Hoitajilla paljon paremmat sosiaaliset taidot kuin lääkäreillä?

Minä ainakin tunnen hoitajia, jotka ovat lähinnä hirviöitä, selkään puukottajia, valehtelijoita, kaksinaamaisia  laiskureita.

Olet aika lailla käsittänyt väärin hoitajan ja lääkärin työn välisen eron, jos noin ajattelet.  

Riippuu. Vähän tapauskohtaista, mutta lääkärit usein norsunluutornissa, josta eivät tule alas.

Olen itse lähihoitaja. Ja työskennellyt sairaalassa, terveyskeskuksessa, kotihoidossa ja asumispalveluissa. Olen samaa mieltä kanssasi, me hoitajat vaan ollaan sosiaalisempia ja sekin johtunee ehkä puhtaasti siitä että meillä jo koulussa rohkaistaan käyttämään omaa persoonaa myös työkaluna. Uskoisin että lääkäreillä ei samanlaista ohjausta koulussa ole, vaan asiakkaaseen suhtaudutaan potilaana, kokonaisvaltaisesti ja ennenkaikkea tieteellisesti.  Olen tavannut tosi epäsosiaalisia lääkäreitä joiden ensimmäinen ongelma muodostui jo pelkästä epäselvästä puheesta --- ja ns. normaaleihin , enemmän puhuviin lääkäreihin. Mutta hyvin etäiseksi  heidän kanssaan ajatukset aina jää jostain syystä. :)

Lääkärin täytyy miettiä pikkasen vaativampia asioita mitä hoitajan. Hoitaja voi höpötellä mukavia, mutta lääkärin pitää diagnosoida ja päättää hoidosta. Hieman eri vastuut siinä parinkymmenen minuutin ajalla.

Vierailija kirjoitti:

Lääkärin täytyy miettiä pikkasen vaativampia asioita mitä hoitajan. Hoitaja voi höpötellä mukavia, mutta lääkärin pitää diagnosoida ja päättää hoidosta. Hieman eri vastuut siinä parinkymmenen minuutin ajalla.

Hoitajalla on tunti aikaa pikkuasian hoitoon, lääkärillä vartti monimuotoiseen kokonaisuuteen. Ja sit vielä mietit miksei lääkäri harrasta small talkia... 

Niin, no eihän se ole yllättävää kun on aivan erilaiset ammatit kyseessä. Hoitaja hoivaa ja lääkäri hoitaa sairautta. Lääkis on tiedekorkeakoulu, josta ei valmistu hoiva-alan ammattilaisia vaan lääkäreitä ja tieteentekijöitä.

Olen kyllä sitä mieltä, että lääkäreillekin olisi hyvä opetella ihmisen kohtaamista, sen verran omituisiin hiihtäjiin on tullut tosiaan törmättyä. Pääsääntöisesti kuitenkin ihan ok ovat olleet. Liekö sitten resurssikysymys oppilaitoksissa, toisaalta voi olla niin paljon muutakin lääkärille tärkeämpää opeteltavaa. Kaikkea ei ehkä ehdi.

Vastaanotolla taas aika on rajallista ja lääkärillä paine keskittyä olennaiseen, jotta homma rullaa. Isompi vssastuu kuin hoitajalla myös.

Mä olen ainakin ongelmia ratkoessa ja vastuun ja paineen alla aika totinen ja sisäänpäinkääntynyt.

Se on ihan tunnettu työnjako. Lisäksi lähihoitajat ovat vielä sosiaalisempia kuin sairaanhoitajat, siitä se nimityskin tulee, lähihoitaja on lähellä, työtehtäviin kuuluu mm. avata lääkäreiden kirjoittamia diagnooseja vähän kansanomaisemmin sanankääntein potilaille.

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan tunnettu työnjako. Lisäksi lähihoitajat ovat vielä sosiaalisempia kuin sairaanhoitajat, siitä se nimityskin tulee, lähihoitaja on lähellä, työtehtäviin kuuluu mm. avata lääkäreiden kirjoittamia diagnooseja vähän kansanomaisemmin sanankääntein potilaille.

