Hyväksy tunteesi - mitä se tarkoittaa?

^

Sitä, että olet läsnä tässä hetkessä ja hyväksyt sen mitä tunnet. Et yritä kieltää negatiivisia tunteita, vaan annat niille mahdollisuuden tulla tunnetuksi, käsitellyksi ja purettua.

Et kiellä niitä, vaan ajattelet ”näin minä tunnen, ei se ole hyvää eikä pahaa, ei oikein tai väärin, tämä tunne vain on”.

Olen kateellinen koska ... Hyväksyn sen, että tunnen kateutta tämän asian vuokssi. Minun ei kuitenkaan tarvitse jäädä vellomaan tähän kateuteeni vaan voin keskittyä muihin asioihin ja päästää irti kateudesta, koska panin sen jo merkille ja minulla on muuta tekemistä juuri nyt.

Kun tunteen tunnistaa ja hyväksyy, sen kanssa on helmpompi olla.  Helposti ihminen koettaa naamioida ja selitellä tunteitaan aivan muuksi kuin mitä ne oikeasti ovat, ja se vain vaikeuttaa asioita ihmisen itsensä kannalta. Jos minusta tuntuu pahalta, tulisi pysähtyä miettimään, mistä se johtuu, eikä vain koettaa työntää pahaa oloa pois. Jos joku ihminen aiheuttaa minussa vahvoja vihantunteita, tulisi miettiä, miksi. Tunne kertoo kuitenkin lopulta eniten minusta itsestäni, ei niinkään siitä tunteen aiheuttajasta.

No jos sua vaikka vituttaa niin hyväksy se. Että vituttaa.

Minusta se tarkoittaa ennen kaikkea tunteiden tunnistamista ja analyysia. Miksi minä olen nyt ahdistunut, mistä tunne johtuu ja mitä se aiheuttaa? Kun olet löytänyt pohjalla olevan tunteen, analysoinut mistä se syntyy ja miten se vaikuttaa, voit ikäänkuin hyvåksyä sen ja panna sen henkisesti varastoon. Pelkään tässä tilanteessa sitä, että... ja se johtuu siitä, kun lapsena.... ja on ok pelätä, mutta nyt kun tunnistin, miksi minua nyt ahdistaa, voin ylittää pelon ja antaa sen jäädä mieleeni, se on olemassa, muttei määritä minua.

Mullekin toi on ehkä vähän mysteeristä. Se ettei hyväksy jotain, tarkoittaa myös jotain tunnetta samalla: syyllisyyttä, häpeää, turhautumista? Eli käytännössä pitäis kai hyväksyä hyväksymättömyytensä, vai eiku.. Sekasin tässä menee itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Kun tunteen tunnistaa ja hyväksyy, sen kanssa on helmpompi olla.  Helposti ihminen koettaa naamioida ja selitellä tunteitaan aivan muuksi kuin mitä ne oikeasti ovat, ja se vain vaikeuttaa asioita ihmisen itsensä kannalta. Jos minusta tuntuu pahalta, tulisi pysähtyä miettimään, mistä se johtuu, eikä vain koettaa työntää pahaa oloa pois. Jos joku ihminen aiheuttaa minussa vahvoja vihantunteita, tulisi miettiä, miksi. Tunne kertoo kuitenkin lopulta eniten minusta itsestäni, ei niinkään siitä tunteen aiheuttajasta.

Voitko antaa jotain esimerkkiä siitä mitä tunne kertoo kokijasta? Esim. jos tuntee vihaa vaikka väkivaltaista ystävän tai sukulaisen puolisoa kohtaan, niin miten sitä vihan tunnetta tulisi analysoida ja käsitellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tunteen tunnistaa ja hyväksyy, sen kanssa on helmpompi olla.  Helposti ihminen koettaa naamioida ja selitellä tunteitaan aivan muuksi kuin mitä ne oikeasti ovat, ja se vain vaikeuttaa asioita ihmisen itsensä kannalta. Jos minusta tuntuu pahalta, tulisi pysähtyä miettimään, mistä se johtuu, eikä vain koettaa työntää pahaa oloa pois. Jos joku ihminen aiheuttaa minussa vahvoja vihantunteita, tulisi miettiä, miksi. Tunne kertoo kuitenkin lopulta eniten minusta itsestäni, ei niinkään siitä tunteen aiheuttajasta.

