Tunnen epäonnistuneeni elämässäni - muita jotka eivät ole sitä mitä haluaisivat olla?

En halua tappaa itseäni, mutta välillä toivoisin vain kuolevani pois.

Se on vain tunne. Ja niin kauan kuin se on tunne ei ole mitään hätää. Se tunne kertoo sinulle paikalleeen jämähtämisen vaarallisuudesta. Se on hyvä tunne, kunhan et anna sille tunnuslukuja kaikkiin oviin.

Etene, yritä, kokeile ja tee asiat loppuun. Pahinta on luovuttaa. Se ei johda kuin hetkelliseen itsesäälin hurmioon, mutta on lopulta vahingollinen teko. Usko epäonnistujaa: älä luovuta, sillä lopulta luovuttaja huomaa ajautuneensa loputtomaan umpikujaan.

Mä taas olen eri mieltä luovuttamisesta. Joskus on vain parempi päästää irti huonosta valinnasta. Ap tosin kuulostaa sellaiselta, että ongelmia on itseluottamuksen puolella. Tuskin ne muut on sen älykkäämpiä. Jotenkin pitää löytää motivaatio uudestaan ja se voi olla pienestä kiinni. Itsensä haastaminen voi esim. Usein auttaa tai pienikin poikkeama päivittäisissä rutiineissa. Urautuminen tappaa. Oletko kokeillut esim. nettitreffailua? Itse olen löytänyt pitkäaikaisia tuttavuuksia sitä kautta ja sen voi ottaa sosiaalisen treenin kautta ☺

Tulee mieleen, että joskus on muutoksen paikka. Ihmettelen hiukan ristiriitaista kertomistasi siitä, että yhtäältä opiskelet unelmiesi alaa, mutta seuraavaksi jo toteat, ettei motivaatiota ole. Ymmärrän toki sen eron, mikä on jonkin alan opiskelulla ja työssä. Mitä tulee tuohon opintojen valmistumiseen, niin yleisesti sanoisin, että valmistuneella on paremmat mahdollisuudet työllistyä kuin ikuisella opiskelijalla. Vaikka kyllähän yhdeltä ja toiselta jäävät opinnot kesken juuri töiden takia. Jos opiskelet jotakin huonosti työllistävää humanistista tai yhteiskunnallista alaa, kannattanee harkita jotakin sivuainetta, joka helpottaa työllistymistä. Tosin nyt ajattelen yliopistoa, jossa opintojensa sisältöä saa valita aika vapaasti. Ammattikorkeassa taitaa mahdollisuuksia olla vähemmän.

Työtilanne maassa on paska, mutta voisitko keskeyttää opintosi vaikkapa vuodeksi ja tehdä edes jotakin työtä päätoimisesti sen aikaa? Saisit tilaisuuden hiukan tutkailla maailmaa toiselta kannalta kuin tähän asti.

Tuohon sosiaaliseen tilanteeseesi kaipaat varmaan jonkinlaisia korjaavia kokemuksia. Jotenkin minun on vaikea uskoa, että olisit kerta kaikkiaan toivoton tapaus. Kuinka olet yrittänyt luoda sosiaalisia suhteita? Kirjoittamasi teksti ainakin on johdonmukaista ja helposti seurattavaa, mikä minusta kertoo normaalista ja hyvästä järjenjuoksusta. En osaa näin tiedoin sanoa juuta enkä jaata, mutta minusta näyttää siltä, että pystyt normaaliin, fiksuun keskusteluun ihmisten kanssa. On niitäkin ihmisiä, joista ei moiseen ole.

Mua ihmetyttää sun tyyli puhua itsestäsi. Missä sun itsekunnioitus on? Mä en ihmettele tän perusteella, ettei sulla hyvin mene.

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen eri mieltä luovuttamisesta. Joskus on vain parempi päästää irti huonosta valinnasta. Ap tosin kuulostaa sellaiselta, että ongelmia on itseluottamuksen puolella. Tuskin ne muut on sen älykkäämpiä. Jotenkin pitää löytää motivaatio uudestaan ja se voi olla pienestä kiinni. Itsensä haastaminen voi esim. Usein auttaa tai pienikin poikkeama päivittäisissä rutiineissa. Urautuminen tappaa. Oletko kokeillut esim. nettitreffailua? Itse olen löytänyt pitkäaikaisia tuttavuuksia sitä kautta ja sen voi ottaa sosiaalisen treenin kautta ☺

Silläkin on väliä kenen menestykseen itseään vertaa. Ihmisiä on niin monenlaisia. Mitä voisit NYT tehdä ollaksesi onnellinen? Itse lähden kohta puolin lenkille ja sen jälkeen luen ja syön hyvin 😊