Ja tätä en todellakaan tarkoita pahalla. Onhan se vähän julman tuntuista, kun lääkäri käväisee kuolemansairaan läheisen luona 5 minuuttia eikä paljoa sinä aikana pukahda ja sitten vaan lähtee pois ja tilalle tulee hoitaja, joka hetken päästä kertoo mitä lääkäri diagnosoi. Mutta lääkäreillä on tosiaan paljon potilaita ja toisaalta heidän vastuualueensa on tieteellinen, ihan hyväkin varmasti pitää jonkinlaista etäisyyttä potilaisiin, jottei anna omien tunteidensa sumentaa faktoja. Raskasta on lääkärin työ monellakin tapaa.

Hoitajien ei tarvitse ottaa vastuuta mitenkään, mikäs siinä on rupatellessa, kun kiirettäkään ei työssä ole. Meillä hoitajien vastaanotolla potilaalle aikaa puoli tuntia, lääkäreiden vastaanotolla 10-15 min / potilas, joskus sekään ei riitä. Jos hoitaja joskus jotain mokaakin, niin lääkärihän siitä joutuu tuomiolle, vaikka ei olisi  itse asiassa suurinpiirtein mitenkään ollut tekemisissä. 

Kun äitini joutui sairaalan puolelle polkupyöräkolarin takia (kasvojen luiden murtumia), jouduimme kyselemään lääkärin käynnin jälkeen hoitajalta että onko siis nyt tarkoituksena että äitini lähtee kotiin. Hoitaja ei tiennyt tätä itse mutta kävi kysymässä lääkäriltä joka oli juuri lähtenyt huoneesta (ilmeisesti tehtyään mielestään tehtävänsä) ja kun hoitaja tuli takaisin hän sanoi että "jos nyt ymmärsin lääkärin oikein niin kyllä voitte lähteä kotiin". Eli tässä tilanteessa potilas, hänen läheisensä ja hoitaja olivat jääneet lääkärin sanojen perusteella epätietoiseksi siitä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Itse olen päätynyt kirurgin saneleman hoitosuunnitelman ansiosta röntgeniin käsi yhä kulmakipsissä. Oli ilmeisesti jäänyt se ratkaiseva asia sanomatta että kipsi pitää poistaa ennen kuin otetaan kuvia. Jälleen tilannetta oli selvittämässä hoitaja, ja homma saatiinkiin kuntoon.

Näiden kokemusten perusteella olen samaa mieltä ap:n kanssa siitä että hoitajat keskittyvät potilaaseen ja lääkärit sairauden/vamman hoitoon.

Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla keskustelussa myös lääkäreiden näkemyksiä, vaikka ymmärränkin että lääkäreitä on töissä erittäin monissa rooleissa ja erilaisilla osastoilla.

Mä meen lääkäriin hakee dianoosia en niitä näitä juttelee, hoitajien kanssa sitten voi jutella enemmän.

Heh. Ja vaikka minua varmaan pidetään tämän vuoksi hieman kajahtaneena tai vain oma hyväisenä, niin minusta tuntui aikoinaan  helpommalta pyrkiä yliopistolle opiskelemaan, koska pääsykokeen tekemisen saatoin tehdä itsekseni paperille "tuhertaen" ja ainoana huolena, että laskemisrutiini on kunnossa ja saan aineisto-tehtävässä langanpäästä tiukan otteen. Mutta kenellekään ei tarvinut sanoa yhtään mitään tai esiintyä.

Kun taas sairaanhoto-oppilaitokseen pääsykoe koostui. sovetuvuustestistä ja kahdesta haastattelusta. No joo. Ehkä sairaanhoitaja koulutukseen vaikeinta oli esittää oikeasti kiinnostunutta.

Mutta valitettavasti en voinut välttyä, enkä sen jälkeenpäinkään ole koe paljoakaan muutanut mieltäni silloin syntyneeltä ajatukselta; halusivat oppilaiksi lähinnä "kilttejä lampaita." -Tavallaan toki ymmärrettväää, koska onhan sairaala ja terveyssektori osin perustellustikin hyvin hierarkinen, eikä mm potilasturvallisuudesta johtuen salli työntekijöiden juurikaan sooloilevan. - Jokaisella ammattilaisella ja toimijalla on (verraten) tarkka paikkansa ja toimensa. - Jos haluaa kokonaan uudempia tehtäviä ja haasteita, niin se on ainakin alemmmilla byrokratian tasoilla tarkoittanut usein kokonaan uudelleen kouluttautumista.

