Lue keskustelun säännöt.
Sydämeni särkyy, suutuin 11-vuotiaalle pojalle turhasta.
23.03.2018 |
Tulin töistä kaupan kautta kotiin painavien ostoskassien kanssa. Hain matkan varrelta myös pitsat...poika katselin mitä pitsoissa on ja nyrpisti nenäänsä. Ja sehän riitti tälle mammalle raivariin, sanoin ettei tarvitse syödä ja voi mennä omaan huoneeseensa :( Poika pidätteli itkua...
Poika on viime aikoina ikävöinyt isäänsä joka ei pahemmin pidä yhteyttä ja äitikin on tämmöinen paskamutsi. Nyt olen jo pyytänyt anteeksi, mutta huonot fiilikset jäi.
Kommentit (16)
Mikset ottanut sellaisia täytteitä, joista tiedät pojan tykkäävän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, sinä sentään osasit pyytää pojalta anteeksi. Anna siitä itsellesi hieman pisteitä ja armollisuutta. Oletteko jo syöneet pitsat? Voithan myös kysyä mitä poika haluaisi täytteiksi seuraavalle kerralle.
Et ole paskamutsi, et ollenkaan. Jo se, että tunnet noin voimakkaasti katumusta kiukunpuuskastasi kertoo sen.
Vierailija kirjoitti:
Mikset ottanut sellaisia täytteitä, joista tiedät pojan tykkäävän?
Otinkin, poika katsoi väärää pitsaa.
Sinä olit varmaan väsynyt tullessasi töistä. Ja ajattelit, että poika tykkäisi pitsasta. Poikasi taas ei ilmaissut näkemyksiään kovin kypsästi, vaan ikäkaudelleen ominaiseen tapaan. Ja niinpä tämä soppa tuli valmiiksi käden käänteessä.
Sinulla on oikeus tuntea ainakin pientä vihaa ja pettymystä. Olet ihminen takkoinesi ja piirteinesi. Ole armollinen itsellesi, tällaisia sattuu ja tapahtuu muuallakin. Jos moiset tilanteet ovat harvinaisia, maailma ei kaadu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset ottanut sellaisia täytteitä, joista tiedät pojan tykkäävän?
Otinkin, poika katsoi väärää pitsaa.
Eli tosiaankin suutuin turhasta :( -ap taas
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä äitikin saa näyttää turhautumista, ei aina voi olla kiva äiti vaikka olisi ainoa vanhempi kuvioissa.lapsi oppii myös näistä tilanteista ja äitikin 😊.toki riippuu myös siitä kuinka pahasti raivoaa.pyysit myös jo anteeksi mikä on tärkeä juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa aika lievältä kuitenkin, älä turhaan syyllisty liikaa! Hyvä kun pyysit anteeksi <3 Ei ole hyvä sekään, että äiti ei saisi koskaan osoittaa pahoittaneensa mielen tai loukkaantuneensa. Ihmisiä mekin ollaan, ja erittäin tärkeää lastenkin oppia ymmärtämään se.
Älä välitä. Minun sydämeni särkyy edelleen ajatuksesta, kun sain raivarin pojalleni yli 20 vuotta sitten. En vaan kestä paskamaisuuttani. Oltiin menossa linja-autolla kaupunkiin ostamaan lenkkareita ja poika matkalla kertoi ajaneensa mopolla (alaikäisenä) yli 20 km mummonsa luo.
Minä kilahdin täysin ja meille tuli riita. Edelleen muistan, kun poika läksi taivaltamaan kotiin (16 km matkaa) ne vanhat likaiset lenkkarit jalassa ja sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena. Sain hänet kiinni ja pyysinkö edes anteeksi - en muista.
Se jäi pysyvästi mieleeni, että kuinka väärin hoidin tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä olit varmaan väsynyt tullessasi töistä. Ja ajattelit, että poika tykkäisi pitsasta. Poikasi taas ei ilmaissut näkemyksiään kovin kypsästi, vaan ikäkaudelleen ominaiseen tapaan. Ja niinpä tämä soppa tuli valmiiksi käden käänteessä.
Sinulla on oikeus tuntea ainakin pientä vihaa ja pettymystä. Olet ihminen takkoinesi ja piirteinesi. Ole armollinen itsellesi, tällaisia sattuu ja tapahtuu muuallakin. Jos moiset tilanteet ovat harvinaisia, maailma ei kaadu.
Äiti teki väärin. Hänellä on oikeus kokea tunteita, mutta hänellä ei ole oikeutta räyhätä pojalle. Sääli että pojalla ei ole luotettavaa läheistä.
