Mitä psykoterapiassa tapahtuu? Kertokaa kokemattomalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siellä mitään mullistavaa tapahdu. Aluksi tutustutte, tai sinä kerrot itsestäsi. Sitten alatte käsittelemään niitä ongelmia, etsitte niitä ja mietitte ratkaisumalleja. Ja toistatte sitä toistamisen perään kolme vuotta. Ehkä teet oivalluksia, ehkä et. Ehkä terapeutti inspiroi sinua ja osaa asiansa, tai sitten ei. Älä missään nimessä aseta liiallisia kuvitelmia terapialle, koska se ei ole shamanismia. Terapeutti voi auttaa sinua, mutta sinun laskujasi se ei maksa eikä tule ajamaan pahaa äitiä elämästäsi pois. Se sinun on tehtävä itse. Toisilla onnistuu, toisilla ei. Terapian hyöty vaihtelee paljonkin eri ihmisten kanssa.

Itse kävin kovan terapian: ensin kaksi vuotta kaksi kertaa viikossa ja sitten vielä vuosi kerran viikossa. Se auttoi silloin, pakko myöntää, mutta oli myös raskasta ja ajoittain hyvinkin turhauttavaa. Terapeuttikin on ihminen; huomaat kun hän on väsynyt ja hänellä on ehkä ollut huono päivä. Huomaat myös kun hän on parhaimmillaan ja asiat luistaa. Ja sama itselläsi. Joskus vihaat sitä typerää lässytystä, joka ei johda mihinkään. Toisella kerralla lähdet terapiasta kuin joku taakka olisi hävinnyt hartioiltasi. Ja ne tunteet vaihtelee. 

Pahin on ottaa heti alussa vääränlainen terapeutti. Vääränlainen terapeutti ei kuitenkaan ole se, joka huomauttaa sinun omasta vastuustasti, mahdollisista virheistäsi ja kyseenalaistaa sinua. Se on se oikea terapeutti, jolta voi jotakin odottaakin.

En ole ap, mutta pakko kysyä, että etkö ollut tosi väsynyt, kun sitouduit noin moneksi vuodeksi aktiivisesti terapeuttiin? Pystyitkö tekemään mitään muuta elämässäsi? Töitä, harrastamaan jne. Itse olen miettinyt sitä kauhulla, että en voi sitoutua tilanteeseen, jossa esim. muutto työn perässä estyy (minulla ei siis ole mitään hengenhätää, en syö lääkkeitä, ole saikulla tmv.). Minusta myös hyvää lääkettä on se, että ylipäänsä tekee asioita elämässä, joten se pelottaa, että jää jumiin johonkin oravanpyörään eikä elämässä ole enää mitään muuta kuin terapeutti. Vaikka se kaikki tuleekin omaksi hyväksi, niin silti tuntuisi kamalalta, että elämä olisi monet vuodet sitä, että jaahas, en voi nauttia sosiaalisesta elämästä, koska terapeutti.

Kävin samalla töissä ja olin tosi väsynyt, mutta kuitenkin äärettömän motivoitunut. On kuitenkin tunnustettava, että toisesta vuodesta lähtien aloin miettiä terapian mielekkyyttä, juurikin sen kuormituksen takia. Mutta kävin kuitenkin loppuun, koska olin niin päättänyt, enkä kadu.