Olen niin väsynyt siihen, kun työhaastattelun jälkeen
Ei soiteta ja ilmoiteta miten on käynyt!
Olen käynyt 5 (?) haastattelussa tässä muutaman kuukauden aikana, eikä mistään ole kuulunut haastattelun jälkeen pihaustakaan. LinkedInistä olen seurannut sen verran, että olen huomannut, että joku muu on siihen valittu.
Kyseessä olevat työt ovat asiantuntija töitä, eikä hakijoita ole satoja tai ainakaan niin paljon oteta haastatteluihin, eli luulisi ettei olisi niin iso vaiva lähettää sähköpostia.
Ennen en ole tämmöiseen törmännyt.. Onko tällainen käytös lisääntyvät jotenkin vuosien aikoina? Olen viimeksi siis hakenut töitä nelisen vuotta sitten, ja silloin kyllä ilmoteltiin tilanteesta.. Harmittaa vain tuhlata tunti tai enemmän päivästä, eikä edes ”ei kiitos” viestiä tule perässä!
Nim. TURHAUTTAA
Kommentit (6)
Itselläni hyvin samanlaisia kokemuksia. Oman kokemukseni mukaan vielä ysärillä ja 2000-luvulla ilmoitettiin paremmin työhaastattelun tuloksesta, joko kirjeitse tai puhelimitse. Olen ollut työttömänä viitisen vuotta ja sinä aikana ollut muutamassa kymmenessä haastattelussa, ainoastaan neljästä on ilmoitettu. Itse en enää jaksa hakea koska uskon että olisin jo työllistynyt jos niin olisi tarkoitettu; nyt täytyy kehitellä jotain muuta.
Mutta tosiaan, nykyisin taitaa olla siinä määrin työnantajien markkinat etteivät viitsi edes ilmoittaa tuloksista. Mielestäni suhteellisen tympeää.
Haastattelun lopussa pitäisi saada suunsa auki ja kysyä millä aikataululla ja millä kavalla ilmoitetaan kuka on valittu, ettei tarvitse turhaan odotella ja ihmetellä. Minä olen haastatteluissa kysynyt ja kysynyt aina senkin kuinka monta tehtävään haki ja kuinka monta he haastattelevat.
Haastattelun tulisi olla vuorovaikutteinen. Usein haastattelijan laittavat sen haastateltavan siihen "piinapenkkiin" mutta jos ei suostu siihen yksipuolisesti vaan tekee vastakysymyksiä jne. Joitakin työnantajia voi ärsyttää jos heittää kysymyksiä väliin. "Oletteko arvostettu työnantaja? Kuinka suuri henkilökunnan vaihtuvuus teillä on? Mitä etuja työtekijällä on?" Vapaasti kysymään, jos tämä ei selviä jostain nettisivuilta. Ja sivulauseessa voi antaa ymmärtää että menee haastateltavaksi pariin muuhunkin paikkaan. "Olen hyvä tyyppi ja osaamistani halutaan monessa paikassa."
Vierailija kirjoitti:

Minä valitsen työnantajat, en mene minne vain haastatteluun, kun on kuitenkin sellainen ala, johon ei kuka vaan voi hakea. Kyselen paljon ja varsinkin lopussa teen hyvin selväksi että haluan, että ollaan yhteydessä miten kävi ja kysyn aikatauluista ja varaudun siihen. Ei ole tehtäväni soitella perään. Ap

Minä teen samoin. Masentavinta on kun haastattelun lopuksi luvataan että tuloksesta kerrotaan parin viikon sisällä, ja lopulta on kuukausi kulunut eikä mitään tietoa koskaan tullutkaan. Miksi sitten edes pitää sanoa että ilmoitetaan tuloksesta jos kerran ei ole aikomustakaan ilmoittaa? En ymmärrä.
Valitettavasti valintamme ei tälläkään kertaa kohdistunut sinuun.
Seuraathan silti jatkossakin yrityksemme avoimia työpaikkoja.