Lue keskustelun säännöt.
Ero lapsiperheessä ja "hyvät neuvot", käytäntö ihan toista.
08.03.2018 |
Oma kokemus on ollut se, että ihan sama kuinka yritin pitää liiton kasassa ja hommata perheneuvontaa ja muuta. Kun ei toista kiinnostanut. Elämän olisi pitänyt jatkua kuten ex tykkäsi, omia menoja, harrastuksia, saunailtoja jne. Kotona riitti se, että vaimo hoitaa kodin, lapset ja miehen tarpeet.
Ja kun en enää monen vuoden perheneuvonnan (yksipuolisen) jälkeen halunnut jatkaa liittoa, niin vika oli minussa. Exää ei kiinnosta kommunikoida lasten asioista, lasten sukulaiset ja kummit ei pidä yhteyttä, isovanhemmat ei käy lasten luona kylässä, kun ex appi näkee lapsia niin päätyö on haukkua lasten äitiä ja lasten uutta elämää joka onkin ihan onnellista. Kärsin, kun lapset itkee häijyä pappaa ja ilkeää isää.
Ihan turhaa on minun äitinä nähdä vaivaa, yrittää olla ystävällinen, yrittää lähetellä joulukortteja lasten puolesta, koska tämä tie ei johda mihinkään hyvään. Neljä vuotta on sama jatkunut.
Asiantuntijat voi neuvoa mitä neuvoo ja oikea käytäntö on ihan muuta kuin sujuvaa lasten kasvatusta eron jälkeen. Eipä ole kauan, kun kysyin asiantuntijalta että mitä voin tehdä, kun ei ex suostu kuulemaan lasten asioita eikä osallistu kasvatukseen. Ettei keskusteluyhteyttä saa, vaikka miten päin yrittää kohteliaasti. Käskettiin vaan joustaa ja joustaa ja jatkaa yrittämistä. No voi jeesus että minäkö yksin vastaan aina joustoista ja asioista ja exän ei tarvitse. Jotta nämä neuvot heitin romukoppaan ja elän omaa elämää lasten kanssa, enkä kuvittele että vanhemmuus jatkuu eron jälkeen exällä, kun ei niin ei.
Eroa miettiville sanoisin, että vaikka kuvittelee että se isukki tai äiti rakastaa lapsia ja eroa ei oteta sukulaisista, niin katkeruus ja pahantahtoisuus voi nostaa päänsä yllättäviltäkin tahoilta. Ja mitä paremmin putoatkin jaloilleen, sitä katkerampia läheisistä voi kehkeytyä.
Kommentit (11)
No mutta lasten vuoksihan sinun on pakko joustaa.. vai onko? Loputtomiin ja aina se sovitteleva osapuoli, "minä tuon jos et hae", "ymmärtäkää nyt pappaa kun sillä on jo ikääkin" "kyllä se kummi kutsuu sut elokuviin kuten ennenkin, ehkä, noh sitte seuraavana synttärinä, noh on menoja varmaan, noh sitä ja tätä" "juu vie isi teidät lomalla kummin luo kuten aina kesällä mentiin, noh varmaan vie ensi lomalla sit vaikka uimarannalle kun se on siinä lähellä, no kysykää seuraavalla lomalla jos vaikka kirjastoon"..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten kun osalle sattuukin tämä puoliso, joka eron kohdatessa ei todellakaan pysty hoitamaan asiaa järkevästi keskustelen ja lapsen paras huomioon ottaen.
Neljän vuoden yrittämisen jälkeen on aika luovuttaa ja elää sitä oman näköistä elämää.
Miksihän naiselta aina vaaditaan joustoa ja ymmärrystä? Tätä olen vuosien varrella miettinyt. Ei pelkästään parisuhteessa ja äitinä, vaan minulla oma äitikin vaatii, että minä huomioin esim. veljen syntympäivän ja muistan jouluna. Ihan keski-ikäinen mies veljeni on ja eipä muistele minun syntymäpäivää tai edes lasteni..
Vierailija kirjoitti:
Miksihän naiselta aina vaaditaan joustoa ja ymmärrystä? Tätä olen vuosien varrella miettinyt. Ei pelkästään parisuhteessa ja äitinä, vaan minulla oma äitikin vaatii, että minä huomioin esim. veljen syntympäivän ja muistan jouluna. Ihan keski-ikäinen mies veljeni on ja eipä muistele minun syntymäpäivää tai edes lasteni..
Katkeruus ei kaunista. Asiallinen suhtautuminen ja lasten parhaaseen vetoaminen auttaa paljon. Ja kannattaa muistaa, että itse sitä on puolisonsa ja lasten vanhemman valinnut, siinä syytä yrittää itse käyttäytyä ihmisiksi ja vaikka niellä hieman jos on erossa aikuisempi kuin toinen. Siitä riidasta kärsii syyttömät lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksihän naiselta aina vaaditaan joustoa ja ymmärrystä? Tätä olen vuosien varrella miettinyt. Ei pelkästään parisuhteessa ja äitinä, vaan minulla oma äitikin vaatii, että minä huomioin esim. veljen syntympäivän ja muistan jouluna. Ihan keski-ikäinen mies veljeni on ja eipä muistele minun syntymäpäivää tai edes lasteni..
