Lastani pahoinpidelty koulussa?
Poikani on pieni ekaluokkalainen ja tässä vuoden mittaan on ollut muutamia tapauksia että häntä on potkittu tai lyöty. Olemme järjestäneet opettajan ja rehtorin kanssa muutaman tapaamisen, jossa olemme mieheni kanssa yrittäneet saada heistä irti sen että miten kiusaajien tekoset käsitellään heidän kanssaan sekä miten koulussa taataan lapselleni turvallinen oppimisympäristö, he ovat luvanneet tehdä toimenpiteitä (kiva-koulu prossesin mukaan) mutta mitään ei ainakaan meille päin ole näkynyt.
Tänään poika tuli koulusta poski ruhjeilla ja väittää kaatuneensa asvalttiin, en saa hänestä mitään irti. Jälki näyttää että siihen lyöty ja epäilen että ovatko pahoinpitelijät jopa voineet uhkailla häntä ettei vaan saa kertoa mitään. En usko että kukaan kaatuu suoraan poskelleen ja asvalttihan on nyt joka puolella lumen peitossa. Vai olenko aivan vainoharhainen?
Sydämeni murtuu, sillä ennen niin iloinen poika on muuttumassa vaisuksi ja poissaolevaksi.
Olen todella neuvoton, mitä muuta voimme tehdä kuin vedota kouluun?
Poika on itse muita kohtaan kiltti eikä oikein osaa puolustautua, Kotona kyllä raivoaa välillä aika hurjastikin.
Kommentit (12)
Pahoinpitely on poliisin ja lasten kohdalla myös lastensuojeluasia. Teet lastensuojeluilmoituksen ja rikosilmoituksen.
Rikosilmoitus ja viimeistään nyt lapselle opetat sen että kotona kerrotaan kaikki.
Voi pientä. Sydän murtuu aina kun lukee näitä juttuja ja muistaa, miten omaa lasta kiusattiin.
Poika toiseen kouluun ennen kuin ehtii kunnolla samaistua kiusattuun.
Vierailija kirjoitti:
Poika toiseen kouluun ennen kuin ehtii kunnolla samaistua kiusattuun.
Ei vaan rikosilmoitus ja lasu. Kiusatun EI kuulu lähteä kiusaajiaan karkuun. Ne on ne kiusaajat, jotka kuuluu sijoittaa muualle.
T. Entinen koulukiusattu
Aiemmilla kerroilla asialla on olleet muutamat luokkakaverit ja heidän vanhempiensa kanssa asiaa on käsitelty. Tällä kertaa jälki näyttää pahalta mutta nyt kiusaajia/pahoinpitelijöitä ovat olleet jotkin toiset (ko luokkakaverit ovat poissa koulusta) eikä lapsi suostu kertomaan ketkä. Miten voin tehdä rikosilmoituksen, jos emme edes tiedä kenestä on kyse? Miten poliisit tutkivat tällaista asiaa?
AP
Suomen koulut täynnä pelleopettajia. Sirkustirehtöörirehtoripelleistä puhumattakaan. He eivät mitään asialle tule tekemään. Mutta sinä olet vanhempi ja lapsesi on pahoinpidelty. Menet vaikka koululle huutamaan rehtorille kaikkien nähden. Otat vanhempiin yhteyttä. Menet vanhempainkokoukseen selvittämään asiaa. Soitat poliisit, jotta asiaa aletaan tutkimaan ja olet lapsesi tukena. Sinun lapsesi. Sinun lapsesi ja koko perheen tulevaisuus käsissä. Älä hylkää lastasi nyt tai et enää koskaan näe hänen hymyilevän etkä toteuttavan unelmiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika toiseen kouluun ennen kuin ehtii kunnolla samaistua kiusattuun.
Ei vaan rikosilmoitus ja lasu. Kiusatun EI kuulu lähteä kiusaajiaan karkuun. Ne on ne kiusaajat, jotka kuuluu sijoittaa muualle.
T. Entinen koulukiusattu
En vain ole koskaan törmännyt, että kiusaajat joutuvat vaihtamaan koulua...
Vierailija kirjoitti:
Pahoinpitely on poliisin ja lasten kohdalla myös lastensuojeluasia. Teet lastensuojeluilmoituksen ja rikosilmoituksen.
Ei kannata tehdä lastensuojeluilmoitusta. Nyt on ollut tapauksia joissa näin on toimittu ja kiusattu itse on otettu huostaan. Ihan kauheaa, ei mun mielestä ennen ollut näin yleistä, että noin pienet oli noin kauheita toisilleen. toivottavasti kiusaaja selviää, saa kunnon opetuksen ja kiusaaminen loppuu. Voimia teille ja eteenkin pojalle. Itse ajattelin lapseni kasvettua viedä hänet itsepuolustuskursseille.
Todellakin sydäntä särkevää lukea aina välillä tällaisista tapauksista. Opettajat eivät puutu koulukiusaamiseen tarpeeksi jämäkästi, vaikka se kuuluu heidän vastuualueelleen ja heillä on koulutus ja tarvittaessa yhteydet erilaisiin viranomaisiin ja ammattilaisiin, ja niin asia jää lapsen perheen hoidettavaksi.
Jos opettajan ja rehtorin patistaminen auta, niin ottaisin yhteyden vaikka poliisiin ja kysyisin, miten asiassa kansalainen voi edetä. Poliiseiltahan yleensä saa käytännöllisiä ja selkeitä vastauksia.
tiedätkö ketkä on kiusaajia? Jos tiedät niin soita suoraan vanhemmille itse. Jos et tiedä ja lapsesi ei kerro niin jututtaisin lapsen kavereita ja heidän vanhempiaan, joku varmasti tietää jotakin ja kertoo.
Koulussa on voitu tehdä monenlaista, mutta eivät saa kertoa muista oppilaista/rangaistuksista tms teille.