Miksi koirani remmirähjää & irtokoirien kohtaamisesta
Minulla on noin kaksivuotias, itselleni puoli vuotta sitten täysin kouluttamattomana tullut sekarotuinen hurtta. Kyseessä on ensimmäinen koirani.
Koira alkoi pian tulonsa jälkeen remmirähjätä, ilman mitään ilmeistä laukaisevaa tekijää. Ollaan harjoittelulla edetty siihen asti että ainakin kilttien ja itsensä kokoisten tai isompien koirien ohittaminen onnistuu poikkeuksetta vieressä seuraten ja namia odottaen, joitain yksittäisiä lipsahduksia käy välillä jos en huomaa lähestyvää koirakkoa ajoissa.
Koira pärjää kuitenkin koirapuistossa varsin nätisti rähjäämättä, eikä ole ilmentänyt muutenkaan koira-aggressiivista käytöstä. Myöskään irtokoirille ei rähise vaikka tulisivat suoraan iholle, ilmeisesti koska epätasapuolinen tilanne? Voiko olla että tälläinen irtokoirien kohtaaminen on saanut koiran kokemaan olonsa uhatuksi ja siten laukaissut rähisemisen? Alueellani ulkoilee usein koiria ilman hihnaa, ja omistajat antavat niiden tulla täysin vapaasti tervehtimään vaikka koittaisi mumista jotain remmirähjäämisestä. Asia ei muuten häiritsisi minua koska kyseiset koirat ovat ainakin toistaiseksi olleet ilmeisen kilttejä ja vaarattomia, epäilyttää vain voivatko nämä kohtaamiset pahentaa rähinää tai olla jopa sen taustalla.
up, kysyisin koira-aiheiselta palstalta mutta huonosti löytyy sellaisia jotka eivät vaadi rekisteröitymistä