Mitä mieltä tästä miestilanteesta?
Tapailin siis miestä muutaman kuukauden. Mies opiskeli samalla ja siksi oli toisinaan todella kiireinen. Nähtiin yleensä kaksi tai kolme kertaa viikossa ja tehtiin siis muutakin kuin harrastettiin seksiä.
Minua vaivasti se, että suhde ei tuntunut etenevän mihinkään ja mies oli paljon viikonloppuja pois. Mies ei hirveesti puhunut mitä haluaa, mutta suunnitteli välillä mitä tehtäisiin esim. kesällä. Katkaisin lopulta tapailun, kun minua ahdisti se, että aikaa tuntui olevan niin vähän ja suhde ei edennyt. Mies myönsi sen, että on ollut kiireinen. Laittoi kuitenkin myöhemmin viestiä, että hän oli nähnyt, että minulla on puhelimessa Tinder ja olen tapaillut muita. Hänelle asia on ollut ok, mutta ei ole siksi jaksanut vaivata päätään, että suhde ei etene ja aina emme ehdi näkemään usein.
Mä tykkään tuosta miehestä todella paljon ja mietin teinkö virheen kun katkaisin jutun. Onko sitä aikaa tulevaisuudessakaan ja miks mies ei puhunut koskaan mitä itse haluaa?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Unoha se ja siirry eteenpäin.
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unoha se ja siirry eteenpäin.
Miksi?
Koska tuolla on tavaton määrä miehiä, jotka ryntään suin päin suhteeseen kuten sinäkin.
Mihin tapailun pitäisi muutamassa kuukaudessa edetetä? Kosintaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unoha se ja siirry eteenpäin.
Miksi?
Mies ei tule lopettamaan opintojaan ja siirtymään täyspäiväisesti palvomaan sinua.
Sun kannattaisi nyt kysyä näitä kysymyksiä siltä mieheltä. 🙂
Mies oli kyllä viikonloppuja kavereidensa kanssa. Ja miten niin olen suinpäin rynnimässä suhteeseen? Tapailtiin kuitenkin useampi kuukausi. Olisi kiva, että mies olisi kertonut hieman, että haluaako mun kanssa seurustelua vai ei.
Mies ei ole kiinnostunut. Jos olisi, niin järjestäisi aikaa. Ehkä kiva pano olit, ei muuta...
Tinderistinä et ole vakavaa seurustelumatskua.
Vierailija kirjoitti:
Mies oli kyllä viikonloppuja kavereidensa kanssa. Ja miten niin olen suinpäin rynnimässä suhteeseen? Tapailtiin kuitenkin useampi kuukausi. Olisi kiva, että mies olisi kertonut hieman, että haluaako mun kanssa seurustelua vai ei.
Mitä hän sanoin kun kysyit seurustelusta?
Vierailija kirjoitti:
Mies oli kyllä viikonloppuja kavereidensa kanssa. Ja miten niin olen suinpäin rynnimässä suhteeseen? Tapailtiin kuitenkin useampi kuukausi. Olisi kiva, että mies olisi kertonut hieman, että haluaako mun kanssa seurustelua vai ei.
Tapailusta on tullut eräänlaista ajanvietettä, eikä tavoitteena ole auttamatta alkaa seurustelemaan.
Miksi pitäisi heti nyt edetä jonnekin? Odotitko kihloja, kosintaa ja lapsia heti tapaamisen jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Mihin tapailun pitäisi muutamassa kuukaudessa edetetä? Kosintaan?
Ilmeisesti heti pitäisi saada rikka sormeen ja muuttaa saman katon alle.
Sinä sitten puhuit mitä SINÄ haluat?
Sanoisin että next please. Meressä riittää kaloja.
Vierailija kirjoitti:
Mies oli kyllä viikonloppuja kavereidensa kanssa. Ja miten niin olen suinpäin rynnimässä suhteeseen? Tapailtiin kuitenkin useampi kuukausi. Olisi kiva, että mies olisi kertonut hieman, että haluaako mun kanssa seurustelua vai ei.
Olisiko kaverit pitänyt heivata kokonaan pois kuvioista ja käyttää kaikki aikasi sinuun? Ja jättää vielä opinnotkin?
En kysynyt suoraan seurustelusta. En itsekään puhunut mitään mitä haluan. Kysyin vaan miksi ei ehdi näkemään ja sanoi ettei vika ole minussa, mutta opiskelu vie paljon aikaa. Ja kysyin suoraan että halusiko minusta vain seksiä ja sanoi, että ei vaan olisi rauhallisesti edennyt ja katsonut mihin suuntaan mennään. Häntä ilmeisesti hieman vaivasi se, että näki mulla olevan Tinder. Mutta olihan mulla, kun tapailu oli niin hataralla pohjalla. Mutta mua ahdisti tuo että ei ehtinyt näkemään, mutta oli usein viikonloppuja kuitenkin kavereidensa kanssa.

Sinulla sitten ei ole kavereita? Ei työtä, ei opintoja?
En sano että olisi pitänyt heivata kaikki, mutta kerran ei nähty viikkoon kun mies ei ehtinyt. Luulisi että järjestäisi aikaa, jos olisi kiinnostunut. Kävisi edes pikaisesti kahvilla. Kysyin sitä ja mies sanoi, että ei ole järki että tulee väsyneenä mun luo ja mennään vaan heti nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
En kysynyt suoraan seurustelusta. En itsekään puhunut mitään mitä haluan. Kysyin vaan miksi ei ehdi näkemään ja sanoi ettei vika ole minussa, mutta opiskelu vie paljon aikaa. Ja kysyin suoraan että halusiko minusta vain seksiä ja sanoi, että ei vaan olisi rauhallisesti edennyt ja katsonut mihin suuntaan mennään. Häntä ilmeisesti hieman vaivasi se, että näki mulla olevan Tinder. Mutta olihan mulla, kun tapailu oli niin hataralla pohjalla. Mutta mua ahdisti tuo että ei ehtinyt näkemään, mutta oli usein viikonloppuja kuitenkin kavereidensa kanssa.
Pitäisikö sinun opetella ensin taito olla yksin ja sitten vasta siirtyä deittimaailmaan?
Unoha se ja siirry eteenpäin.