Voitko antaa jotain esimerkkiä siitä mitä tunne kertoo kokijasta? Esim. jos tuntee vihaa vaikka väkivaltaista ystävän tai sukulaisen puolisoa kohtaan, niin miten sitä vihan tunnetta tulisi analysoida ja käsitellä?

Tuossa esimerkissäsi tunne on hyvin looginen: joku tekee pahaa ihmiselle, joka on minulle tärkeä, joten tunnen vihaa häntä kohtaan sympatiaa tätä väkivallan kokijaa kohtaan.

Sitten on epäselvempiä tapauksia, kuten vaikkapa naisen viha toista, miltei tuntematonta naista kohtaan. Jostakin syystä naisen verenpaine nousee ja alkuantainen viha ryöpsähtää mielessä jo hänen kuullessaan tästä ihmisestä puhuttavankin. Vihan kokijan mielestä tunne voi olla looginen ja oikeutettu, hän voi itsekin kuvitella tämän naisen tehneen hänelle jotakin pahaa, jotenkin ansainneen vihan. Mutta kun kokija uskaltautuu tutkimaan tunnettaan, hän voi löytää taustalta häpeää itsestään, kateutta tätä toista naista kohtaan ja huomata, että itse asiassa se hyvin vähäinen kontakti mitä heillä on keskenään ollut on itse asiassa ollut tämän toisen naisen taholta hyvinkin positiivista ja ystävällistä. Vaikka jotenkin kokija on saanut itselleen uskoteltua, että nainen on vikitellyt kaikkien ystävättärien puolisoita ja tehnyt jotakin sanoinkuvaamattoman pahaa, vaikka oikeasti kokijalla on vain alkukantaisen uhattu olo ja kateus tätä toista naista kohtaan.

Ei kaikkia tunteita tarvitse hyväksyä tai ainakaan antaa saada ylivaltaa. Se ei tosin tarkoita sitä etteikö kyseinen tunne olisi tärkeä. Esimerkiksi syyllisyydentunne. 

^^ Jep monet ihmiset eivät ole edes tietoisia omista tunteistaan mitkä siellä alitajunnassa vaikuttaa.

Jokut voivat elää jopa koko elämänsä tiedostamattomana, eläen lähinnnä vain reagoiden elämään egonsa sätkynukkena.

Mutta tärkeintä on, että ei tee vastarintaa mitään tunnetta vastaan, koska muuten sille antaa vain lisää voimaa. Eikä samaista itseään tunteisiinsa; jos tuntee iloa, niin ei ajattele että "_olen_ iloinen", tai jos tuntee masennusta "_olen_ masentunut". Koska tunteet tulevat ja menevät, ilot ja surut. Kunhan vaan ymmärtää olevansa se, joka kokee näitä tunteita ja katselee niitä ajatuksia.

Koska ei niillä värisyttävillä ilon ja tajunnanräjäyttävillä elämänkokemuksilla ole mitään tekemistä aidon onnelisuuden kanssa. Ne ovat vain värisyttäviä kokemuksia! Jos on tottunut pitämään onnellisuutena noita yksittäisiä kokemuksia ja juoksemaan vaan niiden perässä, niin kuitenkin joka kerta se heiluri heilahtaa myös toiseen suuntaan.

Vähän kun ryyppääminen, jos haluaa ne järisyttävät ilon ja mielihyvän tunteet hetkeksi, niin pitää osata varautua myös krapulaan.

