Eskarilaisen uhmavuosi, elämä on yhtä vääntämistä lasten kanssa

En käyttäytynyt itse kyllä eskarilaisena noin.

Vierailija kirjoitti:

En käyttäytynyt itse kyllä eskarilaisena noin.

Kommentin tuoma arvo keskusteluun: 0.

Ei ole normaalia. Ei eskarilaisilla ja viisivuotiailla ole mitään uhmaikää, he ovat aivan normaaleja lapsia. Tuo mitä kuvailit ei ole.

Hetkinen! Mullakin on eskari ikäinen enkä kyllä ollenkaan tunnistanut tekstiä. Uhma oli ja meni 5-vuotiaana, sen jälkeen on ollut seesteisempää. Itsesäälikohtauksia ei ole ollut ikinä kummallakaan lapsella.

Onko perheessänne jotain isoa muutosta menossa, mihin reagoi? Ei kuulosta normille.

Luojan kiitos minulla ei ole lapsia...

Mulla on myös eskarilainen ja 5v. Eskarilainen ei kyllä ikinä lankea itsesyytöksiin, päinvastoin. Hänen yleisimmät huudonaiheensa ovat "sinun syy" tai "epäreilua". Esimerkiksi jos häneltä tippuu joku tavara, se ei koskaan ole hänen itsensä vika vaan häntä viimeksi puhutelleen ihmisen :D

5v puolestaan on varsin tasaisessa vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on eskarilainen 7v ja nuorempi 5v. Isommalla on koko eskarivuoden ollut kauhea uhma, tiedätte varmaan sen eskarilaisten itsesäälivollotusuhman, kun mikään ei koskaan ole hyvin ja kaikesta saadaan puolen tunnin huutoitkumaratoni, jonka ekan 5min jälkeen eskarilainen itsekään ei muista mistä se lähti, kun on jo laajentanut kiukunaiheitaan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan.

5v on yhtäkkiä alkanut todella hankalaksi. Huutaa ja kiljuu, suuttuu ihan yhtäkkiä, mutta lukkiutuu siten, ettei kerro mistä on kyse, vaan alkaa huutamaan jos menee lähemmäs tai yrittää puhutella. Rauhoittuminenkaan ei aina auta, koska saattaa huutaa (karjua) koko sen puoli tuntia tai miten kauan kohtaus nyt kestääkin ja sitä ei taas muiden hermot kestä.

Tuntuu et elo on yhtä vääntämistä nykyään. Arki-illat vielä jotenkin menee, paitsi kun on lähdettävä jonnekin, silloin eskari vetää taas jostain älyttömästä asiasta tämän "kukaan ei rakasta mua" -virren moniäänisenä. Viikonlopuista sunnuntait on olleet viimeiset kuukauden äärimmäisen raskaita. Yhtä taistelua aamusta iltaan. Kumpikaan ei kuuntele, vääntää joka asiasta, huutaa ja mekkaloi, kiusaavat toisiaan minkä ehtii (verbaalisesti, tytöt osaa..) jne. Ollaan oltu hiljattain lomalla (reissulla), ulkoillaan, pelataan, viedään jompaa kumpaa kavereille tai pyydetään kaveri meille. Yritetään siis keksiä tekemistä, mutta silti näin sunnuntai-iltana tekis joskus mieli vaan itkeä (ilosta, kun pääsee huomenna taas töihin lepäämään).

Onko kohtalotovereita? Kertokaa millä jaksatte nämä "isompien" uhmat? Ja en nyt ehkä kaipaa niitä "odotas teini-ikää" -kommentteja. Olin itse kamala teini, joten ihan on realiteetit hallussa sen suhteen..

Kannattaa käydä esim. MLL:n sivuilla lukemassa asiasta. On normaalia, että eskari ikäisellä on itsenäistymiskausi, toiset tuon ikäiset ovat hyvinkin seesteisiä ja toiset taas ovat hyvinkin uhmakkaita.

