Miksi työttömiä pitäisi aina palkata tekemään "pilipalihommia", mutta ei kunnon töihin?
Vähän väliä saa kuulla ja lukea milloin mistäkin, kuinka työttömiä pitäisi palkata lumitöihin, hiekoittamaan teitä, keräämään roskia, raivaamaan risukkoja, siivoamaan jne, mutta enpä muista kenenkään olleen sitä mieltä, että työttömiä pitäisi palkata ns. oikeisiin töihin eikä kierrättää niissä vaikkapa työpaikanvaihtajia. Tai ylipäätään kenenkään mouhoavan, kuinka työttömiä ylipäätään pitäisi palkata töihin. Aina tarkennuksena on jokin lumityöt tai siivoaminen. Miksi? Miksi ei voida ihmetellä, miksei kukaan palkkaa insinööriä suunnittelutöihin tai autonasentajaa autokorjaamoon, joka olisi loogista? Mieluummin ihmetellään, miksei palkata lumitöihin tai siivoamaan. Viemään huoltomiesten ja siivoajien työpaikat, logiikka on mikä?
Nykyään kuka tahansa voi joutua työttömäksi ilman että se olisi varsinaisesti oma syy. Siksikin yritän ajatella asiaa vähän laajemmin kuin että työttömät ovat "niitä muita", joille on sama mitä hommaa tekevät kun kerran kehtaavat olla työttömiä - tämähän tuntuu olevan monella (työllisellä) ajatus.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska työttömistä ei ole niihin kunnon töihin. Taidot ja tiedot ovat vajavaiset, asenne väärä, elämäntavat huonot ja/tai terveydessä vikaa.
Työttömät ovat työttömiä juuri siksi, koska heille ei ole käyttöä normaaleilla työmarkkinoilla.
Avoimia työpaikkoja on n 40 000, työttömiä puoli miljoonaa...
Meidän huoltoyhtiöön on palkattu tänä talvena useampikin työtön lumitöihin ja hiekoitukseen.
Ei ehdi normi huoltomiehet tekemään kaikkia töitä.
Ja nämä hommat ovat valitettavasti sellaisia ettei koko aikaa ole tarvetta ja töihin joutuu lähtemään pienelläkin varoajalla.
Mahdollista on tietysti päästä vakitöihinkin jos tulee tarvetta uusille vakituisille huoltomiehille, tämä vaatii sen että firma saa lisää kohteita tai joku vanha työntekijä lopettaa.
Tyhmien ja yksinkertaisten ihmisten oletusarvo on se että kaikki työttömät ovat sohvalla makaavia juoppoja joiden parasta ennen -päivämäärä meni kymmenen vuotta sitten. Lisäksi luullaan että kun on nyt työtön, niin on ollut sitä kehdosta hautaan.
Helvetti, minulla on enemmän osaamista ja työhistoriaa kuin suurimmalla osalla niistä länkyttäjistä, jotka jostain suojatyöpaikastaan huutelevat. Ennemmin minun kuuluisi olla duunissa, mutta ei, ennakkoluulot tulevat vastaan. On tämä jumalattoman masentava, kateellinen ja suorastaan myrkyllinen maa.
Ensiksi pitää kuntoutua ja raitistua. Opetella elämään taas aikataulujen mukaan ja pitäö huoli hygienista. Valtaosalla työttömistä on vaikea elämäntilanne ja in hyvä että alkuun on tukea ja pehmeä lasku takaisin työelämään.
Tässä yritetään järjestelmällisesti viedä työttömiltä itsetunto, että tekisivät mitä vain huonolla palkalla tai jopa ilman palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi pitää kuntoutua ja raitistua. Opetella elämään taas aikataulujen mukaan ja pitäö huoli hygienista. Valtaosalla työttömistä on vaikea elämäntilanne ja in hyvä että alkuun on tukea ja pehmeä lasku takaisin työelämään.
Entäs ne jotka eivät juo ja osaavat käydä suihkussa?
Ei kai sellaisesta ole ollut juurikaan puhetta, että työttömiä palkattaisiin niihin hommiin, vaan että sitä vaadittaisiin työttömyystukea vastaan? Monien poliittista ajattelua ohjaa melkoinen itsekkyys. Jos muut voi laittaa työskentelemään ilman palkkaa, niin ihminen voi ajatella saavansa hyötyä ilman että hänen tarvitsee maksaa siitä (veroja).
Niillä jotka ovat aina olleet töissä voi olla epärealistinen kuva nykytyöttömyydestä.
Jotkut voivat pelätä myös oman työpaikan puolesta ja siksi kohtelu huonoa.