Mutta kaikki on kuitenkin ohimenevää, tunteet, ajatukset. Loppujenlopuksi kaiken keskellä, ilman mitään syytä, sitä vain on onnellinen, jos kykenee näkemään asiat ja elämän syvemmin. :)

10:lle: Tuli mieleen itelleni että olisiko viha aina yhteydessä tai seurausta muusta tunteesta. Mainitsemasi kateus on yleinen, mutta vihan tunne voi johtua pelosta tai voimattomuuden tunteesta. Minä koen eniten vihaa silloin, kun tiedän toisen voivan tehdä mitä vain pahaa haluaa enkä minä kykene tekemään asialle mitään. Eli voisiko viha silloin kertoa minusta, että tunnen itseni heikoksi ja toiselle alistuvaksi (vaikka uhri en olisi minä vaan joku tuttu), mikä myös hävettää. Nimenomaan se ajatus raivostuttaa, kun kuvittelen tuon ihmisen voitonriemun voidessaan jatkaa toimiaan.

Mutta vaikeammaksi analysoinnin tekee se, että olen alkanut tuntea vihaa myös hänen uhriaan kohtaan enkä halua enää olla tekemisissä tämänkään kanssa. Ennen kuuntelin murheet ja tarjosin turvapaikkaa, mutta enää en jaksa, koska tiedän saman vain jatkuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tunteen tunnistaa ja hyväksyy, sen kanssa on helmpompi olla.  Helposti ihminen koettaa naamioida ja selitellä tunteitaan aivan muuksi kuin mitä ne oikeasti ovat, ja se vain vaikeuttaa asioita ihmisen itsensä kannalta. Jos minusta tuntuu pahalta, tulisi pysähtyä miettimään, mistä se johtuu, eikä vain koettaa työntää pahaa oloa pois. Jos joku ihminen aiheuttaa minussa vahvoja vihantunteita, tulisi miettiä, miksi. Tunne kertoo kuitenkin lopulta eniten minusta itsestäni, ei niinkään siitä tunteen aiheuttajasta.

Voitko antaa jotain esimerkkiä siitä mitä tunne kertoo kokijasta? Esim. jos tuntee vihaa vaikka väkivaltaista ystävän tai sukulaisen puolisoa kohtaan, niin miten sitä vihan tunnetta tulisi analysoida ja käsitellä?

Niin kun tunnistatko vihan ja hyväksyt sen sen voi ikäänkuin unohtaa. Käsitellä tunteen tuossa tilanteessa voi vaikka purkamalla sen kirjoittamalla. Samalla on hyvä tiedostaa se että et oikein voi sille mitään jos väkivaltaisen puolison kumppani hyväksyy väkivallan ja haluaa jatkaa siitä huolimatta suhdetta. Voi tietenkin yrittää kertoa ystävälle tai sukulaiselle että itse et tuota hyväksyisi tai auttaa häntä pohtimaan miksi hän haluaa suhdetta jatkaa. Päätös siitä jatkaako hän vai ei tai haluaako hän ylipäätään pohtia asiaa kanssasi on hänen ei sinun.

Sitä että hyväksyy sen tunteen kun suolistossa paine pullistelee, eikä yritä torjua sitä vaan löysää rektumia kunnes tuntee sen tunteen kun flatus iloisesti ääntäen kirmaa maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

10:lle: Tuli mieleen itelleni että olisiko viha aina yhteydessä tai seurausta muusta tunteesta. Mainitsemasi kateus on yleinen, mutta vihan tunne voi johtua pelosta tai voimattomuuden tunteesta. Minä koen eniten vihaa silloin, kun tiedän toisen voivan tehdä mitä vain pahaa haluaa enkä minä kykene tekemään asialle mitään. Eli voisiko viha silloin kertoa minusta, että tunnen itseni heikoksi ja toiselle alistuvaksi (vaikka uhri en olisi minä vaan joku tuttu), mikä myös hävettää. Nimenomaan se ajatus raivostuttaa, kun kuvittelen tuon ihmisen voitonriemun voidessaan jatkaa toimiaan.

