Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää kun vanhenmat "roikkuu minussa kiinni" olen jo 33v.
28.02.2018 |
Sisarukset on päässeet heistä "irti" mutta mulle laittavat edelleen joka ikinen päivä monta kertaa viestiä. Pyytävät lähes joka päivä käymään ja jos en mene niin tulee vaan vastausta "ok...." ja tiedän että loukkaantuivat.
Nykyisin jopa valehtelen tekeväni enemmän töitä että saisin olla rauhassa.
Myös olettavat että minä menen aina auttamaan jos tarvitsevat, mielelläni autankin mutta en koko ajan jaksa siellä juosta. Joskus tekevät niinkin että pyytävät auttamaan ja kun menen paikalle niin työ onkin jo tehty nutta "kiva kun silti tulit".
Ostelevat myös jatkuvasti minulle erilaisia tavaroita, enkä halua koko ajan ottaa niitä vastaan. Haluan itse ostaa omat tavarani, toki olen kiitollinen heille avusta mutta en halua että kaikki vaatteeni on heidän ostamiaan, tai kaikki pienet kodinkoneet.
Olen sanonut asioista nätisti ja suoraan, mutta ei näytä menevän perille sitten itketään, että enkö halua nähdä heitä ja miksi ei tavarat kelpaa.
Kyllä haluan nähdä, mutta aikuisena ihmisenä kertakin viikossa on jo riittävästi omien töiden ym.lisäksi.
Kommentit (42)
Ehdota vanhenmille, että kävisivät jossain junpissa tai hunpalla, niin aika kuluu paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaapas tutulta, minun exällä on tuollaiset vanhemmat. Ihan ovat autonkin hommanneet vanhemmat lapselleen, että pääsee paremmin käymään kylässä. Yksi tekijä, miksi parisuhde ei onnistunu.
Vierailija kirjoitti:
Ehdota vanhenmille, että kävisivät jossain junpissa tai hunpalla, niin aika kuluu paremmin.
Se kirjoitetaan "parenmin"!
Tuossa olis terapian paikka, että sinä saisit keinoja päästä tuoolaisista vanhemmista irti. Itse he eivät toimintaansa tule kuitenkaan muuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdota vanhenmille, että kävisivät jossain junpissa tai hunpalla, niin aika kuluu paremmin.
Se kirjoitetaan "parenmin"!
No voi jee teidän kanssa. Eiköhän kyse ole ihan näppäilyvirheestä neropatit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdota vanhenmille, että kävisivät jossain junpissa tai hunpalla, niin aika kuluu paremmin.
Se kirjoitetaan "parenmin"!
Totta! Kunpa en tekisi toiste moista erhettä.
Olisiko mitenkään mahdollista muuttaa kauemmas, jolloin ei joka päivä pääsisi vierailulle? Vanhempiesi olisi pakko keksiä muuta sisältöä elämäänsä. Ei kuitenkaan kuulosta siltä, että he tarvitsisivat apua ihan välttämättä. Vielä...
Selvästi haluavat vielä pitää sinusta huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on periaatteessa ihan samanlaista. Itse olen 44, 16 vuotiaasta olen itse itseni elättänyt. Äitin on pakko tuputtaa tekemiään ruokia, yrittää ostella minulle vaatteita tai tuoda omiaan ja isän vanhoja, joita he eivät itse pidä (viimein on mennyt jakeluun, että heidän vanhat kengät - koko 39 eivät mahdu 42 jalkaan). Kaikenlaisia kodin pientavaroita ja elintarvikkeita on pakonomainen tarve ostella minulle kaikista kielloista huolimatta. Viimeksi kun nähtiin, niin sain ison jäätelörasiallisen pinaattista metsäsieni-soijarouhekeittoa ikään kuin vinkiksi, että voisin tarjota tällaista päiväruoaksi (lue lounaaksi) työmaalla (olen kokki).
Mitä helvetin terapiaa..... kieltäytyy menemästä eikä vastaa joka viestiin ja puheluun... oppivat pikkuhiljaa kantapään kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs jos sanoisit heille aina etukäteen milloin menet kylään.
Jos ne soittaa maanantaina niin sanot että tulen varmasti sunnuntaina köymään . Ja sitten menet.
Taidat olla kuopus? Pitäiskö teidän pitää perheneuvottelu? Kaikki sisarukset paikalle ja vanhukset istualtaan kuuntelemaan saarnaa, että nyt pitää päästää liekanarusta irti. Voi olla, että sun täytyy lähteä jonnekin kauemmas, jos ei muuten onnistu. Mitä pitempään pitkität, sitä riippuvaisemmaksi käytös menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisinaan on parempi muuttaa riittävän kauas vanhemmistaan. Jos nätisti sanominen ei auta niin vaikeaahan tuo on. Entä jos jätät vastaamatta osaan viesteistä. Laitat jotain joka toinen päivä ja sanot tulevasi käymään silloin ja silloin ja ei sitten muuta. Heidän on helpompi kun tietävät koska tulet ja ei todellakaan tarvitse käydä kuin kerran viikossa eikä aina silloinkaan. Ehdota, että hommaavat koiran tuohon läheisyyden tarpeeseen ja joku harrastus vanhemmille olisi kyllä hyväksi. Aika usein näkee, että äiti hommaa koiran, kun viimeinen lapsi muuttaa pois kotoa. Ehkä ihan hyvä systeemi, vaikka aina huvittaakin, kun tämän näkee. Ehkä lakkaa huvittamasta sitten, kun itsellä on vastaava tilanne:)
Vedä tiukat rajat. Äitini on tuollainen ihminen ja itse olen 54 v. Sovin etukäteen, milloin näemme. Tavarasta on kanssa sama ongelma. Jos kieltäydyn, niin vastauksena on: kunpa ihminen kuolisi pois. Onneksi tuo tavaran tyrkyttäminen on vähentynyt. Mutta kyllä sitä vielä tulee. Mutta jos en pidä jostain, niin laitan sen eteenpäin kierrätykseen. En täytä omaa kotiani tavaroilla , joita en tarvitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä helvetin terapiaa..... kieltäytyy menemästä eikä vastaa joka viestiin ja puheluun... oppivat pikkuhiljaa kantapään kautta.
