Keskustelua masennuksesta

Eikö löydy ketään keskustelemaan aiheesta 🤔

Aloitekyvyttömyys on monella masentuneella iso ongelma, mitään ei meinaa saada aloitetuksi tai aikaiseksi.

Onko kellään omakohtaisia kokemuksia?

Onko mitään paikkaa missä keskustella aiheesta anonyymisti?

Ei kiinnosta. Mee pois.

Liikunta toimii paremmin kuin masennuslääkkeet, löytyy uutisia ja tutkimuksia.

No jos vaikka googlettaisit, keskusteluja aiheesta löytyy pilvin pimein. Itse en enää jaksa avautua.

Ennen nautin liikunnasta. Nyt olen niin väsynyt/ turtunut ettei mua saa liikkeelle enää töitten jälkeen

^^

Aiheesta löytyy netistä paljon tietoa. Tee vaikka täällä testi ja lue lisää. https://vastaamo.fi/masennus/

Minulla mielialalääkitys on toiminut hyvin jaksamisen tukena. Sivuoireet ovat olleet hyvin vähäisiä ja niitä on ollut vain käytön alkuvaiheessa tai lääkitystä lopettaessa.

Mitä oikein tarkalleen haluat tietää? Itse yleensä masentuneena käyn ylikierroksilla ja olen levoton. Psykiatrin mukaan sekin on hyvin tyypillistä masentuneelle, vaikkei ihmisillä olevaa yleisintä mielikuvaa masennuksesta vastaakaan.

Toivottomuus tulevaisuutta kohtaan, loputon ilottumuus, kyynisyys.

Lievässä masennuksessa voi hyvin pärjätä ilman lääkistystäkin. Lievässä masennuksessa huomaa, että ei oikein nauti mistään, mikään ei huvita eikä kiinnosta, ei jaksa oikein mitään, ei jaksa keskittyä eikä olla pitkään muiden ihmisten seurassa. Ärtyy helposti. Tavalliset arkiasiat kuitenkin hoituvat, eli kaikkea energiaa ei ole vedetty kuiviin. Kun masennus alkaa mennä vaikeammaksi, synkkyys syvenee, epätoivo syvenee ja monena päivänä voi vain itkettää, eikä näe tulevassa mitään hyvää. 

Mun mies kärsi yli 10 vuotta masennuksesta, mutta ei halunnut siihen lääkitystä. Olettaisin että oli keskivaikea, vaikkei hän itkeskellyt, mutta puheet oli synkkiä eikä millään oikein ollut väliä. Mulla itselläni on ollut lääkitys 1,5 vuoden ajan mikä on lyhyt aika moniin muihin verrattuna. Lääkkeet auttoi mulla, koska taustalla oli pitkään huonosti nukuttuja öitä. Heräsin usein aamuyöstä eikä uni tullut uudelleen. Lääkkeet tukivat nukkumista ja pitkiä yöunia ja vaikutti kyllä mielialaankin. Silloin toivotin itselleni sohvannurkassa vain kuolemaa ja itkin. 

Syksyllä pelkäsin että masennut tulee uudelleen, mutta se olikin enemmän stressiä. Vähän oli samoja oireita kuin lievässä masennuksessa. Lievässä auttaa, jos vain suinkin saa itsensä ulos auringonvaloon kävelemään. Monet artikkelitkin kertovat kuinka lievässä masennuksessa olevat ihmiset päättävät tempaista jotain urheilusuoritusta (haastavat isensä kävelemään satoja kilometrejä tietyssä ajassa tai pyöräilemään tai muuta vastaavaa). 

Mun mielestä masennuksesta ei voi puhua hymynaamalla. Olis uskottavampi aloitus ilman sitä.

Eikä siitä tällä palstalla muutenkaan huvita puhua. Sanovat vaan, että "lenkille siitä, kyl se alakulo paranee". Morjensta vaan, eipä parane.

Minkälaisia sivuoireita sulla on ollu?

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia sivuoireita sulla on ollu?

Jos tarkoitat viestin 10 kirjoittajaa, niin olen ajoittain kärsinyt lievästi huimauksesta Venlafaxin 75 mg käyttöä aloittaessani ja lopettaessani.

Minun masennukseni alkoi ilmetä kauan sitten sillä, että lintsasin koulusta. Ei silloin mistään masennuksesta juuri puhuttukaan, koko juttua pidettiin kurinpidollisena ongelmana. Mutta minä kerta kaikkiaan väsyin koulussa. En vain jaksanut ja olin ahdistunut siellä. Sitten tulivat opiskeluvuodet. En ole vallan tyhmä, joten vuodet yliopistossa menivät verrattain helpolla. Joitakin oireita oli, jotka silloin tulkittiin psykosomaattisiksi - ja kaiketi aivan oikein.

Rankat ongelmat alkoiva kolmekymppisenä. Olin jatkuvasti alakuloinen ja saamaton. Itsemurha-ajatukset pyörivät mielessä. Lohtua hain mm. lyhytaikaisista naissuhteista. Välillä meni pitkät ajat huonoin yöunin. Työpaikat menivät alta, kun en saanut hommia sujumaan.

Nyt olen ollut sairaslomalla pian vuoden taas. Tämä on jo kolmas pitkä sairasloma. Olen jatkuvasti ahdistunut ja pelokaskin. Syön lääkkeitä, jotka tuntuisivat vievän alakulolta ja ahdistukselta terävimmän kärjen, mutta olo on usein kuitenkin karmea. Aina välillä innostun vähän lenkkeilemään, mutta liikunnasta tulee vain kuvottava olo, joten into loppuu äkkiä. Harrastukset ovat pääosin jääneet, en saa iloa oikein mistään. Nukun valtavasti, helpolla 12 tuntia vuorokaudessa. Sitten on tietenkin nämä psykosomaattiset oireet, milloin mitäkin. Paniikkihäiriötä, joka aiheuttaa rintakipua, lihaskupuja ja vaikka mitä.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä masennuksesta ei voi puhua hymynaamalla. Olis uskottavampi aloitus ilman sitä.

Eikä siitä tällä palstalla muutenkaan huvita puhua. Sanovat vaan, että "lenkille siitä, kyl se alakulo paranee". Morjensta vaan, eipä parane.

Tuo lenkkeilyn ehdottaminen lähes jokaisessa tätä aihetta koskettavaa keskustelussa on aivan vihoviimeistä puuhaa. Lähtisivät tällaiset ihmiset itse sinne lenkille loppuelämäkseen täällä hengailun sijasta.