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen eri mieltä luovuttamisesta. Joskus on vain parempi päästää irti huonosta valinnasta. Ap tosin kuulostaa sellaiselta, että ongelmia on itseluottamuksen puolella. Tuskin ne muut on sen älykkäämpiä. Jotenkin pitää löytää motivaatio uudestaan ja se voi olla pienestä kiinni. Itsensä haastaminen voi esim. Usein auttaa tai pienikin poikkeama päivittäisissä rutiineissa. Urautuminen tappaa. Oletko kokeillut esim. nettitreffailua? Itse olen löytänyt pitkäaikaisia tuttavuuksia sitä kautta ja sen voi ottaa sosiaalisen treenin kautta ☺

Tietenkin saa luovuttaa. Järkevöity ja perusteltu luovuttaminen on sallittua. Kunhan tietää seuraavan suunnan, eikä anna luovuttamisesta muodostua tapaa.

Kannattaa kuitenkin toimia niin, että taustalla on jotain saavutettuna. Tyhjän päällä on paha etsiä seuraavaa askelmaa.

Vierailija kirjoitti:

En halua tappaa itseäni, mutta välillä toivoisin vain kuolevani pois.

Noi ajatukset on varmaan aika tavallisia jos ahdistus on kovaa. Tsemppiä!

Luin aloituksen ajatuksella, ja mua kiinnostaa nää asiat: 

1.Miksi olet alunperinkään hakeutunut alalle, jossa on huonot työllistymisnäkymät ja ylitarjontaa, ja lisäksi liian vaativa ala sinulle?

2.Minkä takia sun "elämän pohja" on opiskelussa ja opinnoissa menestymisessä? Elämässä on paljon muutakin.

3.Edellinen kohta vähän turha, koska kirjoitit, että olet sosiaalisesti surkea tapaus, eikä sulla ole ystäviä/seurustelukumppania. Näistä oisin huolissani siitä, että miten sulla ei ole ystäviä?

4.Sulla ei oo minkäännäköistä itsekunnioitusta, ja oot lisäksi luultavasti masentunut.

Että yhteenvetona, mä en kyllä tiedä, mitä tekisin sun tilanteessa, koska sun elämän pohja ja itsesi toteuttaminen on vähän väärissä asioissa. 

Ap täällä. Ilahduttavan monta vastausta tullut, kiitos teille!

Tiedän että minulla on huono itsetunto ja ehkä saatan olla masentunutkin. Tuntuu että itsetunto on vain iän myötä huonontunut, vaikka normaalisti kehityssuunta lienee päinvastainen. Olen kova vertailemaan itseäni muihin, ja minulla on aina ollut kovat odotukset tekemiseni ja osaamiseni suhteen. Tai ainakin ennen noin oli, nykyään en ehkä enää niinkään odota itseltäni kamalasti.

Olisin varmasti katunut ikäni, jos en olisi lähtenyt opiskelemaan tätä alaa. Tätä halusin jo joskus lapsena. En viitsi paljastaa tarkemmin mistä on kyse, mutta ei ole humanistinen tai yhteiskunnallinen ala. Joku saa aina töitä, joskus uskoin että se voisin olla ihan yhtä hyvin minä. Mitä elämää se on, missa ei tavoitella unelmiaan? Nykyään minulla ei ole unelmia, ei mitään tavoiteltavaa. Ja mistäpä olisin etukäteen voinut tietää, onko ala liian vaativaa vai ei. Sitä paitsi en tiedä, olenko liian tyhmä vai ei, vaikka siltä tuntuu. Jos olen masentunut, niin se voi saada kaikean tuntumaan paljon vaikeammalta. Masennus tutkitusti tyhmentää. Opintoja en ole jättämässä kesken, tässä vaiheessa se olisi todella typerää. Valmistuminen vaan tuntuu silti niin kaukaiselta. Se pelottaa ja toisaalta odotan sitä. Jos elämä sitten muuttuisi...

Ennen "toisessa elämässäni" rakastin opiskelua, uuden oppiminen oli paras asia, mitä tiesin. Olen ollut aina kiinnostuneempi asioista ja ilmiöistä kuin ihmisistä. Ehkä se on yksi syy, miksei ystäviä kamalasti ole ollut. Olen ollut tekemisissä opiskelukavereiden kanssa, joidenkin kanssa ihan vapaa-ajallakin. En tiedä, miksi kaveruus- ja ystävyyssuhteiden muodostaminen on ollut niin mahdottoman hankalaa. Olen varmaan monista tosi tylsä, ja toisaalta en viihdy monienkaan seurassa. Olen aina ollut aika varautunut, eikä koulukiusaaminen ainakaan auttanut asiaa.  En ole nettideittailua kokeillut, pelkään joutuvani jonnekin ylilaudalle kaikkien pilkattavaksi tai joutuvani muuten nöyryytetyksi.

On täällä muitakin, jotka tuntevat epäonnistuneen kaikessa. no, lähes, koska lapsiani rakastan ja heistä pidän huolta. 

