ja sanoin, että en jaksa nyt ja on tosi paha olla niin olin angstaava teini. Myös kun sanoin etten haluaisi lähteä matkalle, jonka olin varannut, koska olin väsynyt, olin lapsellinen. Lisäksi hän sanoi monesti, että jos en ole hyvällä tuulella niin mieheni jättää minut. Onneksi terapeutti muutti toiselle paikkakunnalle niin pääsin hänestä eroon ja nyt minulla on hyvä terapeutti, joka on ymmärtäväinen eikä ilkeä.

Ei siellä mitään mullistavaa tapahdu. Aluksi tutustutte, tai sinä kerrot itsestäsi. Sitten alatte käsittelemään niitä ongelmia, etsitte niitä ja mietitte ratkaisumalleja. Ja toistatte sitä toistamisen perään kolme vuotta. Ehkä teet oivalluksia, ehkä et. Ehkä terapeutti inspiroi sinua ja osaa asiansa, tai sitten ei. Älä missään nimessä aseta liiallisia kuvitelmia terapialle, koska se ei ole shamanismia. Terapeutti voi auttaa sinua, mutta sinun laskujasi se ei maksa eikä tule ajamaan pahaa äitiä elämästäsi pois. Se sinun on tehtävä itse. Toisilla onnistuu, toisilla ei. Terapian hyöty vaihtelee paljonkin eri ihmisten kanssa.

Itse kävin kovan terapian: ensin kaksi vuotta kaksi kertaa viikossa ja sitten vielä vuosi kerran viikossa. Se auttoi silloin, pakko myöntää, mutta oli myös raskasta ja ajoittain hyvinkin turhauttavaa. Terapeuttikin on ihminen; huomaat kun hän on väsynyt ja hänellä on ehkä ollut huono päivä. Huomaat myös kun hän on parhaimmillaan ja asiat luistaa. Ja sama itselläsi. Joskus vihaat sitä typerää lässytystä, joka ei johda mihinkään. Toisella kerralla lähdet terapiasta kuin joku taakka olisi hävinnyt hartioiltasi. Ja ne tunteet vaihtelee. 

Pahin on ottaa heti alussa vääränlainen terapeutti. Vääränlainen terapeutti ei kuitenkaan ole se, joka huomauttaa sinun omasta vastuustasti, mahdollisista virheistäsi ja kyseenalaistaa sinua. Se on se oikea terapeutti, jolta voi jotakin odottaakin.

Up.

Vierailija kirjoitti:

Ei siellä mitään mullistavaa tapahdu. Aluksi tutustutte, tai sinä kerrot itsestäsi. Sitten alatte käsittelemään niitä ongelmia, etsitte niitä ja mietitte ratkaisumalleja. Ja toistatte sitä toistamisen perään kolme vuotta. Ehkä teet oivalluksia, ehkä et. Ehkä terapeutti inspiroi sinua ja osaa asiansa, tai sitten ei. Älä missään nimessä aseta liiallisia kuvitelmia terapialle, koska se ei ole shamanismia. Terapeutti voi auttaa sinua, mutta sinun laskujasi se ei maksa eikä tule ajamaan pahaa äitiä elämästäsi pois. Se sinun on tehtävä itse. Toisilla onnistuu, toisilla ei. Terapian hyöty vaihtelee paljonkin eri ihmisten kanssa.

Itse kävin kovan terapian: ensin kaksi vuotta kaksi kertaa viikossa ja sitten vielä vuosi kerran viikossa. Se auttoi silloin, pakko myöntää, mutta oli myös raskasta ja ajoittain hyvinkin turhauttavaa. Terapeuttikin on ihminen; huomaat kun hän on väsynyt ja hänellä on ehkä ollut huono päivä. Huomaat myös kun hän on parhaimmillaan ja asiat luistaa. Ja sama itselläsi. Joskus vihaat sitä typerää lässytystä, joka ei johda mihinkään. Toisella kerralla lähdet terapiasta kuin joku taakka olisi hävinnyt hartioiltasi. Ja ne tunteet vaihtelee. 

Pahin on ottaa heti alussa vääränlainen terapeutti. Vääränlainen terapeutti ei kuitenkaan ole se, joka huomauttaa sinun omasta vastuustasti, mahdollisista virheistäsi ja kyseenalaistaa sinua. Se on se oikea terapeutti, jolta voi jotakin odottaakin.

En ole ap, mutta pakko kysyä, että etkö ollut tosi väsynyt, kun sitouduit noin moneksi vuodeksi aktiivisesti terapeuttiin? Pystyitkö tekemään mitään muuta elämässäsi? Töitä, harrastamaan jne. Itse olen miettinyt sitä kauhulla, että en voi sitoutua tilanteeseen, jossa esim. muutto työn perässä estyy (minulla ei siis ole mitään hengenhätää, en syö lääkkeitä, ole saikulla tmv.). Minusta myös hyvää lääkettä on se, että ylipäänsä tekee asioita elämässä, joten se pelottaa, että jää jumiin johonkin oravanpyörään eikä elämässä ole enää mitään muuta kuin terapeutti. Vaikka se kaikki tuleekin omaksi hyväksi, niin silti tuntuisi kamalalta, että elämä olisi monet vuodet sitä, että jaahas, en voi nauttia sosiaalisesta elämästä, koska terapeutti.