Äitipuolen velvollisuudet
Onhan päivänselvää, että äitipuoli ei ole millään tavalla elatusvelvollinen.
Kaikki hankinnat lapsille on äitipuolen vapaaehtoisia hankintoja, ei hankintoja, joita hän joutuu tehdä, kun isät eivät piittaa niitä tehdä.
Kuinka suuri vaara uusioperhekuviossa, jossa naisella itsellään ei ole lapsia on vaarana joutua vain lapsenvahdiksi, keittäjäksi, tiski-ja pyykkikoneeksi? Tämä on valtaisa urakka varsinkin, jos lapsia on paljon!
Ryhtyykö nykypäivän nainen enää moiseen, kun tiedetään päivänselvyydeksi päätyvän?
Olisi kiva kuulla äitipuolien tarinoita. Varsinkin juuri naisilta, joilla ei omia ole. Olettavatko miehet teidän kuinka paljon ottavan vastuuta, maksavan ja huolehtivan ja missä se raja menee?
Kommentit (8)
Minä olen äiti ja äitipuoli. Yhteisiä lapsia ei ole.
Äitipuolella ei ole ainuttakaan velvollisuutta. Mies hoitakoon ja viihdyttäköön lapsensa. Minä korkeintaan teen isomman määrän ruokaa. Eikä sekään ole velvollisuus, vaan onasta halusta tapahtuva.
Miehelläni ei myöskään ole mitään velvollisuuksia. Riittää, että hän kohtelee lapsiani kunnioittavasti ja ystävällisesti.
Vaatimukset aina tappavat rakkauden.
Ainoastaan idiootti lähtee uusperhekuvioon.
Hohhoijaa kaikki äitipuolet, tsemppiä, yrittäkää sopeutua tai painukaa v.ttuun! Elämää ona teidän aikana, ja parempaa teidän jälkeen.
Ei kai kellään ole mitään velvollisuuksia ja nämä asiat ovat aikuisten keskenään sovittavia asioita. Omien lasteni äitipuoli tuskin maksaa minun lapsilleni mitään, tosin heidän talossaan on lapsille omat huoneet. Itse taas kohtelen mieheni lasta kuin omiani ja ostelen vaatetta tai tavaroita tarpeen mukaan. Samoin tekee mieheni minun lasteni kanssa.
En kutsuisi isän uutta kumppania äitipuoleksi koska ei hän sellainen ole vaan ainoastaan isän uusi kumppani. Äitipuolesta voi puhua sitten jos biologinen äiti ei ole kuvioissa ja lapsi asuu isällään.
Mitään velvollisuutta osallistua puolison lapsen hoitoon ei isän uudella kumppanilla ole.
Kukaan ei ole pahempi puoliso, joka vaatii. Eikä tällä ole mitään tekemistä uusperheilyn kanssa, vaan ylipäätään kenelläkäännei ole oikeutta vaatia yhtään mitään toiselta. Pyytää voi, vaatia ei.
En ole varsinaisesti äitipuoli, koska tutustuin mieheeni vasta kun hänen lapsensa olivat jo aikuisia.
Mutta koen olevani "mummipuoli" tai "puolimummi" tai "mummihko" mieheni lapsenlapsille.
Ja joo, siinä asemassa on ollut välillä vaarassa joutua venymään omien rajojen yli. Olen aina ollut hyvä tulemaan toimeen lasten kanssa. Tykkäänkin olla lasten kanssa, lasten kehityksen seuraaminen on minulle mieluista. Yhdistettynä siihen, että mieheni on aika hulluna lapsenlapsiinsa, mutta ei aina jaksa niitä, on tässä ollut tosiaan vuosien varrella vähän sovittelua sen suhteen miten nuo hellanteltut meille voivat tulla ja miten kauan olla ja kenen vastuulla ja huvitettavana ovat kun ovat meillä.
Olen joutunut jopa tekemään niinkin radikaaleja ratkaisuja kuin poistumaan paikalta tapaamiseen jonka olin aiemmin sopinut, ja jättämään miesparan keskenään kolmen alle kuusivuotiaan kanssa. Toisaalta mies oli ihan keskenään tyttärensä sopinut tämän lapsenvahtikeikan... ja minä olin niin hävytön että sanoin vain että ahaa enkä kertonut että mulla on muuten meno (jos olisin kertonut mies olisi soittanut tyttärelleen ja perunut koko jutun...). Toisaalta sen jälkeen näitä yllätyskeikkoja ei todellakaan ole tullut ilman että on keskusteltu asiasta.
Ja, olen joutunut avautumaan ihan rehellisesti myös omista jaksamiseni rajoista. Että joo, tykkään sinun lapsenlapsista mutta ei, en jaksa heräillä yöllä vaihtamaan vaippoja enkä oikeastaan siedäkään että niitä on täällä kun mun pitää herätä aamulla töihin. Ja että joo, kun mun tytär kirjoittaa ylioppilaaksi niin täällä ei silloin kaivata mitään lastentarhameininkiä kun sen mun likan pitää lukea...