Ja toinen outo juttu, että nuorisorikollisista ja narkkareista sanotaan, että pitäisi laittaa hoitamaan vanhuksia laitoksiin. Kuka haluaa olla se avuton ja heikko vanhus, jota joku jengiläinen tulisi kääntelemään?
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska työttömistä ei ole niihin kunnon töihin. Taidot ja tiedot ovat vajavaiset, asenne väärä, elämäntavat huonot ja/tai terveydessä vikaa.
Työttömät ovat työttömiä juuri siksi, koska heille ei ole käyttöä normaaleilla työmarkkinoilla.
Siksi maa on tässä jamassa ja työttömyyttä on paljon, koska edellisen kirjoittajan kaltaiset epatot on suojatöissä.
Vierailija kirjoitti:
Niillä jotka ovat aina olleet töissä voi olla epärealistinen kuva nykytyöttömyydestä.
Jotkut voivat pelätä myös oman työpaikan puolesta ja siksi kohtelu huonoa.
Tottakai pelkäävät, suuri osa "työssäkäyvistä" ovat auttamattoman epäkelpoja toimeensa.
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska työttömistä ei ole niihin kunnon töihin. Taidot ja tiedot ovat vajavaiset, asenne väärä, elämäntavat huonot ja/tai terveydessä vikaa.
Työttömät ovat työttömiä juuri siksi, koska heille ei ole käyttöä normaaleilla työmarkkinoilla.
Just tämä ajattelu on työttömyyden aiheuttaja. Vaikka kyseessä olisi aivan sama ihminen, niin hänet palkataan, jos hänellä on työpaikka. Jos hän hakee töitä työttömän statuksella, niin se tekee hänestä automaattisesti työhön sopimattoman.
Sama ongelma on myös niillä juuri koulusta valmistuvilla, joilla on vain vähäinen työkokemus.
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi pitää kuntoutua ja raitistua. Opetella elämään taas aikataulujen mukaan ja pitäö huoli hygienista. Valtaosalla työttömistä on vaikea elämäntilanne ja in hyvä että alkuun on tukea ja pehmeä lasku takaisin työelämään.
Eiköhän nämä kuvailemasi kaltaiset työttömät ole olleet "ongelmaisia" jo ennen työttömyyttään, ehkä jopa siksi joutuneet pois työpaikastaan kun on ollut alko-ongelmaa ja muuta.
Miten ihmeessä raittiista, siististä ihmisestä tulisi työttömyyden vuoksi juoppo ja haiseva syrjäytynyt? Miksi työtön ei haluaisi käydä suihkussa? Tai hänellä ei olisi aikatauluja, esiom. harrastusten tai ystävien tapaamisen vuoksi?
Jos työpaikka on ainoa, joka pitää ihmisen ruodussa, työttömyys ei suinkaan ole syy juoppouteen vaan se on ainoastaan 24/7 mahdollistaja, syy on ihan siinä alkoholin väärinkäyttäjässä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän huoltoyhtiöön on palkattu tänä talvena useampikin työtön lumitöihin ja hiekoitukseen.
Ei ehdi normi huoltomiehet tekemään kaikkia töitä.Ja nämä hommat ovat valitettavasti sellaisia ettei koko aikaa ole tarvetta ja töihin joutuu lähtemään pienelläkin varoajalla.
Mahdollista on tietysti päästä vakitöihinkin jos tulee tarvetta uusille vakituisille huoltomiehille, tämä vaatii sen että firma saa lisää kohteita tai joku vanha työntekijä lopettaa.
Ap:n pointti olikin siinä, miksi kaikille työttömille (insinööreille ja maistereille) ollaan tarjoamasssa aina risusavottaa ja hiekoitusta? Ja ihan vakihommiinkin vois ehkä päästä vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska työttömistä ei ole niihin kunnon töihin. Taidot ja tiedot ovat vajavaiset, asenne väärä, elämäntavat huonot ja/tai terveydessä vikaa.
Työttömät ovat työttömiä juuri siksi, koska heille ei ole käyttöä normaaleilla työmarkkinoilla.
Just tämä ajattelu on työttömyyden aiheuttaja. Vaikka kyseessä olisi aivan sama ihminen, niin hänet palkataan, jos hänellä on työpaikka. Jos hän hakee töitä työttömän statuksella, niin se tekee hänestä automaattisesti työhön sopimattoman.
Sama ongelma on myös niillä juuri koulusta valmistuvilla, joilla on vain vähäinen työkokemus.
