Pysäytyksiä, paperien tiedustelua – etninen profilointi on Suomessa niin yleistä, että se on ongelma, tuore tutkimus osoittaa
Etninen profilointi eli ihmisen poimiminen joukosta ihonvärinsä tai rodullisten piirteidensä takia on Suomessa niin yleistä, että se on ongelma.
Tämän toteaa Svenska social- och kommunalhögskolanin kolmevuotinen tutkimushanke Pysäytetyt, jota rahoittaa Koneen säätiön Jakautuuko Suomi? -ohjelma. Se haastatteli 185 ihmistä, joista 145 kuului vähemmistöryhmään, sekä lisäksi 40 poliisia ja muuta asiantuntijaa kuten vartijoita, sosiaalityöntekijöitä ja kauppaliikkeiden työntekijöitä.
Haastatellut vähemmistöryhmiin kuuluvat ihmiset ovat syntyisin yli 20 maasta. Mukana oli paljon suomalaisia, joiden molemmat vanhemmat olivat syntyneet Suomessa.
Haastattelujen lisäksi tutkijat kävivät havainnoimassa kentällä kuten satamissa, puistoissa, kauppakeskuksissa ja metroasemilla. He myös teettivät kaksi puhelinhaastattelua, joihin vastasi yli 300 nuorta aikuista.
Tavallisin tapa kokea etnistä profilointia on tulla pysäytetyksi väkijoukosta henkilöpaperien tarkistamiseksi. Näin tapahtuu etenkin rautatie- ja metroasemilla, lentoasemilla, satamissa ja kauppakeskuksissa.
”Minut pysäytettiin Tikkurilan rautatieasemalla kai siksi, että näytin poikkeavalta, ja kysyttiin suoraan sosiaaliturvatunnusta”, Romaniasta kotoisin oleva nainen kertoo raportissa.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005627045.html
Kommentit (17)
Suomessa on tuhansia henkilöitä joiden on poistuttava Suomesta koska heille ei ole myönnetty lupaa olla Suomessa.
Monet heistä poikkeavat ulkonäöltään kantasuomalaisista..on siis luonnollista ennemmin kuin nerokasta että heitä maasta poistava poliisi etsii katseellakin josko näkyisi.
Poliisin toimeliaisuus on kyllä niin vetelää että ihan oikein on sanottu kun todetaan että luotto viranomaisiin on koetuksella..poliisin suurin mielenkiinto kohdistuu mopopoikiin..ei suinkaan laittomasti maassa oleskeleviin.
Toisella tapaa asiat hoituvat Israelissa..siellä poliisi poistaa maasta 16000 laitonta siirtolaista kerralla..asiat kyllä voitaisiin hoitaa täälläkin tältäosin kuntoon jos olisi poliittista halua.
No..seuraavissa vaaleissa äänestävät muistanevat ketkä asiantilan saivat aikaan..ja äänestänevät viisaammiin jatkossa..4 vuoden viive asiantilojen ohjailuissa on kyllä onnetonta.
Ei muuta kuin kysymään siltä Pihtiputaan mummoltakin vastaan tullessa papereita, että onko varmasti laillisesti maassa. Niin ei tule kenellekään paha mieli.
Pienessä Siwassa työskenneltyäni piti kassatyöntekijänäkin harjoittaa etnistä profilointia eli esim seurata romaniasiakkaita hyllyväleissä. Tämä on hyvin valitettettavaa ja itsellekin inhottavaa tuomitsemista. On kuitenkin mahdotonta katsoa läpi sormien kun romaniasiakkaista > 80% näpistelee kaupassa ja käyttäytyy muutenkin täysin poikkeavasti ja epäkohteliaasti. Siinä ei enää ymmärtävöinen hymy ja suvaitsevainen katse auta. Tämä murentaa ihmisten luottoa vähemmistöön ja vähemmistön luottoa kaupan henkilökuntaan niiden osalta, joilla on puhtaat jauhot pussissa.
Hesari voisi myös kirjoittaa kantasuomalaisten kokemasta rasismista vähemmistöjen suunnalta. Ai niin, vaan sellaistahan ei ole olemassa.
Ei tuo ole mikään ongelma ja poliisi saisi harrastaa enemmänkin papereiden tiedustelua, jotta saataisiin laittomasti maassa oleskelijat pois täältä. Savolaisiltako niitä papereita pitäisi kysyä, jos irakilaiset pitää saada täältä karsittua?
Lahdessa oli viime viikolla keskustassa ratsia, jossa löytyi huu me kauppiaita ja 10 etsintäkuulutettua. Ratsiassa paperit katsottiin aika lailla kokemusperäisellä profiloinnilla ja kas, tulosta syntyi.
