Miksi Laila Kinnusen tytär mustamaalaa edesmennyttä äitiään..
Vähän ihmetyttää. Haukkuu äitiään julkisesti, olkoonkin ollut alkoholisti, mutta antaisi jo rauhan äidin muistolle. Eikö olisi jo aika antaa menneiden olla, sillä Milanallakin ikää kohta 50v niin luulisi jo päässeen yli lapsuuden traumoistaan.
Kommentit (17)
Yhä kuuluisa äiti, ehkä siitä varjosta on vähän vaikea päästä pois.
Samaa mietin. Ja vaikka olisikin saanut koko totuuden lapsuudestaan vasta nyt tietoon (niin kuin edellinen sanoi) niin miksi asia pitää tuoda julkisuuteen? Jos ihminen on edesmennyt, hän ei asioita voi korjata ja asiasta puhuminen ei muuta tapahtunutta. Menisi jollekkin terapeutille puhumaan jos on pakko puhua.
Sehän ei ole mustamaalaus, jos kertoo niin kuin asia on. Kun vainaja on ollut alkoholisti ja laiminlyönyt lastaan, sen voi kertoa ihan hyvin. Ikävämpää olisi, jos tytär joutuisi satuilemaan itselleen onnellisen lapsuuden vain sinun vuoksesi.
Mäkään en jaksa lukea otsikoita jonkun kuolleen äidin asioista. Olisi ottanut asioista selvää ennen äitinsä kuolemaa! Jos hänellä on ikääkin jo 50v niin luulis ymmärtävän, että kaikki ei kuulu julkisuuteen.
Eihän se mitään mustamaalausta ole, koska se on totta, eikä myöskään loukkaa toista osapuolta, koska hän on kuollut. Asioiden salailut ei auta ketään, mutta ongelmista puhuminen voi auttaa jonku vastaavassa tilanteessa olevan asioiden selviämistä.
Virhe oli siinä,että lasta ei annettu isälle.Mummo päinvastoin oikein yritti erottaa isän ja lapsen,vaikka isä oli raitis ja kunnollinen mies.Tai on,elää Suomessa edelleen.Milanalle hyvin läheinen.
Hyvähän se on että kertoo totuuden. Laila on ollut kuolleena jo kauan aikaa. Hiljaiset hetket on pidetty ja lämmöllä muisteltu häntäkin. Ei hänen muistoaan loukkaa että oma tytär kertoo avoimesti varjopuolistakin. Ties vaikka moni nyt elossa olevan alkoa käyttävä vanhempi ottaisi vaarin.
Varmaan sen takia, että hänen äidilleen viina oli tärkeämpää kuin lapsi. Kyllä sellaista on vaikea hyväksyä.
Ja varmaan myös siksi, että kaikki juopot vanhemmat laitettaisiin heti vastuuseen teoistaan. Nytkin se on niin helvetin iso tabu, että vanhemmat ryyppäävät eivätkä välitä lapsistaan. Monien alkoholistien lapsita tulee psykopaatteja (luonnevika, jos lasta pahoinpidellään ja hyväksikäytetään) tai mielisairas, joka ei kestä todellisuutta ja alkaa elää mielikuvitusmaailmassa jne.
Tämä kissa pitää nostaa pöydälle ja isoon ääneen.
Milana tuntuu olevan vähän väliä otsikoissa vain avautumassa vaikeasta lapsuudestaan. Miksi? Eikö olisi parempia väyliä purkaa traumojaan?
Minusta hyvä, että Milana kertoi julkisuuteen, sillä antoi kasvot alkoholistin lapselle. Suomessa näitä kohtaloita on paljon ja nyt ehkä joku toinen saa vertaistukea jos kokenut saman. Ei pidä hyssytellä.
Samaa ajattelin kuin edellinen että varmaan motiivina on muiden vastaavassa tilanteessa olevien auttaminen. Itse pidän jonkin verran Lailan musiikista (osasyynä varmaan se, että äitini oli joskus suuri fani ja kappaleet soivat meillä jatkuvasti kotona :D) eikä siihen vaikuta tieto hänen käytöksestään lastaan kohtaan, joten en näe asiasta puhumista mustamaalaamisena. Osittain tähän vaikuttaa varmaan myötätuntoinen asenteeni: ajattelen Lailaa uhrina siinä missä tytärtäänkin. Paha alkoholismi ottaa ihmisestä vallan. Olen aina nähnyt ja näen hänet edelleenkin – paljastusten jälkeen – lahjakkaana laulajana, joka valitettavasti sairastui.
Tjoo, tavallaan ymmärrän aloittajaa, mutta minusta oli ihan mielenkiintoinen tämän asian yhteydessä tullut tieto, että viinalla nukutettiin vauvoja aikoinaan. Kaikkea sitä oppii sairaasta maailmasta.
Laila Kinnunen on niin laajalti ihailtu ja tytär saa varmasti jatkuvasti kommentteja äidistään. Sen täytyy olla raskasta, kun kotona on ollut perhehelvetti.
Ja kyllähän muidenkin menehtyneiden julkkisten vikoja on ruodittu, esimerkiksi Juicea alkoholismia. Huono äiti taitaa olla vain edelleen niin suuri tabu, että sitä pitää hyssytellä.
Alkkismummoja pelottaa nyt mitä tulee julki kuoleman jälkeen. Miettikääpä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Laila Kinnunen on niin laajalti ihailtu ja tytär saa varmasti jatkuvasti kommentteja äidistään. Sen täytyy olla raskasta, kun kotona on ollut perhehelvetti.
Hän on myös aika paljon äitinsä näköinen, senkin takia on varmaan kuullut paljon asiasta. Hän myös syntyi siinä vaiheessa, kun Lailan elämä oli jo alamäessä, hän ei ole niitä parempia aikoja itse nähnyt, joten muistot ovat erilaisia kuin vähän vanhemmilla ihmisillä.
Luit varmaan IS artikkelin, siinä sanottiin "Vasta hiljattain Milana sai tietää koko totuuden lapsuudestaan, kun hän sai käsiinsä lastensuojeluviranomaisten raportit itsestään. Niitä oli monta mappia." Varmaan osasyy.