Tunnistan kiusatun käyttäytymisestä.

Aloitko kiusaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Aloitko kiusaamaan?

En tietenkään. Olen yleensä alkanut kaveriksi. Kärsin itse vuosien ajan kiusaamisesta.

Mitä sitten? Käyttäytyminen ei kerro aina kaikkea, voi olla omiin oloihinsa vetäytyvä ja hiljainen, vaikka ei olisi kiusattu menneisyydessä. Ja sosiaalinen hölöttäjä voi olla kiusattu menneisyydessä ja se hölötys on keino olla porukassa ja selviytyä.

Onhan ne kiusatut todennäköisesti niitä hiljaisempia hissukoita, aika loogista. Harvemmin niistä samanlaisia öykkäreitä tulee kuin kiusaajistaan.

Tarkennatko vähän enemmän tätä asiaa?

Olet oikeassa. Jo 90-luvulla oli tutkittu, että kiusatut olivat muita ujompia ja hiljaisempia.

Jep, ja mä tunnistan kiusaajat. En ala kaveriksi.

Ei niitä voi noin tunnistaa. Oon miettinyt tätä kanssa, ei oikeesti pidä paikkaansa, tiedän jotain entisiä kiusaajia ja kiusattuja, ei voi yleistää tolla tavalla. Ihmiset oikeesti muuttuu niin paljon, ja heidän käytökseen voi vaikuttaa moni muukin asia kuin vaikka koulukiusaaminen/työpaikkakiusaaminen. Elämässä on paljon muutakin kuin koulu-/työympäristö.

Mä olin hölöttäjä ennen kiusaamisen kohteeksi joutumistani ja olen ollut senkin jälkeen, kun siitä pääsin eroon. Siinä välissä olin myös hölöttäjä jos en ollut niiden kiusaajien seurassa.

Herkkä olen kyllä, mutta en arka.

Noh, itse olen ollut kiusattu koko ala-asteen ajan.

Nykyään olen (yli)sosiaalinen, kaikkien kanssa toimeentuleva, avoin ihminen. Olihan se vaikeaa oppia taas luottamaan itseensä, mutta ei vanhojen kaunojen kantaminen auta mitään.

En ole antanut anteeksi enkä unohtanut. Mutta olen oppinut, että olen hyvä tälläisenä kuin olen.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin hölöttäjä ennen kiusaamisen kohteeksi joutumistani ja olen ollut senkin jälkeen, kun siitä pääsin eroon. Siinä välissä olin myös hölöttäjä jos en ollut niiden kiusaajien seurassa.

Herkkä olen kyllä, mutta en arka.

Joo, sori, en tarkoita olla ilkeä, mutta joskus ne "hölmöt" hölöttäjät joutuu kyllä kiusatuiksi, jos kuulostavat aivottomilta tai burgereilta juttujen tason perusteella.

Mut olisi ehkä johonkin 25 vuoden ikään asti voinut tunnistaa kiusatuksia alistuvasta ja pelokkaasta kehonkielestä vieraiden ihmisten lähellä. Mutta iän myötä on tullut itsevarmuutta ja kaikenlainen sosiaalinnen pelko on poistunut. Nykyisin taidan päinvastoin olla ärsyttävä hölöttävä räpätäti.

Jep, mäkin tunnistan aina ne ylikompensoivat pikkumiehet joilla pannu keittää heti kun joku sanoo jotain mikä ei sovi niiden hauraaseen minäkuvaan.

Jos joku haluaa kertoa kiusaamisesta, se luultavasti johtuu siitä että kokee asian vaikuttavan vieläkin. On meitäkin, joita on kiusattu joskus mutta se on vain kaukaista menneisyyttä. Myöhemmät asiat ovat vaikuttaneet enemmän siihen millainen on. En myöskään sanoisi että ujot ja hiljaiset ovat aina kiusattuja. Pikemminkin sellaiset jotka erottuvat joukosta jollain tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Mut olisi ehkä johonkin 25 vuoden ikään asti voinut tunnistaa kiusatuksia alistuvasta ja pelokkaasta kehonkielestä vieraiden ihmisten lähellä. Mutta iän myötä on tullut itsevarmuutta ja kaikenlainen sosiaalinnen pelko on poistunut. Nykyisin taidan päinvastoin olla ärsyttävä hölöttävä räpätäti.

Mulla on omakohtaisia kokemuksia, sillä tavalla, että pikkuveljeäni kiusattiin peruskoulussa. Tää vaikutti koko meidän perheeseen, mitä muistan niiltä ajoilta. Hän oli paljon yksin, tietokoneella, ja hänellä oli ehkä 2 kaveria. Sitten hän meni lukioon, tutustui siellä ihmisiin, muuttui sosiaalisemmaksi. Nykyään hän opiskelee tkk:ssa, on tosi fiksu, siisti ja reipas ihminen.

Mä taas koen, että oon hoitovirheen, masennuksen, ja äitini pahojen ongelmien takia masentunut ja kääntynyt itseeni, vaikka oon aina ollut sosiaalinen ja ihan pidetty ihminen. Jotenkin koen, että mun veli on kasvanut, ja mä oon vaan mennyt alaspäin siitä, mitä oon ollut. :D