Mutta vaikeammaksi analysoinnin tekee se, että olen alkanut tuntea vihaa myös hänen uhriaan kohtaan enkä halua enää olla tekemisissä tämänkään kanssa. Ennen kuuntelin murheet ja tarjosin turvapaikkaa, mutta enää en jaksa, koska tiedän saman vain jatkuvan.

Mä olen jossain aiemmissa parisuhteissa tuntenut syvää vihaa ja raivoa kumppaneitani kohtaan silloin, kun olen kokenut itseni heikoksi ja hävettäväksi täysin muista kuin puolisooni liittyvistä syistä, mutta itsetuntoni ei ole kestänyt myöntää tunnetta hänelle. Olen sitten naamioinut avuttomuudentunteeni suoranaiseen aggressioon kumppania kohtaan, vaikka oikeampi tarpeeni olisi ollut saada syliä ja hyväksyntää.

Tuossa uhrin vihaamisessakin näytät itse tiedostavan, miksi tunnet vihaa häntä kohtaa. Ymmärrät, että tunnet vihaa, koska omat voimavarasi eivät enää riitä hänen kannattelemiseensa ja vihalla on sinulle se viesti, että anna olla, älä auta ja kannattele yli omien voimiesi. Ota etäisyyttä. Toinen mahdollinen ja väärä tulkinta vihaajan puolelta olisi se, että uhri olisi jotenkin paha ja inhottava ihminen.

Kielteiset tunteet ovat teissä, ei todellisuudessa. Lakatkaa siis yrittämästä muuttaa todellisuutta, se on hullua!

Lakatkaa yrittämästä muuttaa toista ihmistä. Käytämme kaiken aikamme ja energiamme yrittäessämme muuttaa ulkoisia olosuhteita, puolisoitamme, esimiehiämme, ystäviämme, vihollisiamme ja kaikkea muuta.

Ei meidän tarvitse muuttaa mitään. Kielteiset tunteet ovat _teissä_. Yhdelläkään ihmisellä koko maailmassa ei ole valtaa tehdä teistä onnettomia. Maailmassa ei ole ainuttakaan tapahtumaa, jolla on voimaa häiritä tai loukata teitä. Ei ole sellaista tapahtumaa, olosuhdetta, tilannetta, ihmistä.

Kukaan ei ole kertonut teille tätä. Teille on kerrottu päinvastaista. Siitä johtuu koko sekasotku, jossa nyt elätte. Siksi olette unessa. Kukaan ei ole kertonut teille tätä, mutta asia on ilmeinen.

Olettakaamme, että juuri, kun olette piknikillä, alkaa sataa. Kuka tuntee kielteisiä tunteita? Sadeko? Vai _te_? Mikä aiheuttaa kielteisen tunteen? Sade vai teidän reaktionne? Kun kolhitte polvenne pöytään, pöytää ei vaivaa mikään. Se täyttää ahkerasti tehtävää, jota varten se on tehty. Se on pöytä. Kipu on teidän polvessanne, ei pöydässä. Mystikot yrittävät kertoa meille, että todellisuudessa kaikki on hyvin. Todellisuus ei ole ongelmallinen. Ongelmia on vain ihmismielessä.

Voisimme lisätä, että ongelmia on vain tyhmissä, nukkuvissa ihmismielissä.

Todellisuus ei ole ongelmallinen. Jos ihmiset otetaan pois tältä planeetalta elämä jatkuu, luonto kukoistaa kaikessa suloisuudessaan ja väkivallassaan . Missä olisi ongelma? Ongelmaa ei ole. Te olette luoneet ongelman. Te olette ongelma. Samastutte "ehdollistettuun minään" ja se on ongelma.

Tunne on teissä, ei todellisuudessa.