Huh huh! Englantilais-Norjalainen viulisti ja malli Charlie Siem (Dokumentti Ylellä)

Oli aika erikoinen tunne katsoa tuota. Tuli tunne, että haluan tuijottaa tuota täydellisen kaunista ihmistä, mutta hän oli aika perusintrovertti ja sanoikin, että hänestä moni saa vastenmielisen vaikutelman. Oli vähän surullinen dokkari. 

Täydellinen yhdistelmä korkeakulttuuria ja höttöpinnallisuutta tuo elämä. Toinen on lomaa toisesta ja ihminen pysyy syvällisenä, koska on oikeasti viulisti. En ole katsonut ohjelmaa. Laittaisin rahat sivuun ja tekisin mallintöitä niin kauan kuin olen nuori. Sitten soittaisin siellä missä haluan ja eläisin säästetyillä rahoilla.

Mika Myllylä muistaakseni elämäkerrassaan puhui siitä, että sitten kun hän sai kiihkeästi tavoittelemansa mitalin, niin se ei tuntunutkaan miltään. Vähän samat tunnelmat varmaankin tällä kaverilla; hän on menestynyt viulistina ja saavuttanut paljon, mutta se ei tee häntä onnelliseksi. 

Hän itse sanoi, että valitsisi huippulahjakkuuden aina, vaikka hänellä ei olisikaan siitä syystä ystäviä. Enkä saanut dokkarista sellaista käsitystä, että hän olisi ystäviä erityisesti kaivannutkaan.

Jokainen eläköön tyylillään.

Ei hänellä sitten tainnut siinä musiikkibisneksessäkään niin hyvin mennä, kiertueita peruttiin jne. Mutta uskon, että naispuolisia faneja riittää. Oli minusta tuon dokumentin perusteella ihan sympaattinen ja lahjakas ihminen. Ja hienoja pukuja hänellä! 

Ulkoiset kulissit ovat tyhjiä, jos sisäistä rauhaa ja tyytyväisyyttä ei ole. Taas todettiin, ettei materiasta saa pitkäkestoista onnea.

Se oli kiinnostavaa kun hän oli jonkun hierojan tai minkälie gurun käsittelyssä. Kun mies tökki asiakastaan yllättäen, se paljasti Charliesta kuulema paljon. Kun tökkäsi vastan sivulle, hän voihkaisi ja irvisti, mutta kun tökkäsi vatsan keskelle, hän hymyili, joskin vaikeasti. Kertoi äiti- ja isäsuhteista. 

Suhtautuisin aika skeptisesti mieheen, joka ajaa sellaisella autolla kuin dokkarin mies. Jotenkin lapsellinen lelu, vaikkakin hyvin kallis. Eikä mieskään ollut mikään huippukomea yksilö, sellainen amerikkalaistyylinen liian sliipattu.

Soittaa poika kyllä osasi ja se täytyy myöntää, että todella nätisti jaksoi jaaritella ihailijoidensa kanssa. Aika vaikea olisi kuitenkin säilyttää normaali järki päässä, jos koko ajan hehkutettaisiin siten kuin moni siinä ympärillä pyörijöistä teki.

Kamala elämänasenne miehellä itselläänkin oli, kun kaikessa piti hakea täydellisyyttä. Eihän sitä ehdi nauttia elämästä kun on koko ajan menossa pää kolmantena jalkana seuraavaan tapaamiseen, konserttiin, kuvauksiin, seuraavaan kaupunkiin tai maahan jne. Tuntui kuin häneltä olisi puuttunut koti ja juuret kokonaan sekä läheisten rakkaiden piiri. Vanhemmatkin olivat jossain muualla elämässä omaa elämäänsä ja pojalla ei ollut oikein ketään omaa ihmistä ympärillään.

Silti moni varmaan kadehtisi hänen elämäänsä ja vaihtaisi paikkaa hänen kanssaan. Itse en missään tapauksessa haluaisi elää noin.

Tuli jotenkin ikävä mieli, en katsonut loppuun. Jo tuo oranssin kärryn osto tympäisi. Mies, joka ei viihdy pitkässä parisuhteessa. Pinnallinen. Ja niin tietoinen ulkonäöstäänkin. Hienosti soittaa.