Mielestäni tuossa ei ole mitään outoa tai pahaa. Vai onko asia jotenkin paha ja outo kun kohteena onkin joku muu taho kuin kantasuomalainen? Ihan aina en jaksa ymmärtää tämän maan vihaa joka kohdistuu oman maan kansalaisiin ensisijaisesti.
On aika pieni todennäköisyys sille, että minä vaalea sujuvaa suomea suoltava nainen olen maassa ilman lupaa. Jostain syystä ei siis saisi kysyä papereita siltä, joka on todennäköisesti maassa luvatta, jos ei samalla vaadi minua vilauttamaan passia?
Sos & Kom on jo yli 40 vuotta kutsuttu Kommunist och Soscialist högskolaniksi. Ei mitään uutta.
Kaikki profilointi joka perustuu tilastotietoihin on hyvästä ja mahdollistaa sen että resurssit kohdistetaan sinne minne on oleellista.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on tuhansia henkilöitä joiden on poistuttava Suomesta koska heille ei ole myönnetty lupaa olla Suomessa.
Monet heistä poikkeavat ulkonäöltään kantasuomalaisista..on siis luonnollista ennemmin kuin nerokasta että heitä maasta poistava poliisi etsii katseellakin josko näkyisi.
Poliisin toimeliaisuus on kyllä niin vetelää että ihan oikein on sanottu kun todetaan että luotto viranomaisiin on koetuksella..poliisin suurin mielenkiinto kohdistuu mopopoikiin..ei suinkaan laittomasti maassa oleskeleviin.
Toisella tapaa asiat hoituvat Israelissa..siellä poliisi poistaa maasta 16000 laitonta siirtolaista kerralla..asiat kyllä voitaisiin hoitaa täälläkin tältäosin kuntoon jos olisi poliittista halua.
No..seuraavissa vaaleissa äänestävät muistanevat ketkä asiantilan saivat aikaan..ja äänestänevät viisaammiin jatkossa..4 vuoden viive asiantilojen ohjailuissa on kyllä onnetonta.
Kertoivat radiossa, että Israel olisi sopinut yk:n kanssa siirtävänsä nuo 16000 henkilöä Saksaan ja Italiaan kysymättä näiltä mailta mitään. Melko reilua.

Ei Saksan ja Italian tarvitse maahan ottaa yhtään ketään, jos ei niitä huvita. Sitä varten rajatarkastukset on olemassa yleensäkin.
Saisi olla yleisempää. Hesari taas kirjoittelee neekéripropagandaansa.
Jos henkilöpapereita kysytään, niin silloin ne pitää kysyä kaikilta, eikä vain rodullistetuilta.
Vierailija kirjoitti:
Jos henkilöpapereita kysytään, niin silloin ne pitää kysyä kaikilta, eikä vain rodullistetuilta.
Miksi ihmeessä? Mitä järkeä on tuhlata resursseja hupiin?
Pitäisikö kaupoissakin kysellä eläkeläisiltä ikää alkoholin ja tupakan kohdalla, ettei muille tulisi paha mieli?
Paitsi että silloin juuri toimittaisiin epätasa-arvoisesti. Tasa-arvoa kun on se, että yhdenvertaisia ihmisiä kohdellaan samalla tapaa. Ei se, että kohdellaan epäyhdenvertaisia ihmisiä samalla tapaa. Kun epäyhdenvertaisia ihmisiä kohdellaan samalla tapaa, niin kyse on aina ihmisten epätasa-arvoista kohtelusta, koska toinen ei ansaitse osakseen kyseistä kohtelua toisen tapaan tai ole oikeuksien käyttäjänä yhdenvertaisessa asemassa toisen kanssa.
Etninen profilointi ulkomaalaisvalvonnan kohdentamisen perusteena olisi epätasa-arvoista toimintaa, jos suomalaisia ei katukuvasta pystyisi ulkonäön perusteella erottamaan ulkomaalaisista ja silti ulkomaalaisvalvonta kohdistettaisiin etnisen ulkonäön perusteella. Koska pystytään eikä suomalainen ole ulkonäöltään kuin kuka tahansa ulkomaalainen, olisi epätasa-arvoista kohdentaa ulkomaalaisvalvontaa tasapuolisesti kaikkiin ulkonäköön katsomatta. Epätasa-arvoista ulkomaalaisvalvonnassa ei ole etninen profilointi, mutta "tasa-arvon nimissä" vaadittu suomalaisen etnisen profiilin sivuuttaminen sitä kyllä on.
Eikös nämä pysäytykset yleensä liity nimenomaan sos.turvatunnuksen kysymiseen, laittomaan maassaoloon tms. Miten ihmeessä niitä voidaan seuloa jos ei etnisellä profiloinnilla. Eli täytyisi jättää seulomatta? Antaa rikosten jatkua ja jopa kasvaa?