Vaikka edellä kirjoitin kärjistäen  (hoitaja opintoihin valittavista) kilteistä lampaista, niin tarkoitukseni ei missään nimessä ollut solvata tai piikitellä esimerkiksi lähihoitajia. 

Harmittaa jopa heidän puolestaan se, että hedän ammattinsa, kaikessa laajuudessaan kärsii paljossa huonosta imagosta siksi, että se on saanut toimia roolissa, joka ei sille sovi tai pitäisi olla siinä lainkaan. Tämä rooli on, tai on ollut toimiminen työvoimakoulutuksena työttömille.

Sinänsä on hyvä, että työttömille, joille on on annettu  mahdollisuus kouluttautua verraten hyvin työllistävälle ja arvokkaalle alalle. Mutta on luullakseni harhaluulo ajatella, että hyväksi hoitajaksi saattaisi tulla max. muutaman vuoden pikakoulutuksella tai muuntokoulutuksella, jos ainoa tai suurin motivaatio alalle ryhtymisestä on työvoimaviranomaisen kehitus ja yksipuolinen jäsky ja uhkailu.             

En ole huomannut. Olen viimeisen vuoden aikana ravannut todella paljon hoidettavana sairaalassa ja siten törmännyt usein sekä lääkäreihin että hoitajiin. Sanoisin, että tuo on persoona- ja tilannekysymys.

Miten muuten määrittelet sosiaaliset taidot? "Hoitajat monesti myös juttelevat ihan niitä näitäkin itse asian lisäksi." Osalle potilaista tuo voi toki tarkoittaa hyviä sosiaalisia taitoja, mutta esim. minulle se ei sitä tarkoittaisi. En haluaisi olla juttelemassa niitä näitä hoitajan/lääkärin kanssa. Koen että ollessani hoidettavana pitäisi syventyä siihen mikä on tärkeintä, eli minun terveyteeni.

Ehdottomasti. Kävin vuosia hoidossa Meilahden sairaalassa ja sain aina ystävällistä kohtelua hoitajilta. Paras hematologi (verisyöpälääkäri) oli aiemmin sairaanhoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkärin täytyy miettiä pikkasen vaativampia asioita mitä hoitajan. Hoitaja voi höpötellä mukavia, mutta lääkärin pitää diagnosoida ja päättää hoidosta. Hieman eri vastuut siinä parinkymmenen minuutin ajalla.

Hoitajalla on tunti aikaa pikkuasian hoitoon, lääkärillä vartti monimuotoiseen kokonaisuuteen. Ja sit vielä mietit miksei lääkäri harrasta small talkia... 

Tästäkin ongelmasta tai niinkuin nykyään kuuluu sanoa haasteesta päästäisiin, jos vain lääkäeitä olsi tarpeeksi. - Lääkärikunnan suurin vika on se, että ammattikuntaa  vaivaa yleisesti Jumaluustautiin saiarstuminen. Lääkärikuntaa ei monin paikoin ole saatu ruotuun, niin että he saattaisivat toimia tavanomaisssa vuorotyössä. Sen sijaan lääkäreistä moni toimii jaksamisensa äärirajoilla. - Toki tämän johdosta moni meistä pääsee lääkärin pakeille. Mutta kääntöpuolena on, että millaista hoitoa tai millaista potlasturvallisuutta on lupa ja oikeus odottaa potilaana, kun hoidosta ja lääkityksestä vastaava lääkäri on saattanut ennen nimenomaiseen ja hetkelliseen operaatioon ryhtymistä valvoa eli ns. päivystää toistakymmentä tuntia.     

Jos ajattelet lääkärikoulutusta, siinä pitää ajatella matematiikkaa eikä mitään jaarittelua.

Lääkärien huonot vuorovaikutustaidot on muiden tiedossa, tajuaisivatpa itsekin. Että selkeintä on olla selkeä.