Ei se niin helppoa ole, kun koko ikänsä on tuohon rooliin kasvanut. Vanhemmat on lapsuudesta aivopesseet tuota ajatusta, että " emme pärjää omillamme, meidän on autettava toisiamme"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdota vanhenmille, että kävisivät jossain junpissa tai hunpalla, niin aika kuluu paremmin.
Se kirjoitetaan "parenmin"!
No voi jee teidän kanssa. Eiköhän kyse ole ihan näppäilyvirheestä neropatit.
Palsta-apinat vauhdissa.
Onko muutto kauemmas edes hetkellisesti mahdollista? Voisi vähän irtaannuttaa vanhempia? Kesällä kuukaudeksi ulkomaille, ja laitat viestiä max 2/kertaa viikossa? Omille vanhemmille voi olla kovin vaikeaa puhua suoraan siitä, että haluaa etäisyyttä. Lähtisin sinuna ihan askel askeleelta eteenpäin, loisin mielessäni omat rajani ja pitäytyisin niissä kohteliaasti. Esimerkiksi voit itseksesi sopia alkuun, että vastaat vain kerran päivässä viesteihin, ensi viikolla joka toinen päivä jne. Päätä itse mikä on sopiva kyläilytahti, ja missä asioissa voit heitä auttaa ja missä et. Opettelet kieltäytymään selittelemättä. Ja voit esimerkiksi päättää, että voit vastaanottaa vaikka kylääntullessa kahvipaka, mutta huonekaluja, sisustujuttuja ja kodinkoneita et ota vastaan. Niistä opettelet hiljalleen sanomaan suoraan, että haluat ostaa itse tällaiset ostokset.
Olet varmaan sinkku? Tarkoitan vain, että väkisinhän tuohon kuvioon olisi jo liittynyt hermoromahduksen partaalla oleva puoliso, jos sinulla sellainen olisi :) Joskus se kumppanin löytäminen on tuollaisille vanhemmille viimeinen niitti ns. Ja usko tai älä, puolisoon on helpompi vedota näissä asioissa ja jopa antaa olla puolison se rajantekijä, jos itse siihen ei pysty. Ja harvoinhan tunkeilevien vanhempien lapsi itse pystyy aikuisena niitä terveitä ja selviä rajoja luomaan sormia näpäyttämällä, kun se kuvio on sellainen mihin on tottunut lapsesta lähtien.
Pääasia kuitenkin lienee, että tiedät että sinun tunteesi ovat ymmärrettäviä, eikä vanhempiesi käytös ole ok. Omia aikuisia lapsia pitää pystyä kohtelemaan aikuisina, joilla on oma koti, henkilökohtainen tila, mahdollinen perhekin jne. Haluatko joskus lapsia? Jos, niin voit kuvitella mielessäsi mitä vanhempiesi isovanhemmuus olisi, siitä saa kummasti voimaa alkaa tekemään pesäeroa.
Täällä vähän samanlainen tilanne, itse jo melkein 40 perheellinen mies ja isäukko soitteli monta kertaa päivässä ja kyselee mitä teen jne. Jos puhelimeen ei vastattu niin niin soittelu kävi vaan hurjemmaksi.
Laitoin isäukon estolistalle, eikä päässy puhelut läpi. Nyt on ollu vähän rauhallisempaa ja tajunnu ilmeisesti itekki, että sellasessa monta kertaa päivässä soittelussa ei ole mitään järkeä.
Niin ja ne meidän puheluitten kestot on luokkaa 10-20 sekunttia.
Ei siis nyt ole sama asia mutta lähellä. Mieheni on keskimmäinen lapsi ja ainut perheellinen joten hänen myös oletetaan olevan se joka tekee vanhemmillaan pihahommia, remontteja ja muita juttuja. Pikkuveljen ja isosiskon ei tarvitse tehdä mitään koska ovat vähän hulivilejä. Heille kyllä annetaan rahaa kun eivät sitä itse jaksa hankkia. Varsinkin sisko on hyvin kiittämätön ja vastaa puhelimeen vaan kun on rahan tai muun avun tarpeessa. Pyynnöt apuun mieheni vanhemmilta siis eivät ole mitään kohtuuttomia mutta minua silti ärsyttää. Ja jos veljeä ja siskoa ei taaskaan saa kiinni niin mieheni pitää heitä metsästää. Epäreilua mutta ei varsinaisesti kuulu minulle, pidän hänen vanhemmistaan. Mieheni vaan usein sitten stressaa näistä asioista ja esim. kun meillä on pieni lapsi ja olin raskaana niin loppu raskaudesta (joka oli aika raskas) niin ärsytti että hän hoiteli kiltteyttään perheen asioita töiden jälkeen kun minäkin olisin tarvinnut apua (siis vanhemmat vielä työelämässä ja ihan kykeneviä itsekin asioitaan hoitamaan). Toisaalta se kiltteys ja muiden huomioonottaminen on yksi hänen parhaista puolistaan ;)
No komppaan 17
Minä vähensin puhelut pariin kertaan päivässä, ei sekään auttanut.
Nyt äitini on 90 v. On monta hyvää asiaa, on myös harmia - no soitan joka päivä, ja enemmän kuin kerran. Koetetaan me jaksaa. Pian on äiti tai isä pois.
No onneksi ei sentään nuorenmat.