Se yksi vanhempi nainen ihan suuttui, kun kuuli ettei miehellä ole ollut suhteita, ja intti että tämän täytyy olla homo. Eikö se ole ihmisen oma valinta, onko suhteessa vai ei. Ihan hyvä, ettei se ole kenenkään kanssa, jos oma kasvaminen on vielä kesken.

Niistä faneista kyllä näki, että päällisin puolin täydellinen, mutta jollain tapaa mystinen surumielinen mies herätti suojeluvaiston. Kuinka moni nainen olisikaan valmis "pelastamaan" hänet.

Vierailija kirjoitti:

Se yksi vanhempi nainen ihan suuttui, kun kuuli ettei miehellä ole ollut suhteita, ja intti että tämän täytyy olla homo. Eikö se ole ihmisen oma valinta, onko suhteessa vai ei. Ihan hyvä, ettei se ole kenenkään kanssa, jos oma kasvaminen on vielä kesken.

Niistä faneista kyllä näki, että päällisin puolin täydellinen, mutta jollain tapaa mystinen surumielinen mies herätti suojeluvaiston. Kuinka moni nainen olisikaan valmis "pelastamaan" hänet.

Tietenkin huippulahjakas elää taiteelleen ja elämälleen eikä seurustele. Ei niitä tarpeeksi laadukkaita naisia edes tule vastaan kovin usein. Elämä on niin kiinnostavaa, ettei joku seurustelu todellakaan nappaa.

Vierailija kirjoitti:

Mika Myllylä muistaakseni elämäkerrassaan puhui siitä, että sitten kun hän sai kiihkeästi tavoittelemansa mitalin, niin se ei tuntunutkaan miltään. Vähän samat tunnelmat varmaankin tällä kaverilla; hän on menestynyt viulistina ja saavuttanut paljon, mutta se ei tee häntä onnelliseksi. 

Hän itse sanoi, että valitsisi huippulahjakkuuden aina, vaikka hänellä ei olisikaan siitä syystä ystäviä. Enkä saanut dokkarista sellaista käsitystä, että hän olisi ystäviä erityisesti kaivannutkaan.

Jokainen eläköön tyylillään.

Tietenkin huippulahjakas. Onhan sitä se sanontakin, että mieluummin vaikka ... kuin epämusikaalinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se yksi vanhempi nainen ihan suuttui, kun kuuli ettei miehellä ole ollut suhteita, ja intti että tämän täytyy olla homo. Eikö se ole ihmisen oma valinta, onko suhteessa vai ei. Ihan hyvä, ettei se ole kenenkään kanssa, jos oma kasvaminen on vielä kesken.

Niistä faneista kyllä näki, että päällisin puolin täydellinen, mutta jollain tapaa mystinen surumielinen mies herätti suojeluvaiston. Kuinka moni nainen olisikaan valmis "pelastamaan" hänet.

Tietenkin huippulahjakas elää taiteelleen ja elämälleen eikä seurustele. Ei niitä tarpeeksi laadukkaita naisia edes tule vastaan kovin usein. Elämä on niin kiinnostavaa, ettei joku seurustelu todellakaan nappaa.

En tunne hänen uraansa lainkaan, minusta tuossa dokumentissa ei annettu ymmärtää, että olisi varsinaisesti huippulahjakas. 

Sen kiertueen suunnittelusta välittyi kuva, että hän halusi soittaa konserteissaan haastavampaa ja vähemmän tunnettua klassista ihan vain taide keskiössä, kun taas järjestäjät yrittivät leipoa hänestä "romanttisia suosikkeja kynttilän valossa" soittavan tusina-artistin ja sydäntenmurskaajan. Tuntuu että tämä oli hänen dilemmansa. Hän haluaisi olla tunnettu musiikillisten taitojensa vuoksi, ei ulkonäkönsä. Samalla hän tietää, että ulkonäkö edistää häntä urallaan.