Juurikin. Tästä syystä olen niin opiskeluaikana kuin muulloinkin tehnyt myös niitä ei-koulutusta-vastaavia töitä, jos ei muuta ole ollut tarjolla, koska todennäköisyys saada "oikea" työpaikka on suurempi kun on about missä tahansa töissä, verrattuna siihen että olisi kokonaan työtön. Ja niitä "oikeita" töitä on sitten saanutkin.
Joka ei tarkoita, ettäkö se kokonaan työtön olisi huonompi vaihtoehto. Ehkä kuitenkin ajatellaan, että sellainen joka tekee muutakin kuin oman alansa työtä, on työteliäs, ahkera ja työhaluinen eikä nirppaile turhista.
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi pitää kuntoutua ja raitistua. Opetella elämään taas aikataulujen mukaan ja pitäö huoli hygienista. Valtaosalla työttömistä on vaikea elämäntilanne ja in hyvä että alkuun on tukea ja pehmeä lasku takaisin työelämään.
Vaikka ihailetkin kesäaamuisin työmatkan varrella olevan terassin vakioasukkaita, kaikki emme haaveile rappioalkoholistin elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska työttömistä ei ole niihin kunnon töihin. Taidot ja tiedot ovat vajavaiset, asenne väärä, elämäntavat huonot ja/tai terveydessä vikaa.
Työttömät ovat työttömiä juuri siksi, koska heille ei ole käyttöä normaaleilla työmarkkinoilla.
Yrityksen toiminta tai jonkin tuotteen tuotanto on lakannut ja yrityksen työntekijät ovat joutuneet työttömiksi. Jos he ovat olleet osaavia taidoiltaan ja tiedoiltaan, asenteeltaan ja elämäntavoiltaan ollessaan työssä, kuinka heistä yhtäkkiä tulee kaikin tavoin kelvottomia työntekijöitä ja työttömiä siksi, että työnantajanm toimnta on lakannut? Hehän olisivat jatkaneet töissä jos yritys olisi jatkanut.
Oletatko, että työttömyys on työttömille ura? Että jos joku on työtön nyt, hän on ollut sitä aina? On myös olemassa sellainen asia kuin automaatio, monet perusduunit ovat siirtyneet automaation suoritettavaksi (aikanaan pelkästään sen ajan termeillä atk:n yleistyminen tarkoitti toimistotyöntekijöiden vähenemistä), joka tarkoittaa tarvetta vähemmille ihmisille, samoin on alueita joilla ei ole töitä, koska ei ole työpaikkoja. Tuotanto tietyillä teollisuuden aloilla siirtyy yhä enenevässä määrin ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän huoltoyhtiöön on palkattu tänä talvena useampikin työtön lumitöihin ja hiekoitukseen.
Ei ehdi normi huoltomiehet tekemään kaikkia töitä.Ja nämä hommat ovat valitettavasti sellaisia ettei koko aikaa ole tarvetta ja töihin joutuu lähtemään pienelläkin varoajalla.
Mahdollista on tietysti päästä vakitöihinkin jos tulee tarvetta uusille vakituisille huoltomiehille, tämä vaatii sen että firma saa lisää kohteita tai joku vanha työntekijä lopettaa.
Ap:n pointti olikin siinä, miksi kaikille työttömille (insinööreille ja maistereille) ollaan tarjoamasssa aina risusavottaa ja hiekoitusta? Ja ihan vakihommiinkin vois ehkä päästä vai?
Juuri tätä tarkoitin. Työtön, koulutuksesta ja työkokemuksesta riippumatta, pitäisi palkata juurikin johonkin lumitöihin ja risuhommiin, mutta harva samalla vimmalla meuhkaa, että on se kumma ettei niitä työttömiä kokkeja voida palkata ravintoloihin tai työttömiä arkkitehteja suunnittelutöihin. Ei, vaan kokin pitää mennä siivoamaan ja arkkitehdin hiekoittamaan.
Tässä kun on vielä sellainenkin asia, että on olemassa ihmisiä, jotka oikeasti haluaisivat työkseen tehdä risuhommia ja kiinteistönhuoltoa ja heillä voi olla siihen jopa ammattikoulutus. Siinä että täysin väärän alan työttömiä vaaditaan tekemään kyseisiä hommia, unohdetaan että silloin hommat ovat pois niiden työllistymisestä, jotka oikeasti haluaisivat ja osaisivat niitä tehdä. Mutta saadaanpa taas puhua, kuinka sekin huoltomies työhaluttomana työttömänä loisii :D

Asia jota ei mielellään haluta lausua ääneen on se, että Suomessa ei ole tällä hetkellä tarpeeksi töitä. Siksi hallitus säntäilee hädissään ees taas ja kehittelee ihme aktivointimalleja yms.
Ei haluta tunnustaa missä maa tällä hetkellä makaa...