Vinkkejä näsäviisaan ekaluokkalaisen kanssa?

Juhana Helmenkalastaja lapsenvahdiksi niin saa muksu vertaisensa yleisneron ja verbaalivirtuoosin.

Tuosta komentelusta neuvolapsykologeilla on tapana sanoa, että esikoinen siinä toistaa äidiltä saamaansa mallia. Jos perheessä kasvatus on komentelua, niin se näkyy lapsen puheissa.

Kuulen hyvin usein omia repliikkejäni ja äänenpainoja lapseni puheissa, mm. suhteessa pienempiin sisaruksiin. Miten ap teillä?

No hän on semmoinen.

Pikku neiti nenäkäs. Oppi tulee vanhemmilta.

Sano ettei hänen tarvitse kasvattaa, että sinä teet sen kyllä. Mutta hankalaa on karsia ilman että hänen itsetunto kärsii. Askel takaisin päin, joutuuko olemaan isompi kuin onkaan?

Eli niistä kaikista hienoista sanonnoista ei olekaan ollut mitään hyötyä, joita olet pienelle syytänyt? :D

Voi voi, ei hän ole tajunnut ollenkaan mitä olet ajanut takaa.. Ihmetellyt mitä äiti oikein selittää. Voi lapsiparkaa.

Olet sekoittanut hänen päänsä ja hän on kasvanut vähän kieroon.

Lopeta sanontojen syytäminen ja keskity lapsiin ja tilanteeseen.

Kun lapset tekee jotain sinusta pahaa ja huonoa, pidätkö heille jäätävän meriselvityksen ja lapset katsovat silmät pyöreinä esitystäsi? Koita selittää asiat vähän vähemmällä. Ja kaikki vastuu pienemmästä pois isommalta. Jätä hänet rauhaan.

Nahkaremmi?

Siitä se alkaa ja pahenee kohti murrosikää.

Olen oppinut pysymään koko ajan omassa moodissa. Puhun lapselle omalla rauhallisella äänensävylläni riippumatta siitä, mitä tai miten lapsi sanoo. Ihan kuin en kuulisikaan. Toki vastaten järkevässä määrin kysymyksiin tai kommentteihin, mutta ohittaen siis vänkäämisen. Pitää oppia olemaan ikäänkuin irrallaan tilanteesta.

Viisastelusta nurkkaan aasinhattu päässä. Oppiipahan olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Tyttö on olevinaan niin fiksu ja huomauttelee kaikesta mahdollisesta minulle ja pienemmille sisaruksilleen. Käytös usein tosi ylimielistä ja käyttää kaikenlaisia kuulemiaan sanontoja ihan väärissä tilanteissa esim komentaa pikkusisarusta. On tosi vaikeaa itselle pysyä rauhallisena ja olla ärsyyntymättä, on käyty niin monta keskustelua aiheesta mutta on silti joka päivä jatkuvaa ja luo jännitettä välillemme. Apua?!

Joskus näkee vanhempia jotka taukoamatta selittää 2-4 vuotiaalle kaikki mitättömätkin asiat juurta jaksaen, jaaritellen. Yhtään hiljaista hetkeä ei ole, kaikki asiat ruoditaan yli mitä ikinä lapsi kyselee. Loputonta selittämistä, varmaan tälläisestä lapsesta kasvaa "näsäviisas" kyselijä joka alkaa raastaa lähipiirin hermoja. Luulen että vahemmat ovat usein huomaamattaan kasvattaneet näsäviisaan huomauttelijan. Joskus kaupoilla tulee myötähäpeä kun katsoo näitä seliseli-vanhempia usein äitejä.

Vierailija kirjoitti:

Tyttö on olevinaan niin fiksu ja huomauttelee kaikesta mahdollisesta minulle ja pienemmille sisaruksilleen. Käytös usein tosi ylimielistä ja käyttää kaikenlaisia kuulemiaan sanontoja ihan väärissä tilanteissa esim komentaa pikkusisarusta. On tosi vaikeaa itselle pysyä rauhallisena ja olla ärsyyntymättä, on käyty niin monta keskustelua aiheesta mutta on silti joka päivä jatkuvaa ja luo jännitettä välillemme. Apua?!

Kuulostaapa ahdistavalta. Tuo, että ajattelet noin omasta lapsestasi. Tuli mieleen muistoja omasta lapsuudesta, kun sain jatkuvasti kuulla aikuisilta olevani milloin näsäviisas, nenäkäs, ylimielinen tai ihan vain tuhma, vaikka olin kiltti ja mielyttämishaluinen kaikille hyvää tahtova pikkutyttö, jolta vain puuttui ns. suodatin, eli puhuin suoraan sellaisissakin tilanteissa, joissa kai olisi vain kannattanut olla hiljaa ja matkia muita. Minua siis pidettiin haastavana, koska saatoin aikuiset kiusallisiin tilanteisiin puhumalla totta ja paljastamalla heidän omat valheensa ja kipukohtansa! Muistan loppuelämäni kuinka alhaisesti, ivallisesti ja väkivaltaisesti minuun suhtauduttiin ja kuinka se tuhosi kehittyvän itsetuntoni ja minäkuvani.