Vierailija kirjoitti:

Hetkinen! Mullakin on eskari ikäinen enkä kyllä ollenkaan tunnistanut tekstiä. Uhma oli ja meni 5-vuotiaana, sen jälkeen on ollut seesteisempää. Itsesäälikohtauksia ei ole ollut ikinä kummallakaan lapsella.

Onko perheessänne jotain isoa muutosta menossa, mihin reagoi? Ei kuulosta normille.

Ei ole muutosta. Useimmilla kavereilla, joilla on samanikäisiä lapsia, on samat kuviot. Tästä kirjoitellaan myös keskustelupalstoilla ja blogeissa, eli ei ole mikään psykologia vaativa juttu, vaan ihan normaalit kuviot. Myös päivähoidon vasukeskustelussa tämä kaikki todettiin ihan normaaliksi. Eskarilainen ei tiedä onko iso vai pieni lapsi vielä ja tunteet myllertää. Itsellä vaan ei meinaa hermo riittää tähän ihan jatkuvaan vääntämiseen kaikesta. Lapsi on muuten niin fiksu, älykäs ja hauska, nämä kiukkuilut verottavat vaan tässä ruuhkavuosishowssa ihan hirvittävästi. Vika on varmaan suurimmaksi osaksi siinä, että MINÄ (ja lasten isä) emme tahdo jaksaa venyttää pinnaa ja siihen kyselin vinkkejä.

5v ei ole taas ennen oikein uhmannut. Temperamenttinen on ollut aina, nyt on eka selkeä uhma. Nämä kaksi kun uhmaa yhtä aikaa niin ah ihanuutta :D 

Itse olin unelmalapsi teini-ikään saakka, sitten repesi helvetti. Että en välttämättä hehkuttaisi helppoja uhmaikiä vaan päinvastoin pelkäisin mitä tuleman pitää ;) Ja joojoo kaikki ei riehu teineinä, mutta suurin osa kokeilee rajojaan jossain määrin ja jos uhmattu ei ole juuri aiemmin, se voi tuntua vanhemmista rajulta. Vähän niinkuin meillä nyt.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on eskarilainen 7v ja nuorempi 5v. Isommalla on koko eskarivuoden ollut kauhea uhma, tiedätte varmaan sen eskarilaisten itsesäälivollotusuhman, kun mikään ei koskaan ole hyvin ja kaikesta saadaan puolen tunnin huutoitkumaratoni, jonka ekan 5min jälkeen eskarilainen itsekään ei muista mistä se lähti, kun on jo laajentanut kiukunaiheitaan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan.

5v on yhtäkkiä alkanut todella hankalaksi. Huutaa ja kiljuu, suuttuu ihan yhtäkkiä, mutta lukkiutuu siten, ettei kerro mistä on kyse, vaan alkaa huutamaan jos menee lähemmäs tai yrittää puhutella. Rauhoittuminenkaan ei aina auta, koska saattaa huutaa (karjua) koko sen puoli tuntia tai miten kauan kohtaus nyt kestääkin ja sitä ei taas muiden hermot kestä.

Tuntuu et elo on yhtä vääntämistä nykyään. Arki-illat vielä jotenkin menee, paitsi kun on lähdettävä jonnekin, silloin eskari vetää taas jostain älyttömästä asiasta tämän "kukaan ei rakasta mua" -virren moniäänisenä. Viikonlopuista sunnuntait on olleet viimeiset kuukauden äärimmäisen raskaita. Yhtä taistelua aamusta iltaan. Kumpikaan ei kuuntele, vääntää joka asiasta, huutaa ja mekkaloi, kiusaavat toisiaan minkä ehtii (verbaalisesti, tytöt osaa..) jne. Ollaan oltu hiljattain lomalla (reissulla), ulkoillaan, pelataan, viedään jompaa kumpaa kavereille tai pyydetään kaveri meille. Yritetään siis keksiä tekemistä, mutta silti näin sunnuntai-iltana tekis joskus mieli vaan itkeä (ilosta, kun pääsee huomenna taas töihin lepäämään).

