Hoitajien tilanne olisi toisin jos KD olisi vallassa

Lauantai 10.11.2007





Eduskunta on ajettu hankalaan tilanteeseen. Joudumme käsittelemään sotatilaan tai suuronnettomuuteen tarkoitetun valmiuslain kaltaista potilasturvallisuuslakiesitystä. Emme kuitenkaan ole sodassa ja Suomi on vauraampi kuin koskaan aiemmin. Silti Vanhasen toinen hallitus on onnistunut ajamaan puolessa vuodessa terveydenhuoltojärjestelmän katastrofin partaalle. Kokoomus nousi vallankahvaan lupaamalla hoitajille tasa-arvotupon ja sen jälkeen hallitus tuuletti ¿historiallisella¿ palkkaratkaisulla. Kun hoitajille selvisi, että ratkaisu oli kupla, eikä palkkakuopasta noustaisi, pettymys purkautui työtaisteluksi. Nyt hallituksen johtotroikka: Vanhanen, Katainen, Cronberg ja Wallin ovat linnoittautuneet hokemaan, että lisärahaa kuntien terveydenhuoltoon ei tule. Kuntatyönantajaakin ymmärrän. Milläpä kunnat rahoittaisivat hallituspuolueiden vaalilupaukset, kun tälläkin hetkellä kuntatalous on kireällä?



Potilasturvallisuuslakia esitellessään pääministeri Vanhanen asetti vastakkain potilaiden ja hoitajien perusoikeudet: potilaiden oikeuden elämään ja terveyteen ja toisaalta hoitajien oikeuden henkilökohtaiseen vapauteen, elinkeinovapauteen sekä ammatilliseen yhdistymisvapauteen.



On selvää, että oikeus elämään on kaikkein tärkein perusoikeus. Se ajaa ohi kaikkien muiden oikeuksien. Juuri siksi meillä on olemassa valmiuslaki sotatilaa ja erityisiä poikkeusoloja varten. Valmiuslain mukaan jokainen 17 ¿ 65 ¿ vuotias voidaan määrätä kykyjensä ja voimiensa mukaiseen palkalliseen työhön. Siksi esimerkiksi oikeutta irtisanoutumiseen terveydenhuollon työstä voidaan rajoittaa, jos oikeus elämään on uhattuna.



Toisaalta perusoikeuden rajoittamista pidetään sallittuna vain silloin jos tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Tässä tapauksessa keinot ovat olemassa ¿ asia voidaan helposti ratkaista rahalla, vieläpä valtiontalouden tilaan nähden kohtuullisella panostuksella. Suomi panostaa tällä hetkellä muita pohjoismaita selvästi vähemmän terveydenhuoltoon, niukka budjetti selittyy hoitajien vertailumaita huonommalla palkalla. On myös muistettava, että nyt uhkaava joukkoirtisanoutuminen on esimakua tulevaisuudessa uhkaavasta työvoimapulasta. Palkkakorjaus on välttämätöntä, jos haluamme terveyspalveluihin ammattitaitoista työvoimaa väestön ikärakenteen vääristyessä ¿ vielä 10 vuodenkin kuluttua. Uskon, että sovittelulautakunta löytäisi nopeasti ratkaisun, jos hallitus antaisi pelimerkkejä pöytään.



Mutta mitä kansanedustajan tulee tehdä, jos hallitus on kivikova eikä suostu kätilöksi palkkakiistassa? Mitä keinoja jää jäljelle turvata puolustuskyvyttömien henki ja terveys joukkoirtisanoutumisten uhatessa?



Potilasturvalain suuri ongelma on siinä, että se ei lopulta ratkaise tilannetta - se " pakottaa" vain 10 - 20 % irtisanoutuneista hoitajista töihin. Vainajia ja vammautuneita tulisi pakkolain vallitessakin, jos joukkoirtisanoutumiset toteutuvat. Siksi suuri paine tulisi edelleen kohdistaa siihen, että ratkaisu syntyisi nopeasti. Irtisanoutumiset eivät saisi realisoitua lainkaan. Suuri kysymys onkin, pitkittäisikö pakkotyölain hyväksyminen ratkaisun löytymistä.



Tätä kaikkea joudun henkilökohtaisesti pohtimaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä huomisen kokouksessa. Minulle tämä ratkaisu on yksi tuskallisimmista koko kansanedustajaurallani ¿ uni ei tule yöllä ja päätä särkee päivällä. Edelleen vetoan hallitukseen ¿ nyt on aika vahvistaa valtion rahoitusta terveydenhuoltoon ja samalla pelastaa maa uhkaavalta katastrofitilalta. Lähtökohdaksi voisi ottaa talousarvioaloitteemme 600 miljoonan euron lisäyksestä kuntien valtionosuuksiin. Ratkaisu voisi ehkä syntyä silloinkin, jos tästä tingittäisiin puoleen tai kenties jopa kolmannekseen.





(tämä siis Päivi Räsäsen blogista)