Perheessä ei ymmärretty ollenkaan, ja sain asperger-diagnoosin vasta aikuisiällä. Paljon peruuttamatonta vahinkoa pääsi tapahtumaan vanhempien, lastentarhanopettajien ja opettajien julman kohtelun vuoksi. Kuulostat hyvin samanlaiselta kuin omakin äitini, yhtä hermostuneelta ja autoritääriseltä henkilöltä, jonka on vaikea sietää vastoinkäymisiä ja haasteita.

Tunnut kokevan lapsen kilpailijaksesi jossain ääneen lausumattomassa perheen keskeisessä valtapelissä. Muista, että sinulla on kaikki valta eli myös vastuu lapsesi elämästä. Sinun tehtäväsi on tukea, ymmärtää ja auttaa jälkikasvuasi, ei nokittaa ja painaa maahan, olipa käytös sitten minkälaista tahansa mistä syystä tahansa. Se syy lapsen käytökseen voi löytyä myös omasta käytöksestäsi, sillä lapset ovat kuin sieniä, jotka imevät itseensä kaikki vaikutteet ympäristöstä ja toistavat niitä. Syy voi olla myös pelkässä kehitysvaiheessa tai jopa neurologisessa poikkeavuudessa, joka pitäisi tutkituttaa. Lapsi voi myös oireilla jotakin kokemaansa mielipahaa haastavalla käytöksellä. Lapsi ei kuitenkaan pyri olemaan ilkeä tai paha, vaan ei vain osaa ilmaista tunteitaan vielä rakentavalla tavalla.

Tunteiden säätelyn ja käsittelyn opettaminen onkin sinun vastuullasi, hyvä äiti, ei lapsen! Joten älä ainakaan näytä ärsyyntymistäsi tai halveksuntaasi koskaan, sillä se laittaa vain lisää vettä myllyyn ja pahentaa ongelmaa ja myös lapsesi oloa pitkällä tähtäimellä.

Nukutko tarpeeksi? Nukkuuko lapsi tarpeeksi? Millainen ruokavalio perheessänne on? Millaiset tukiverkostot? Onko lapsella kavereita? Harrastatteko yhdessä leikkejä ja liikuntaa? Onko elämässä muita isompia stressitekijöitä?

Toivottavasti alkaisit pian nähdä lapsen positiivisemmassa valossa ja ottaisitte yhdessä selvää mistä kenkä puristaa, jotta lapsesi ei pahimmassa tapauksessa joutuisi käymään läpi yhtä rankkaa aikuistumista kuin minä itse jouduin.

13 vaikuttaa vieläkin ylimieliseltä. "Minua siis pidettiin haastavana, koska saatoin aikuiset kiusallisiin tilanteisiin puhumalla totta ja paljastamalla heidän omat valheensa ja kipukohtansa!"

Lapsena osasit paljastaa aikuisten kipukohdat ja valheet, miten? Koska olit niin fiksu? Seuraavissa kappaleissa kerrot kuitenkin, että lapset eivät koskaan halua pahaa ja ovat aivan aikuisten armoilla.

En sitä kiellä, etteikö sinua olisi voitu kasvattaa väärin menetelmin. Silti tiedoksi sinne että lapset osaavat myös tahallaan ärsyttää, kiusata ja olla ilkeitä, ja aikuisen tulee sekä omalla esimerkillä että lapsen käytöstä tarvittaessa oikeaan suuntaan ohjaamalla, mikä on sopivaa ja hyväksyttävää (=miten on käyttäydyttävä sosiaalisten normien mukaan, että sopii ihmisten joukkoon).

Säännöllinen suun pesu saippualla auttaa. Jo tokenee.

Vierailija kirjoitti:

13 vaikuttaa vieläkin ylimieliseltä. "Minua siis pidettiin haastavana, koska saatoin aikuiset kiusallisiin tilanteisiin puhumalla totta ja paljastamalla heidän omat valheensa ja kipukohtansa!"

Lapsena osasit paljastaa aikuisten kipukohdat ja valheet, miten? Koska olit niin fiksu? Seuraavissa kappaleissa kerrot kuitenkin, että lapset eivät koskaan halua pahaa ja ovat aivan aikuisten armoilla.

En sitä kiellä, etteikö sinua olisi voitu kasvattaa väärin menetelmin. Silti tiedoksi sinne että lapset osaavat myös tahallaan ärsyttää, kiusata ja olla ilkeitä, ja aikuisen tulee sekä omalla esimerkillä että lapsen käytöstä tarvittaessa oikeaan suuntaan ohjaamalla, mikä on sopivaa ja hyväksyttävää (=miten on käyttäydyttävä sosiaalisten normien mukaan, että sopii ihmisten joukkoon).

