Onko ok, jos äiti tutkii 11-12v. lapsen taskut?
Meillä on välillä tutkittu. Ihan siitä syystä, että jää kiinni, jos on käynyt salaa ostamassa karkkia. Yhteen aikaan taskuista löytyi Pokémon-kortteja, joita luulin lapsen varastaneen, koska hänellä ei pitänyt olla rahaa. No, pitkän kuulustelun jälkeen kävi ilmi, että hän oli myynyt luokkakaverille jäätelönsä 2 eurolla (oli siis itse saanut sen meidän pakastimesta), ja oli myynyt pari "huonoa" keräilykorttia, joista oli saanut rahaa uusiin Pokémon-kortteihin. Ei siinä muuten mitään, kaupankäynti on ok, mutta rehellinen pitäisi olla. Välillä on putoillut karkkipapereita taskuista, kun on laittanut takkia/housuja pyykkiin. Heräähän siinä aina kysymys, onko ne rehellisesti ostettuja karkkeja. Toisaalta kun meillä lapsi saa kerran viikossa itse valita ihan reilun satsin haluamaansa karkkia kaupasta, niin periaatteessa vastustan sitä, että koulun jälkeen haetaan karkkia kaupasta/kioskilta. Luottaako muut omiin esiteineihinsä vai tutkitteko taskuja?
Kommentit (21)
Itsehän poltin ekat tupakat 11-vuotiaana. Muutaman kerran joku kaverin isosisko osti tai lainattiin salaa kaverin äidiltä. Sitten olikin pitkä tauko, ettei tupakka ollut in. Vasta 16-vuotiaana aloin polttaa. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut vaan hyvä jäädä kiinni silloin 11-vuotiaana. Oli vähän liian helppoa vedättää, joten tuli fiilis, että 16-vuotiaana sama vedätys onnistuu. Ehkä se nikotiinikoukku olisi silti tullut eteen 18-vuotiaana, kun muutin pois kotoa. Tai sitten silloin olisi ollut jo järkeä enemmän.
Siis onko lapsi tehnyt jotain ansaitakseen epäluottamuksesi? Tongitko taskuja salaa vai oletko kertonut että tällainen juttu kuuluu meillä valvontaan? Miksi epäilit lapsesi varastaneen ja mikä keskustelussa johti siihen että viattoman totuuden kertominen vaati pitkää kuulustelua?
Ei meillä katsota taskuja. Mutta esim. puhelin on aika tiukassa valvonnassa ja lapsi tietää sen.
On ok. Kyllä vanhemmilla pitää olla ote siihen mitä lapsi touhuaa ja missä mennään. Kyse ei ole epäluottamuksesta vaan huolenpidosta ja lapsen suojelusta.
On ok. Itse jäin aikoinaan kiinni, kun isä löysi tupakka-askin taskusta. Pointsit iskälle. Sanoi toivovansa, että en polta, koska hänkään ei polta. Sitten pyysi anteeksi, koska oli tutkinut taskuni. En polttanut enää sen jälkeen.
Sininen vuokko kirjoitti:
On ok. Kyllä vanhemmilla pitää olla ote siihen mitä lapsi touhuaa ja missä mennään. Kyse ei ole epäluottamuksesta vaan huolenpidosta ja lapsen suojelusta.
Todellakin, jos on mitään _aihetta_ niin se on vanhemman velvollisuus. Mutta rutiinisti 12-vuotiaan taskujen/huoneen/repun tutkiminen ei ole huolenpitoa vaan kyyläystä, ja liika kyyläys syö puheyhteyttä.
Silloin kun on oikeasti syy niin voi lukea vaikka päiväkirjat, kuulustella kaverit ja tonkia pöytälaatikot, mutta ei rutiinilla. Ja jos vanhempi säännöllisesti tsekkaa esim. lapsen taskut tai puhelimen niin jotta hän ei toiminnallaan synnyttäisi vastakkainasettelua vaan yhteistyötä niin siitä pitää puhua etukäteen.
Miten tupakoinnista voi jäädä kiinni siitä että taskussa on aski? Eikö niillä vanhemmilla ole nenää?
Kyllähän meidän ärrällä kävi jo useampi vuosi sitten tietyt lapset karkkia ostamassa päivittäin. Toivottavasti vanhemmat olivat vain sinisilmäisiä eivätkä välinpitämättömiä. Karkki ei kuulu kasvavan lapsen päivittäiseen ravitsemukseen. Onko niillä sitten muitakaan rajoja kotona, jos tuosta lipsutaan? Ja eniten ihmettelin, että jos käyvät salaa, niin mistä ne tenavat saa joka päivä rahaa ja eivätkö vanhemmat ihmettele koskaan rahankäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Miten tupakoinnista voi jäädä kiinni siitä että taskussa on aski? Eikö niillä vanhemmilla ole nenää?