Katkeruus ei kaunista. Asiallinen suhtautuminen ja lasten parhaaseen vetoaminen auttaa paljon. Ja kannattaa muistaa, että itse sitä on puolisonsa ja lasten vanhemman valinnut, siinä syytä yrittää itse käyttäytyä ihmisiksi ja vaikka niellä hieman jos on erossa aikuisempi kuin toinen. Siitä riidasta kärsii syyttömät lapset.
En kyllä tätä allekirjoita. Ei se, että jonkun kanssa on lapsia saanut, tarkoita sitä että kaikki paska pitää niellä sen vuoksi loputtomiin. Yritystä voi riittää, mutta onko se aikuista käytöstä juosta päin seinää yhä uudelleen? 🤔 ehkä kuitenkaan. Viisas ihminen oppii jossain vaiheessa, kun jokin ei kannata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksihän naiselta aina vaaditaan joustoa ja ymmärrystä? Tätä olen vuosien varrella miettinyt. Ei pelkästään parisuhteessa ja äitinä, vaan minulla oma äitikin vaatii, että minä huomioin esim. veljen syntympäivän ja muistan jouluna. Ihan keski-ikäinen mies veljeni on ja eipä muistele minun syntymäpäivää tai edes lasteni..
Katkeruus ei kaunista. Asiallinen suhtautuminen ja lasten parhaaseen vetoaminen auttaa paljon. Ja kannattaa muistaa, että itse sitä on puolisonsa ja lasten vanhemman valinnut, siinä syytä yrittää itse käyttäytyä ihmisiksi ja vaikka niellä hieman jos on erossa aikuisempi kuin toinen. Siitä riidasta kärsii syyttömät lapset.
"Lasten parhaaseen vetoaminen auttaa". Kovin on putkinäköinen kommentti ja ihminen, jos todella kuvittelee että lapsen paras on se, mihin voi vedota ja tsadaa simsalabim, nyt aikuiset on aikuisia ja exäkin osaa käyttäytyä.
Ja onko se katkeruutta jos ei suostu enää tuollaiseksi lattiamatoksi, joka kaiken nielee? Tervettä itsekkyyttä, minä sanoisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta ei se ole aina herkkuakaan kun lasten parasta ajatellaan...me erottiin jo tammikuun alussa ja päätettiin että katsotaan mitä tulee, molempien halusta. Mutta ei se yhteinen sävel löytynyt ja päätettiin että erossa pysytään. Lasten vuoksi pyöritetään arkea tässä koko ajan eronneina vielä alkukesään asti. Osittain huonon tukiverkon takia, osittain työnantajan joustamattomuuden vuoksi. Vanhempi lapsi ei ole päivähoidon piirissä enää eikä kyllin vanha ollakseen yksin kotona. Asutaan saman katon alla. Kumpikaan ei pääse eteenpäin vaikka halua olisi siihen molemmilla. Ollaan sinkkuja(kyllä, ihan omat elämät molemmilla eikä juuri olla samaan aikaan kotona eikä mitään läheisyyttä, hyvä jos puhutaan) joilla on perhe. Itse voisin tavata jo muita, exä taas haluaisi olla yksin. Kerro tällaisesta nyt jollekin treffikumppanille...jumissa ollaan. Mut näin on sovittu, molemmat joustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksihän naiselta aina vaaditaan joustoa ja ymmärrystä? Tätä olen vuosien varrella miettinyt. Ei pelkästään parisuhteessa ja äitinä, vaan minulla oma äitikin vaatii, että minä huomioin esim. veljen syntympäivän ja muistan jouluna. Ihan keski-ikäinen mies veljeni on ja eipä muistele minun syntymäpäivää tai edes lasteni..
Katkeruus ei kaunista. Asiallinen suhtautuminen ja lasten parhaaseen vetoaminen auttaa paljon. Ja kannattaa muistaa, että itse sitä on puolisonsa ja lasten vanhemman valinnut, siinä syytä yrittää itse käyttäytyä ihmisiksi ja vaikka niellä hieman jos on erossa aikuisempi kuin toinen. Siitä riidasta kärsii syyttömät lapset.
"Lasten parhaaseen vetoaminen auttaa". Kovin on putkinäköinen kommentti ja ihminen, jos todella kuvittelee että lapsen paras on se, mihin voi vedota ja tsadaa simsalabim, nyt aikuiset on aikuisia ja exäkin osaa käyttäytyä.
Ja onko se katkeruutta jos ei suostu enää tuollaiseksi lattiamatoksi, joka kaiken nielee? Tervettä itsekkyyttä, minä sanoisin.
Valitettavasti on vanhempia, joita ei kiinnosta tippaakaan lapsen paras. Etenkään, jos lapsen parhaan toteuttamiseksi heidän pitäisi nähdä vaivaa.
Niinpä. Minusta on myös kohtuutonta vaatia, että toisen pitää uhrata oma hyvinvointinsa ja jopa mielenterveytensä, mutta kunhan joustaa ja joustaa.