Katkaisin jalkani, menitin kykyni tietää milloin minulla on nälkä!

Samoin menetin yksityisyyteni.

Ihanaa, että eläkkeellä olevat vetreät äitini ja anoppini pitävät huolta. Teini on koulussa ja mies töissä, minä makoilen jalka kipsissä "yksin" päivät.
Aamulla paikalle pyyhältää äiti keittää kahvia, tekee leipää, keittää puuroa, hössöttää ja lässyttää, onneksi häipyy puolessa tunnissa.
Menee tunti, anoppi kantaa soppaa, etten kuole nälkään.

Kumpikaan ei usko, että riittää kun mies on jättänyt sämpyläpussin, lasin ja juustohöylän pöydälle, saan juuston ja mehun jääkaapista, teini ja mies tekevät illalla ruokaa, itsekin pystyn auttamaan, kädet toimii ja toinen käsi.
Grrrr!