Ei tupakointi miltään haise, jos pesee kädet kunnolla polttamisen jälkeen ja ottaa pastillin/purkan suuhun.

Haisee.

Sittenhän se vasta kiva haju onkin, rööki + mynthon.
Onko ok, jos 11-12 vee lapsi tutkii äitinsä taskut/käsilaukut?
En tutki taskuja. En lue päiväkirjaa, puhelimen viestejä jne. Lapsi 11.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tupakoinnista voi jäädä kiinni siitä että taskussa on aski? Eikö niillä vanhemmilla ole nenää?
Ei tupakointi miltään haise, jos pesee kädet kunnolla polttamisen jälkeen ja ottaa pastillin/purkan suuhun.
Haisee.
Ei haise. Mieheni tupakoi, enkä koskaan ole haistanut mitään. Hän käy tupakalla esim. aamuisin kun muut nukkuu ja illallla. Käy vessassa sen jälkeen, eli kaikki tuoksut ehtii haihtua. Minä en polta, joten mies on oppinut kohteliaasti. Sisällä meillä ei ole koskaan poltettu. Sinänsä tämä kiistely on turha, kun ei ap:n lasta ole kai röökaamisesta saatu kiinni.
Minusta päiväkirjan lukemisen kohdalla menee kyllä jo raja. Alle 15-vuotiaan viestit voi mielestäni vanhempi lukea.
Vierailija kirjoitti:
Onko ok, jos 11-12 vee lapsi tutkii äitinsä taskut/käsilaukut?
Tottakai jos hänellä on syytä epäillä että äiti käy vieraissa tai on muuta salattavaa
Vierailija kirjoitti:
Minusta päiväkirjan lukemisen kohdalla menee kyllä jo raja. Alle 15-vuotiaan viestit voi mielestäni vanhempi lukea.
Kaikki on suhteellista. Karanneen, kadonneen, yllättäen itsetuhoiseksi osoittautuneen, rikollisille teille ajautuneen tai rikoksen uhriksi joutuneen mutta siitä peloissaan vaikenevan lapsen omaisuus saattaa saada erilaisen kohtelun kuin sellaisen jonka epäillään ehkä ostaneen salaa karkkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ok, jos 11-12 vee lapsi tutkii äitinsä taskut/käsilaukut?
Tottakai jos hänellä on syytä epäillä että äiti käy vieraissa tai on muuta salattavaa
Niin tai jos äiti on seniili. Oikeasti: kasvatusvastuu on vanhemmalla, ja vanhemmalla on oikeus tehdä asioita, joihin alaikäisellä ei ole oikeus. Minusta 15-16-vuotiaan taskuja ei ole sopivaa tutkia, mutta sitä nuoremmat tarvitsevat vielä "lähikasvatusta". Meille tuli kotiin joku esite, jossa oli kysymyksiä ja vastauksia. Siinä pidettiin pahana, jos vanhempi kajoaa kännykkään, koska viestit on kirjesalaisuuden piirissä. Anteeksi vaan, mutta ei vanhemmat niistä viesteistä ole kiinnostuneet, vaan siitä, millä nettisivuilla lapsi on mahdollisesti viereillut.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko lapsi tehnyt jotain ansaitakseen epäluottamuksesi? Tongitko taskuja salaa vai oletko kertonut että tällainen juttu kuuluu meillä valvontaan? Miksi epäilit lapsesi varastaneen ja mikä keskustelussa johti siihen että viattoman totuuden kertominen vaati pitkää kuulustelua?
Ei meillä katsota taskuja. Mutta esim. puhelin on aika tiukassa valvonnassa ja lapsi tietää sen.
Teillä ei katsota taskuja. Mutta silti katsotaan puhelinta tarkasti. Just. Pidät siis pahana sitä, että joku vanhempi selvittää millä rahalla on ostettu karkkia, jos rahaa ei pitänyt olla, mutta et pidä pahana lapsen henk.koht. viestien lukemista???
Ei ole poika antanut aihetta ratsioihin. Rahankäyttö, miten ja missä kulkee, ja kenen kanssa, ollaan aina puhumalla selvitetty. Pyykkiin laittaessa tietysti taskut tarkastan ettei mitä sattuu roinaa päädy koneeseen.