Onko kohtalotovereita? Kertokaa millä jaksatte nämä "isompien" uhmat? Ja en nyt ehkä kaipaa niitä "odotas teini-ikää" -kommentteja. Olin itse kamala teini, joten ihan on realiteetit hallussa sen suhteen..

Kannattaa käydä esim. MLL:n sivuilla lukemassa asiasta. On normaalia, että eskari ikäisellä on itsenäistymiskausi, toiset tuon ikäiset ovat hyvinkin seesteisiä ja toiset taas ovat hyvinkin uhmakkaita.

Tiedän mitä tämä on. Tiedustelin kohtalotovereita ja vinkkejä pinnanvenyttämiseen ja arjesta selviytymiseen :) Ja osin halusin vain tuulettaa päätäni näin viikonlopun jälkeen taas.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole normaalia. Ei eskarilaisilla ja viisivuotiailla ole mitään uhmaikää, he ovat aivan normaaleja lapsia. Tuo mitä kuvailit ei ole.

Ja kaikki lapset osaavat pyöräillä ilman apupyöriä viisivuotiaina sekä oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan kuusivuotiaina.

Ai miten niin ei voi yleistää?

Ei meillä ollut mitään uhmaikä. Eikä ollut eskari-iässä mitään. Eikä ole teini-iässäkään ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole normaalia. Ei eskarilaisilla ja viisivuotiailla ole mitään uhmaikää, he ovat aivan normaaleja lapsia. Tuo mitä kuvailit ei ole.

Ja kaikki lapset osaavat pyöräillä ilman apupyöriä viisivuotiaina sekä oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan kuusivuotiaina.

Ai miten niin ei voi yleistää?

Jos oppii vasta kuusivuotiaana lukemaan ja kirjoittamaan, se on kyllä myöhäistä. Normaali lapsi oppii reippaasti ennen sitä, mutta normaalisti kuitenkin viimeistään viisivuotiaana. Suomen esikoulujärjestelmä on naurettava, käyvät siellä vain jotain kirjaimia läpi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on myös eskarilainen ja 5v. Eskarilainen ei kyllä ikinä lankea itsesyytöksiin, päinvastoin. Hänen yleisimmät huudonaiheensa ovat "sinun syy" tai "epäreilua". Esimerkiksi jos häneltä tippuu joku tavara, se ei koskaan ole hänen itsensä vika vaan häntä viimeksi puhutelleen ihmisen :D

5v puolestaan on varsin tasaisessa vaiheessa.

Joo tottakai tämäkin, esim. tänään: "te haluatte että mä käyttäytyisin huonosti!". Ööh, selvä :D

Mutta siis itsesäälin puolelle menee hyvin usein sitten, kun on tarpeeksi vollottanut ja vältellyt sitä vaativaa tehtävää mitä häneltä pyydettiin, esim. laita ulkohousut jalkaan, että päästään lähtemään. Sitten loppuaariana on yleensä se, että kukaan ei häntä rakasta tai jotain muuta yhtä dramaattista. Ihan sama miten järkevästi perustelee hänelle vastauksia, mikään ei kelpaa kun on tuossa vaiheessa. Ja meillä ei ole koskaan sanottu, että lapsi olisi typerä, hölmö tai muuta, vaan aina on puututtu vaan nimenomaan käytökseen, sanomiseen tai tekemiseen, että se on typerää, vaarallista, hölmöä tai mistä nyt ikinä onkaan sillä hetkellä kyse.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä ollut mitään uhmaikä. Eikä ollut eskari-iässä mitään. Eikä ole teini-iässäkään ollut.

Lieneekö ollut mitään lapsiakaan.

