Inhoan mun miestäni
Olen vuosia ajatellut että kun yhteen menty ja perhe perustettu on siinä oltava eikä erota kun on lapsia, ainoastaan isot syyt kuten alkoholismi tai väkivalta sellaista jolloin eroperhe parempi.
Mutta aina vaan huomaan voivani niin pahoin miehen läsnäollessa ja ahdistunut siksi etenkin viikonloppuisin. Hän on perusnegatiivinen, kaikki on lähtökohtaisesti ei. Mutta juputtamalla kyllä tekee, ja kotitöitä oma-aloitteisesti hyvinkin. Mutta vanhemmuudesta mielestäni heikko ja meidän erimielisyydet ja eroavuudet kasvaneet ja tulleet mäkyböksi juurikin perheen kasvamisen myötä ja lasten kanssa kun tulee aina uusia kehitysvaiheita (lue: ongelmia miehen kanssa). Nyt kun vanhin koulussa, mies ei osaa tukea ja ohjata niissä. Mies rakastaa kuitenkin lapsiaan kovasti. Eikä selvästikään osaa ajatella meitä erillämme; on sanonut että jos eroan niin sitten hän ei ole enää missään tekemisissä mun tai lasten kanssa (ja nyt sanoo lapsille usein rakastavansa jne). Mulle mies on tyly, sanoo todella törkeästikin jopa lasten kuullen. Ei arvosta eikä kunnioita minua.
Haaveilen omasta kodista lasten kanssa, mutta ennen kaikkea se olisi taloudellinen katastrofi. Olen työtön (korkeakoulutettu) ja yritän kaikkeni työllistyä mutta vaikeaa pitkien äitiyslomien päälle. Olisin todella tiukilla taloudellisesti, Liekö selviäisin. Lasten koulumatka ja kaikki pitenisi ja hankaloituisi, pelkään miten oireilisivat ja miten uuvuksissa yksin sitten olisin. Joten en uskalla erota, vaikka voin suoraan sanoa että inhoan miestäni. Ahdistava tilanne.
Kommentit (17)
Sinun kannattaisi istua rauhassa alas ja miettiä, mikä miehessä tarkkaan ottaen inhottaa? Onko kyse enemmän sinun vai hänen muuttumisesta? Miksi olet alunperin perustanut perheen juuri hänen kanssaan, eikö niistä aiemmista hyvistä puolista ole jäljellä mitään? Onko sinulla elämässäsi muuta sisältöä kuin lapset ja koti? Jos ei, niin aloita vaikka joku harrastus. Jos mies kerran tykkää lapsista ja tekee kotitöitä, niin voit varmasti viettää aikaa kodin ulkopuolella. Silloin saisit perspektiiviä tilanteeseesi, ja ehkä uusia ystäviä. Verkostot voivat lisätä myös työmahdollisuuksiasi.
Ehkä tarvitset ensin tuulettumista. Aloita uusi harrastus, etsi työpaikka.
Kiitos teille -työttömyys (työn hakeminen) stressaa mutta olen jo aktiivinen muuten. Harrastan innolla uudessa harrastuksessa ja pidän kunnostaminen huolta, tapaan ihmisiä, teen omatoimikouluttautumista. Olen muiden ihmisten kanssa iloinen ja hyvinvoiva.
Mutta kun olen mieheni kanssa, menen alaspäin. Uuvun, väsyn. Yritän puhua iloisesti ja ystävällisesti mutta mies suoltaa ankeita mietelauseitaan ja mutisee elämää. Mulle ja lapsille se "ei ei" -tyyli kaikkeen. Tänään kun lapsi pyysi isiä hiihtämään ja mies marmatti ettei poika kuitenkaan jaksa ja muistaako miten hiimr kerralla....Sanoin iloisesti että onpa kiva kun hän on sitkeä, eihän siihen kannata latistavasti suhtautua. Mies kärähti lapsen edessä "painu bittuun". Multa valahti taas kaikki energia.. Ja mies lähti hiihtämään lapsen kanssa, olivat iloisia sen jälkeen. Mun olo jäi ahdistuneeksi miehen puheen vuoksi. Jos sanon siitä, mies tokaisee "se meni jo, pääse kato irti ja eteenpäin".
Ap
Vallan käyttöä on sanoa ettei tapaa lapsiaan.
Minusta tuo on pahan kuuloista.
Mitä olet tehnyt että miehesi on saanut noin tarpeekseen sinusta?
Ymmärrän sua! Mulla on sama tilanne. Inhoan miestäni, mutta rakastan hänen lompakkoaan.
En ymmärtänyt taas puoliakaan tästä vuodatuksesta. Onko naisilla ihan oma kielensä?
Mikä se mäkyboksi oli, ilmeisesti näkyväksi, kun autocorrect sitä ehdotti.
Erotkaa jo! Miksi pitää vetkuttaa ja vatuloida, ei tuo tuosta iloksi muutu.
Siitä vaan peruspäivärahalle vuokraluukkuun.
Vierailija kirjoitti:
Siitä vaan peruspäivärahalle vuokraluukkuun.
Tätä en voi tehdä. Elintaso laskee liikaa. Kuka sitten maksaa mun kivat harrastukset. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille -työttömyys (työn hakeminen) stressaa mutta olen jo aktiivinen muuten. Harrastan innolla uudessa harrastuksessa ja pidän kunnostaminen huolta, tapaan ihmisiä, teen omatoimikouluttautumista. Olen muiden ihmisten kanssa iloinen ja hyvinvoiva.
Mutta kun olen mieheni kanssa, menen alaspäin. Uuvun, väsyn. Yritän puhua iloisesti ja ystävällisesti mutta mies suoltaa ankeita mietelauseitaan ja mutisee elämää. Mulle ja lapsille se "ei ei" -tyyli kaikkeen. Tänään kun lapsi pyysi isiä hiihtämään ja mies marmatti ettei poika kuitenkaan jaksa ja muistaako miten hiimr kerralla....Sanoin iloisesti että onpa kiva kun hän on sitkeä, eihän siihen kannata latistavasti suhtautua. Mies kärähti lapsen edessä "painu bittuun". Multa valahti taas kaikki energia.. Ja mies lähti hiihtämään lapsen kanssa, olivat iloisia sen jälkeen. Mun olo jäi ahdistuneeksi miehen puheen vuoksi. Jos sanon siitä, mies tokaisee "se meni jo, pääse kato irti ja eteenpäin".Ap
Mulla on kaikki hyvin. Mies rahoittaa mun harrastuksen ja elämisen. Mä oikeesti viitti mihinkään työhön vaivautua. Häh hää!
Missäs nyt ne lompakkoloisista ulisevat miesvässykät ovat? Huhuu!
Tottakai selviät, eroa siis! Typerämpää viettää elämä miehen kanssa, jota inhoaa.