Olipas vähän ikävä vastaus. Niin, voithan sinä minua ylimielisenä pitää jos tahdot. Itse en sellainen ainakaan tarkoituksella ole, mutta minusta sinä vaikutat kyllä itse hieman kiusaajatyyppiseltä henkilöltä tai sitten sinulla on vain huono päivä...

Tunnuit lähestyvän viestiäni aika negatiivisesta näkökulmasta, kun pointtini oli kuitenkin kannustaa äitiä kohtaamaan ja käsittelemään omia vihantunteitaan ja opettamaan sitä kautta lapsellekin tunteiden säätelyn tärkeää taitoa.

Oma tilanteeni ei ollut tärkeintä tässä, mutta selvennetään vielä, että kyllä, tuntosarveni ovat tavallaan erittäin herkät ja aistin ilmapiirejä ja ihmisten asenteita liiankin selvästi, mutta lapsena en osannut peitellä tätä faktaa ollenkaan enkä tiennyt, että niin edes kuului tehdä. Perheessämme oli myös muutakin syvempää problematiikkaa ja kun vaikka sanoin äidilleni, että hän valehteli jostain, kun hän niin todellakin teki, sain kärsiä tuosta totuuden lausumisesta nahoissani.

Vastaavaa tapahtui muuallakin, eikä nyt pelkästään aina valehtelusta huomauttamista, mutta sitä suoraan puhumista ja "kävelevä sanakirja", näsäviisas, ylimielinen jne., vaikka olin arka hikipinko ja omasta mielestäni puhuin vain tosiasioita. En siis osannut yhtään ottaa monimutkaisia tunteita tai sosiaalisia koodeja huomioon.

Jos haluat pitää tuota fiksuutena, niin siitä vaan. Itse en ole noin sanonut. Sanoin vain, että olin totuudentorvi ja olen sitä monella tapaa edelleen, mutta vähemmän toki näin aikuisena ja elämästä vähän oppineena.

En myöskään sanonut, että lapset eivät _koskaan_ halua pahaa, sillä sehän ei olisi totta, mutta yleensä ottaen huonosti käyttäytyvät pikkulapset eivät halua ainakaan tarkoituksella pahaa. Toisaalta on myös määrittelykysymys mitä pahalla tarkoitetaan ja kuinka paljon ns. huonoa käytöstä siedetään. Ihan eri juttu on sekin, että miksi joku lapsi vaikka haluaakin pahaa ja ymmärtääkö hän varsinkaan tuossa iässä täysin koko hyvän/pahan käsitettä tai onko hänellä impulssikontrollin ongelmia, vakavia kiintymyssuhdetraumoja tai yksinkertaisesti vielä kypsymätön etuaivolohko ja empatiakyky.

Tiedän siis vallan hyvin, että lapset osaavat kiusata. Kouluajoista ei ole paljoa hyvää muisteltavaa, mutta olen jo antanut anteeksi luokkatovereilleni, sillä hekin olivat vain keskenkasvuisia lapsia.

On silti aivan eri asia olla keskenkasvuinen lapsi kuin keskenkasvuinen aikuinen, jolla on lapsi ja vaikeuksia hallita omia vihan ja ärtymyksen tunteita. Aikuisella on AINA vastuu, aikuisen tehtävä on käsitellä ensin omat emotionaaliset ongelmansa, jotta voi olla kannustava ja esimerkillinen vanhempi lapselle kaikissa tilanteissa! On opittava näkemään haasteissakin huumoria.

Olet siis aivan oikeassa siinä, että aikuisen tulee ohjata lasta käyttäytymään hyväksytyllä tavalla, tämä juuri on todella tärkeää. Se ohjaaminen ei kuitenkaan toimi, jos aikuinen ei itse jostain syystä hallitse omia tunteitaan ja hermostuu, suuttuu tai heittäytyy vaikka uhkaavaksi, sillä koska vanhemman ja lapsen suhde on peilisuhde, seuraa negatiivisesta mallista myös negatiivista käyttäytymistä.

Vanhemman on opittava ottamaan etäisyyttä tilanteisiin ja ärsytyksen aiheisiin ja noustava sillä tavalla lapsen kehittymättömän ja reaktiivisen tunnemaailman yläpuolelle. Se on koko vanhemmuuden ja kasvatuksen pointti. Aikuisen on näytettävä esimerkkiä lempeästii ja kärsivällisesti yhä uudelleen ja uudelleen kunnes tulosta syntyy. On myös annettava aikaa ja tilaa muutokselle, sillä se ei tapahdu hetkessä. Ei edes vuodessa tai kahdessa, vaan ajattele näkeväsi työsi lopulliset hedelmät sitten siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa onnistuneesti itsenäistyä. Sitä ennen, kyllä, jokainen lapsi on TÄYSIN vanhempiensa armoilla ja ennen kaikkea vastuulla.

Itse suosin austraaliasta tulleella valkoisella hiekalla, täytyy muistaa puhdistaa ravuista yms.!