Miesvalintani on töysin epäonnistunut. En ole rakastunut, koskaan ollutkaan. En voi erota, koska omistan yheisen talomme (jota en koskaan edes halunnut), sitä ei saa myytyä, varaa siihen ei minulla todellakaan olisi yksin. 

Minulla on muutamakin ihan hyvä koulutus, mutta sitä huolimatta työskentelen ihan paskaduunarina. Muita töitä en alueeltamme saanut. Olen aivan rikki-poikki-väsynyt töistäni joka ikinen päivä. Olen fyysisesti kipeä työni vuoksi mutta lääkäri on sitä mieltä, että lepo ei auta siihen, Irtisanoutua en voi, koska karenssiin ei vaan ole varaa.

Nro 11, kuulostaapa tosi raskaalta tilanteelta. Osaisinpa jotenkin neuvoa, ei vain ole mitään kokemusta tuollaisesta tilanteesta.

Hyvä puoli omassa tilanteessani on ainakin se, etten ole voinut tehdä vääriä valintoja ihmissuhdeasioissa. Kun en ole tehnyt ylipäätään minkäänlaisia vaintoja...

ap

Kuinka paljon opintoja on vielä jäljellä?

50 op, sisältää osittain valmiin gradun.

Nyt ensin iso lämmin halaus sinulle. Hakeudu oppilaitoksen psykologin tai jos se aatemaailmaasi sopii, papin puheille. Jälkimmäisen luo voi olla helpompi päästä ja jos et ole uskossa, voit sanoa senkin, ei varmasti haittaa eikä sinua yritetä käännyttää. Papitkin ovat ammattiauttajia ja opiskelleet muutakin kuin Raamatun tulkintaa. Mutta kuuntelijaa tarvitset.

Kyllä sinäkin paikkasi löydät. Jos et tuolta alalta, jostain muualta. Mutta käy myös juttelemassa opettajien kanssa näistä tuntemuksistasi. Heillä voi olla ihan eri näkemys sinusta ja kyvyistäsi! Voit myös saada apua ja ohjausta opinnoissasi.

Tuskinpa olisit päässyt alalle opiskelemaan, jos et siellä pärjäisi!

Mitä ystäviin tulee, koskaan ei ole liian myöhäistä. Kehottaisin hakeutumaan sinua kiinnostavaan yhdistykseen ja tarjoutuvan siellä auttamaan ja osallistumaan, missä tarvitaan. Yleensä aina tarvitaan lisää ihmisiä. Sitä kautta tutustuu myös ihmisiin.

Muista, että olet ihmisenä arvokas, ihan riippumatta urasta, opiskelumenestyksestä, kaverien määrästä, jne. On vain yksi sinä koko maailmassa. Ja elämä on arvokasta sellaisena kuin se on, epätäydellisenä, rikkonaisena, silloinkin, kun on satutettu ja haavoitettu olo.

Kiitos ihanasta viestistä! Olen käyttänyt YTHS:n mielenterveyspalveluita, mutta ainakaan silloin en kokenut saavani niistä paljoakaan irti. Ehkä uusi yritys olisi paikallaan.

Vierailija kirjoitti:

Nyt ensin iso lämmin halaus sinulle. Hakeudu oppilaitoksen psykologin tai jos se aatemaailmaasi sopii, papin puheille. Jälkimmäisen luo voi olla helpompi päästä ja jos et ole uskossa, voit sanoa senkin, ei varmasti haittaa eikä sinua yritetä käännyttää. Papitkin ovat ammattiauttajia ja opiskelleet muutakin kuin Raamatun tulkintaa. Mutta kuuntelijaa tarvitset.

Kyllä sinäkin paikkasi löydät. Jos et tuolta alalta, jostain muualta. Mutta käy myös juttelemassa opettajien kanssa näistä tuntemuksistasi. Heillä voi olla ihan eri näkemys sinusta ja kyvyistäsi! Voit myös saada apua ja ohjausta opinnoissasi.

Tuskinpa olisit päässyt alalle opiskelemaan, jos et siellä pärjäisi!

Mitä ystäviin tulee, koskaan ei ole liian myöhäistä. Kehottaisin hakeutumaan sinua kiinnostavaan yhdistykseen ja tarjoutuvan siellä auttamaan ja osallistumaan, missä tarvitaan. Yleensä aina tarvitaan lisää ihmisiä. Sitä kautta tutustuu myös ihmisiin.

Muista, että olet ihmisenä arvokas, ihan riippumatta urasta, opiskelumenestyksestä, kaverien määrästä, jne. On vain yksi sinä koko maailmassa. Ja elämä on arvokasta sellaisena kuin se on, epätäydellisenä, rikkonaisena, silloinkin, kun on satutettu ja haavoitettu olo.

Tämä oli hyvä viesti. Älkää luopuko toivosta <3

Sama ap. Koko elämä voi mennä niin, ikävä kyllä...