Tsemppiä! Ei kaikilla osu ne uhmat just prikulleen saman ikäisenä. Ja toisilla on joku 2v. uhma pahin ja toisilla taas joku muu uhma/kausi pahin. Mun pojalla ei ollut mitään ihmeempää kautta n. 3-8v. mut nyt 9v. joku rasittava kausi meneillään, oikea draamakingi. Yritän vaan ajatella, että ohi se menee ja noudattaa rajoja ja rakkautta-periaatetta. Ei ole aina helppoa ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole normaalia. Ei eskarilaisilla ja viisivuotiailla ole mitään uhmaikää, he ovat aivan normaaleja lapsia. Tuo mitä kuvailit ei ole.

Ja kaikki lapset osaavat pyöräillä ilman apupyöriä viisivuotiaina sekä oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan kuusivuotiaina.

Ai miten niin ei voi yleistää?

Jos oppii vasta kuusivuotiaana lukemaan ja kirjoittamaan, se on kyllä myöhäistä. Normaali lapsi oppii reippaasti ennen sitä, mutta normaalisti kuitenkin viimeistään viisivuotiaana. Suomen esikoulujärjestelmä on naurettava, käyvät siellä vain jotain kirjaimia läpi.

Pointti meni sitten sinulta noin kaksi kilometriä ohi.

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä ollut mitään uhmaikä. Eikä ollut eskari-iässä mitään. Eikä ole teini-iässäkään ollut.

Näitä tukahdutettuja tunteita monet käsittelevät aikuisena parisuhteessa tai terapiassa.

Eevee kirjoitti:

Tsemppiä! Ei kaikilla osu ne uhmat just prikulleen saman ikäisenä. Ja toisilla on joku 2v. uhma pahin ja toisilla taas joku muu uhma/kausi pahin. Mun pojalla ei ollut mitään ihmeempää kautta n. 3-8v. mut nyt 9v. joku rasittava kausi meneillään, oikea draamakingi. Yritän vaan ajatella, että ohi se menee ja noudattaa rajoja ja rakkautta-periaatetta. Ei ole aina helppoa ei.

Kiitos :)

Melkein tokalle sivulle päästiin ennen kuin löytyi yksi empaattinen hahmo <3 Muille on ollut tärkeintä vaan lytätä lyötyä ja tylyttää entisestään viikonlopun kurjistamaa äitiä :D 

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä ollut mitään uhmaikä. Eikä ollut eskari-iässä mitään. Eikä ole teini-iässäkään ollut.

Näitä tukahdutettuja tunteita monet käsittelevät aikuisena parisuhteessa tai terapiassa.

Nykyään uskotaan että uhmareaktiot tai teinin kapina on reaktioita vanhempien ymmärtämättäkään käytökseen. Tapahtuu muutoksia ja on tunneteaktioita. Mutta niiden ei tarvitse mennä yli.

Suosittelen miettimään omaa käytöstä

Mun 5,5v on samanlainen draamailija. Itku ja huuto tulee joskus ihan yhtäkkiä - jos ei saa vaikka vetskaria kiinni, pillahtaa itkuun ja huutaa että "Koskaan ei mulla mikään onnistu!" ja siinä sit yritetään tsempata ja lohduttaa. Hänellä vaikuttaa se että on viime aikoina jättänyt päiväunia väliin, jostain syystä tarvitsee yhä paljon unta, ja veto loppuu siinä alkuillasta jo täysin. Viikonloppuna täytyy keksiä aina tekemistä niin sitten ei tule noita voimaavieviä tilanteita. Arkisin on haastavaa jos on pakollisia menoja vielä illalla, tulee kiukkukohtauksia ja itkua. Toivoisin että tottuisi siihen että nukkuu nyt pitempiä yöunia ja päiväunia ei enää, kamalaa jos tämä on pysyvämpi juttu :) Ei auta kuin pysyä itse johdonmukaisena ja auttaa lasta tilapäisesti enemmän, tuntuu kiukussaan jotenkin taantuvan eli kaipaa enemmän huolenpitoa. Ja sitten ei liikaa menoja samalle päivälle, paljon rauhallista aikaa ja kiinnostavaa yhdessä tekemistä sopivasti myös.