Seuraavalla kerralla soita tai tekstaa pojalle, mitä hän haluaa pitsan päälle. Vaikka tiedät, mistä tykkää, on kuitenkin parempi kysyä. Koska olet pyytänyt anteeksi, jätät tämän jutun taaksesi. Ei sekään ole hyvä, jos ruikutat virhettäsi pitkään, poika joutuu sinua lohduttamaan. Siis kärpäsestä tulee härkänen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
*mummeli* kirjoitti:
Älä välitä. Minun sydämeni särkyy edelleen ajatuksesta, kun sain raivarin pojalleni yli 20 vuotta sitten. En vaan kestä paskamaisuuttani. Oltiin menossa linja-autolla kaupunkiin ostamaan lenkkareita ja poika matkalla kertoi ajaneensa mopolla (alaikäisenä) yli 20 km mummonsa luo.
Minä kilahdin täysin ja meille tuli riita. Edelleen muistan, kun poika läksi taivaltamaan kotiin (16 km matkaa) ne vanhat likaiset lenkkarit jalassa ja sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena. Sain hänet kiinni ja pyysinkö edes anteeksi - en muista.
Se jäi pysyvästi mieleeni, että kuinka väärin hoidin tilanteen.
Et pyytänyt anteeksi koska et muista asiaa. Lisäksi jos tapoihisi kuuluisi pyytää anteeksi niin tietäisit pyytäneesi.
Miksi äitien on niin vaikea pyytää lapsiltaan anteeksi?
Itsellä vähän samanlainen kokemus ,eli suutuin aivan mitättömästä lapsilleni. Hyvää siinä oli se ,että tuli niin paha mieli ja morkkis itselle että koen olevani nykyään paljon parempi vanhempi kuin ennen. Enään en hermostu turhista ja vaikka olisin väsynytkin ja lapset kiukuttelee niin pinna ei enään katkea ,ainakaan kovin helposti. Sanotaan että kriisissä on uuden alku, toivottavasti myös sinulla.
Ps. Jo se ,että murehdit kyseistä asiaa kertoo sen ,että välität oikeasti lapsestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä olit varmaan väsynyt tullessasi töistä. Ja ajattelit, että poika tykkäisi pitsasta. Poikasi taas ei ilmaissut näkemyksiään kovin kypsästi, vaan ikäkaudelleen ominaiseen tapaan. Ja niinpä tämä soppa tuli valmiiksi käden käänteessä.
Sinulla on oikeus tuntea ainakin pientä vihaa ja pettymystä. Olet ihminen takkoinesi ja piirteinesi. Ole armollinen itsellesi, tällaisia sattuu ja tapahtuu muuallakin. Jos moiset tilanteet ovat harvinaisia, maailma ei kaadu.
Entä jos joku lyö perheen piirissä niin sattuuko sitäkin vaan?
Vierailija kirjoitti:
*mummeli* kirjoitti:
Älä välitä. Minun sydämeni särkyy edelleen ajatuksesta, kun sain raivarin pojalleni yli 20 vuotta sitten. En vaan kestä paskamaisuuttani. Oltiin menossa linja-autolla kaupunkiin ostamaan lenkkareita ja poika matkalla kertoi ajaneensa mopolla (alaikäisenä) yli 20 km mummonsa luo.
Minä kilahdin täysin ja meille tuli riita. Edelleen muistan, kun poika läksi taivaltamaan kotiin (16 km matkaa) ne vanhat likaiset lenkkarit jalassa ja sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena. Sain hänet kiinni ja pyysinkö edes anteeksi - en muista.
Se jäi pysyvästi mieleeni, että kuinka väärin hoidin tilanteen.Et pyytänyt anteeksi koska et muista asiaa. Lisäksi jos tapoihisi kuuluisi pyytää anteeksi niin tietäisit pyytäneesi.
Miksi äitien on niin vaikea pyytää lapsiltaan anteeksi?
En tosiaan muista asiaa, että pyysinkö anteeksi. Tapoihini kuului ja edelleenkin kuuluu pyytää anteeksi. Tuo oli vaan semmoinen tilanne, että mulle tuli jumalaton huoli lapsestani. Iso huoli hänestä oli myös kun poika oli vauva. En pystynyt lähtemään auton kyytiin, kun sinne takapenkille laitettiin vaan vaunun koppa. Ei mitään turvaistuimia.
No hyvä että tunnet edes syyllisyyttä. Mä en oo koskaan voinu ymmärtää ihmisiä jotka tiuskii pienistä, heidän kanssaan joutuu kulkemaan varpaillaan aina kun koskaan ei tiedä milloin suuttuu taas.