Onpa miellyttävä puheääni hänellä, kaiken muun lisäksi. Mutta jotenkin pelottava ihminen kaikessa täydellisyydentavoittelussaan. Eikö taiteilijan pitäisi hyväksyä myös elämän epätäydellisyys ja säröisyys?

Oli häkellyttävää katsella tuota lähes jumalaisen kaunista miestä, tuntui kuin hänessä oli useita eri puolia aina kuhunkin tilanteeseen. Siis kameleonttimainen persoona. Tuntui olevan kuitenkin sinut omassa seurassaan, joten ei tunne yksinäisyyttä luulisin näin. On kuitenkin todella paljon tekemisissä ihmisten kanssa, joten luulisin nauttivan omasta rauhasta juurikin tuolla Firenzessä. Tämä dokumentti siis tuli eilen FST5 ja näkyy areenassa.

Aivan mieletön viulisti, tubesta löytyy myös Armanin dokkari hänestä, siinä saa jo vähän toisenlaisen kuvan hänestä.

Tää dokkarihan on tullut aikaisemminkin, voi olla, että kaverilla on jo tyttö- tai poikaystävä.

Vierailija kirjoitti:

Se yksi vanhempi nainen ihan suuttui, kun kuuli ettei miehellä ole ollut suhteita, ja intti että tämän täytyy olla homo. Eikö se ole ihmisen oma valinta, onko suhteessa vai ei. Ihan hyvä, ettei se ole kenenkään kanssa, jos oma kasvaminen on vielä kesken.

Niistä faneista kyllä näki, että päällisin puolin täydellinen, mutta jollain tapaa mystinen surumielinen mies herätti suojeluvaiston. Kuinka moni nainen olisikaan valmis "pelastamaan" hänet.

Vähän tuossa kohtaa dokumenttia kun tämä nainen aloitti inttämisen, nousi itsellä niskakarvat pystyyn. Eikö ne miehet joilla naisia tulee kuin liukuhihnalla, käytä niitä loppujenlopuksi vain täyttämään jotain sisäistä tyhjiötään. Vaihtelua tuokin, että suuntaa sen energiansa mielummin instrumenttiin. Yksi kaunis mies vähemmän, joka ei käytä naisia hyväkseen. Vaikka tämähän niitä saisi. Vaikutti juuri sellaiselta syvällisemmältä ihmiseltä, jolle luulisi että tuollainen "päinvastaisen ihmisen" inttäminen elämänvalinnoista voi olla aika raskasta kuunneltavaa. Kun ei ole edes halua ymmärtää, mitä huippumuusikoksi pyrkiminen vaatii.

Vierailija kirjoitti:

Mika Myllylä muistaakseni elämäkerrassaan puhui siitä, että sitten kun hän sai kiihkeästi tavoittelemansa mitalin, niin se ei tuntunutkaan miltään. Vähän samat tunnelmat varmaankin tällä kaverilla; hän on menestynyt viulistina ja saavuttanut paljon, mutta se ei tee häntä onnelliseksi. 

Hän itse sanoi, että valitsisi huippulahjakkuuden aina, vaikka hänellä ei olisikaan siitä syystä ystäviä. Enkä saanut dokkarista sellaista käsitystä, että hän olisi ystäviä erityisesti kaivannutkaan.

Jokainen eläköön tyylillään.

Miltäs se huijaamalla voitettu mitalli voi tuntua. Niin paljon sekin halus, että sortu aineisiin kun muuten ei saanu mitskuja. Että niin kiihkeästi se sitä halus. Jäi kiinni vielä ja alkoi alamäki ja lopulta kaput. Oliko kaikki sen arvoista sitten.

Onko väärin ajatella näin? Koin meissä olevan jotain samaa henkisesti, ja yhdistävä tekijä tietysti myös se ettei ole ystäviä. Itseasiassa tulin hieman kateelliseksi siitä, että hänellä on edes se viulu. Nousi pieni katkeruus taas siitä etten saanut lapsena ikinä pianoa. En väitä ettäkö olisin tullut yhtä lahjakkaaksi, mutta potentiaalia samantyyliseen määrätietoisuuteen (tai sen pianon kautta elämiseen) olisi ehkä ollut.