Te, joiden mielestä töihin mennään vain tekemään töitä, eikä kenenkään kanssa tarvitse olla kaveri tai osallistua työpaikan tilaisuuksiin, millä alalla olette?
Kommentit (41)
IT-alalla. 18 vuotta olen tällä alalla ollut, eikä ole koskaan oletettu, että työkavereiden kanssa pitäisi viettää aikaa muualla kuin töissä. Joskus olen kyllä viettänyt, mutta ihan omasta halusta.
Yli 10 vuotta ison yhtiön markkinointia tekemässä AD:na
Vierailija kirjoitti:
Yli 10 vuotta ison yhtiön markkinointia tekemässä AD:na
Niin??
Silloin kun vielä olin työelämässä niin IT-alalla.
Kuljetusala. Ei tarvi onneksi olla työkavereiden kanssa tekemisissä kuin satunnaisesti. Inhoan ihmisiä.
En elä työkavereitani varten eivätkä hekään minua.Teen työni ja se siitä.
Hoitaja vanhuspuolella. Teen keikkaa. Keikkalaisia kohdellaan kuin ruttoa. Ei tervehditä, ei neuvota. Oletetaan keikkalaisen tuntevan käytännöt heti. Haukutaan selän takana ja auta armias, jos erehdyt jotain kyseenalaistamaan, et koskaan pääse enää kyseiseen paikkaan keikalle. Piirit ovat pienet.
Mä olen julkisella puolella sellaisessa työssä, jossa olen tavallaan muutoskonsultin roolissa asiakkaan tiloissa koko ajan. Ne ihmiset, joiden kanssa teen töitä päivittäin, eivät siis ole mun työkavereita vaan asiakkaita. He eivät ehkä itse hahmota tätä täysin, mutta mun on välttämätöntä pitää etäisyys jotta voin säilyttää obektiivisuuteni. Onneksi enää ei juuri edes kutsuta mihinkään. Harmittaa että mua pidetään nihkeänä kun en osallistu mihinkään, oikeasti kun tykkään kaikista juhlista ja riennoista. En vaan voi ryhtyä liian kaverilliseksi.
Psykologi. Saan riittävän annoksen sosiaalisia kontakteja jo asiakkaita tavatessa. Tauot haluan olla omassa rauhassani.
Mitä enemmän ihmisiä on samassa tilassa, sitä kuormittuneemmaksi mieleni käy. Johtuu osaksi siitä, että olen tottunut arvioimaan toisten ihmisten tunnetiloja eikä sitä voi noin vain lopettaa. Useampi nainen kahvihuoneessa on jo draamaa.
Ystävät ja perhe ovat rennompaan "läpänheittoon".
Työkavereideni mielestä minulla on väärät mielipiteet monista asioista. Siksi minun kanssani ei kuulemma voi keskustella. En näe yhtään syytä, miksi viettäisin vapaa-aikaani tai yrittäisin sen kummemmin olla sosiaalinen sellaisten ihmisten kanssa. He pitävät minua idioottina ja siihen heillä on toki oikeus.
Vierailija kirjoitti:
En elä työkavereitani varten eivätkä hekään minua.Teen työni ja se siitä.
Tässä kysyttiin nyt alaa..
Vierailija kirjoitti:
Työkavereideni mielestä minulla on väärät mielipiteet monista asioista. Siksi minun kanssani ei kuulemma voi keskustella. En näe yhtään syytä, miksi viettäisin vapaa-aikaani tai yrittäisin sen kummemmin olla sosiaalinen sellaisten ihmisten kanssa. He pitävät minua idioottina ja siihen heillä on toki oikeus.
Minulla on hieman samankaltaisia kokemuksia, vaikka en ole persu.
Inssi suunnittelutoimistossa.
Osallistun kyllä virkistystilaisuuksiin, niissä on ihan oikeasti usein kiva ohjelma. Kaikki eivät osallistu eikä kukaan loukkaannu siitä.
Toisten kanssa tulee joskus juteltua, kaikkien kanssa ei jutut kohtaa ja se on ihan ok. Lounaan pyrin viettämään omissa ajatuksissa. Vapaa-ajalla en työkavereita näe....miehen työkavereita kylläkin :)
Mitä sellaisia työpaikkoja sitten on, joissa pitää olla jonkun kaveri tai osallistua vapaa-ajallaan johonkin, vaikkei kiinnostaisi?
Lääke-edustaja. Muuten voisinkin, mutta kun kaikki asuu eri puolella Suomea. Soitellaan kyllä. Tosin tässäkin ammatissa saa olla työajalla ihan tarpeeksi sosiaalinen, että oman perheen seura riittää yleensä hyvin vapaa-ajalle.
Kaupassa olen.
Menen sinne, teen työni ja lähden kotiin unohtaen koko jutun seuraavaan työvuoroon saakka.
Perhe ja koti ykkösijalla.