Lue keskustelun säännöt.
Voiko niin suurta rakkautta olla, ettei se lopu vaikka vuosia miten paljon kuluu?
14.03.2018 |
Voiko olla sellaista rakkautta, joka ei sammu vaikka miten paljon niitä vuosia menisi ja vaikka toista ei juurikaan edes näkisi?
Sammuuko aito rakkaus itsestään?
Kommentit (10)
Voi olla haavekuva, jota ylläpidetään ja johon ollaan rakastuneita. Erityisesti jos kyse on nuoruudenrakastetusta, jota ei ole nähnyt vuosikausiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nimenomaan jos toista näkee harvoin, voi se rakkaus ja ihastuminen pysyä vuosikausia yllä. Jos toisen kanssa asuu yhdessä vuodesta toiseen, niin siihen kyllä tottuu, eikä se enää ole niin ihmeellistä.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla haavekuva, jota ylläpidetään ja johon ollaan rakastuneita. Erityisesti jos kyse on nuoruudenrakastetusta, jota ei ole nähnyt vuosikausiin.
Palstalla usein viljellään tätä enkä koskaan ole ymmärtänyt mikä tämän ajatuksen pointti on. Millä tavalla haavekuva? Ja miksi nimenomaan nuoruuden rakastetun kohdalla?
Ymmärrän, jos ihminen sanoo 3-kymppisenä, että voi kumpa saisin vielä sen lippispäisen mopopojan, niin silloin haaveillaan siitä 15-vuotiaasta pojasta, ei siitä itse henkilöstä. Mutta kyllähän jokainen aikuinen ihminen ymmärtää, että sitä ei voi enää saada, kun sitä lippistäkään tuskin enää on olemassa.
Mutta se henkilö sen nuoren kuoren alla on kuitenkin edelleen olemassa. Sehän nyt ei mikään haavekuva ole.
Ihminen ei perusluonteeltaan muutu mihinkään. Ne nuoruuden terävät kulmat vain hioutuu.
En ehkä osaa tätä ajatustani selittää selvästi, mutta en vain käsitä tuota "haavekuva" selitystä mitä täällä monesti näkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla haavekuva, jota ylläpidetään ja johon ollaan rakastuneita. Erityisesti jos kyse on nuoruudenrakastetusta, jota ei ole nähnyt vuosikausiin.
Palstalla usein viljellään tätä enkä koskaan ole ymmärtänyt mikä tämän ajatuksen pointti on. Millä tavalla haavekuva? Ja miksi nimenomaan nuoruuden rakastetun kohdalla?
Ymmärrän, jos ihminen sanoo 3-kymppisenä, että voi kumpa saisin vielä sen lippispäisen mopopojan, niin silloin haaveillaan siitä 15-vuotiaasta pojasta, ei siitä itse henkilöstä. Mutta kyllähän jokainen aikuinen ihminen ymmärtää, että sitä ei voi enää saada, kun sitä lippistäkään tuskin enää on olemassa.
Mutta se henkilö sen nuoren kuoren alla on kuitenkin edelleen olemassa. Sehän nyt ei mikään haavekuva ole.
Ihminen ei perusluonteeltaan muutu mihinkään. Ne nuoruuden terävät kulmat vain hioutuu.
En ehkä osaa tätä ajatustani selittää selvästi, mutta en vain käsitä tuota "haavekuva" selitystä mitä täällä monesti näkee.
Näin juuri eilen kaupungilla pitkätukkaisen vihreätakkisen pojan. Oli samalla lailla lyhyt ja laiha kuin yläasteikäinen ihastukseni aikoinaan. Ihastuksellani oli pitkä tukka ja vihreä takki. Virnuilin typeränä, koska tuli muisto tuosta ihastuksesta mieleen :p Poikaparka varmaan ajatteli, että pervo mummo yrittää iskeä tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla haavekuva, jota ylläpidetään ja johon ollaan rakastuneita. Erityisesti jos kyse on nuoruudenrakastetusta, jota ei ole nähnyt vuosikausiin.
Palstalla usein viljellään tätä enkä koskaan ole ymmärtänyt mikä tämän ajatuksen pointti on. Millä tavalla haavekuva? Ja miksi nimenomaan nuoruuden rakastetun kohdalla?
Ymmärrän, jos ihminen sanoo 3-kymppisenä, että voi kumpa saisin vielä sen lippispäisen mopopojan, niin silloin haaveillaan siitä 15-vuotiaasta pojasta, ei siitä itse henkilöstä. Mutta kyllähän jokainen aikuinen ihminen ymmärtää, että sitä ei voi enää saada, kun sitä lippistäkään tuskin enää on olemassa.
Mutta se henkilö sen nuoren kuoren alla on kuitenkin edelleen olemassa. Sehän nyt ei mikään haavekuva ole.
Ihminen ei perusluonteeltaan muutu mihinkään. Ne nuoruuden terävät kulmat vain hioutuu.
En ehkä osaa tätä ajatustani selittää selvästi, mutta en vain käsitä tuota "haavekuva" selitystä mitä täällä monesti näkee.
Näin juuri eilen kaupungilla pitkätukkaisen vihreätakkisen pojan. Oli samalla lailla lyhyt ja laiha kuin yläasteikäinen ihastukseni aikoinaan. Ihastuksellani oli pitkä tukka ja vihreä takki. Virnuilin typeränä, koska tuli muisto tuosta ihastuksesta mieleen :p Poikaparka varmaan ajatteli, että pervo mummo yrittää iskeä tms.
Mun ensirakkaudella oli musta pilottitakki, kun seurusteltiin. Sitten kun niitä alkoi tässä viime vuosina taas näkyä kaupoissa ja ihmisten päällä, niin aluksi teki tosi kipeää nähdä niitä takkeja, kun se poika/mies tuli aina mieleen.
Mun rakkaus ei ole sammunut... Yritystä on kyllä ollut.
ei nykymaailmassa.
Joskus 1800 luvulla saatto olla jossain kyläpahasessa.