Miksi psyykkisesti sairaat opettajat saavat jatkaa työssään, jopa vuosikymmenestä toiseen?

Onko Petravaltteri saanut liian pienen arvosanan?

No minun kotipaikkakunnallani oli koulutoimenjohtaja itse ihan sekopää, joten siinä kunnassa ei ollut mitään väliä sitten kenelläkään muullakaan. Jumppamaikka alkoholisoitui, ja naisena aika nopeasti, ja se näkyi tosiaan ulkonäössä myös. Musamaikka alkoholisoitui ja nukkui pianon takana lattialla päätään selväksi. Ala-asteen miesopella oli vaikeuksia vihanhallinnassa ja huusi ja karjui ihan täysillä, melkein kävi kiinni.

Opettaja on vaikea saada irtisanottua. Meilläkin on ollut psyykkisesti sairaita opettajia, joista yksi tiettävästi lopulta päätyi vakituiseen hoitoon.

Eikös opeilla ole vanhempien mielestä nytkin liian pitkät lomat jne, parempihan se on että tekevät koulutusta vastaavia töitä eivätkä ole työttömänä, siitä vasta haukkuja saakin. Koittakaa päättää.

Sotien jälkeen varmaan kaikki opettajat olivat psyykkisesti sairaita, eikö totta?

Pieni sekopäisyys opettajassa on vaan hyvästä. Muistelen hyvällä omaa opettejaani, joka sai raivokohtauksen ja antoi kurinpalautuksen jos joku ei viitannut ryhdikkäästi tai yritti pelleillä mitään. Muutenkin meininki oli sellaista, että joko opit, tai itket ja opit. Typerimmätkin nahjukset olivat keskitasolla sen mankelin jälkeen eikä koulukiusaamista tunnettu. Sitten tämä opettaja jäi eläkkeelle oppilaiden taso laski kuin lehmän häntä, kuri laski ja luokasta tuli apinatarha.

Minä kävin peruskoulun 90-luvun lopussa ja silloin vanhemman polven opettajissa oli paljon hermoraunioita ja persoonallisuushäiriöisiä. Osa piti lapsia ja nuoria syntyjään pahoina ja ilkeinä, ja osalla oli jäänyt armeijamentaliteetti liian vahvasti päälle. Kyllähän heitä näennäisesti kunnioitettiin mutta takanapäin puhuttiin todella paljon paskaa. Jotkut keksivät kostoksi mitä ihmeellisimpiä juoruja näistä opettajista.

Yksi erikoisempi tapaus muistuu mieleen. Oli eräs vanhemman polven (nais)opettaja, joka oli varsinainen lohikäärme tunneilla ja joka tosiaan pillastui mm. vääristä vastauksista. Kerran eräs luokkakaverini kertoi nähneensä tämän opettajan eräässä tapahtumassa ja ope oli tullut siellä juttelemaan ihan rennolla ja iloisella mielellä. Vähän ajan päästä toinen luokkakaverini paljasti olleensa kerran tämän opettajan luona kylässä. Olivat tutustuneet saman harrastuksen kautta ja ope oli sitten kutsunut joitain harrastajia kotiinsa tämän harrastuksen tiimoilta. Oli kuulemma ollut sydämellinen ja innokas ihminen. Ihmettelimme vähän, mistä tämä oikein johtui.

Myöhemmin selvisi, että opettaja oli koko uransa ajan kärsinyt pahasta esiintymiskammosta ja varsinkin teini-ikäisten opettamista hän pelkäsi. Pelko oli sitten purkautunut raivareina ja ylireagoimisena. Hänen opiskeluaikoinaan mitään sosiaalisten tilanteiden pelkoja tuskin edes tunnettiin eikä varmaan osannut lähteä hakemaan apua työterveydestä työelämään päästyään. Muutamat viimeiset vuodet ennen eläkkeelle jäämistään oli kuuleman mukaan ollut jo kuitenkin ihan rauhallinen luokkatilanteissa.

Onko opettajilla psykologisia testejä, kun hakevat opiskelemaan?

Ärsyttää suuresti, kun ilman mitään todistetta aina hoetaan, miten nämä on nykyajan ongelmia ja koskaan eivät ole asiat näin huonosti olleet ja kukaan ei tee mitään jne. Todellisuudessa lapsia kohdellaan koulussa nykyään paremmin kuin koskaan historian aikana ja opettajien toimintaan puututaan herkemmin kuin ikinä, jopa silloin kun mitään aihetta ei ole.

Esimerkiksi 40-60 -luvuilla opettajina oli paljon sodan henkisesti vammauttamia ihmisiä, jotka purkivat traumojaan lapsiin jopa fyysisesti pahoinpidellen, eikä siihen kukaan puuttunut. Tapahtui asioita, joita nykyään ei voi kuvitellakaan.

Nykyvanhemmat puolestaan valittavat todella herkästi. Nykykoulun "henkistä väkivaltaa" on esim. sanoa laiskaksi oppilasta, joka ei tee tehtäviään. Jos lapsia todella jatkuvasti rääkätään, se homma ei kauaa jatku, se olisi täysi mahdottomuus.

Täydelliseksi koulu tai opettajat eivät tule kuitenkaan koskaan muuttumaan, kuten ei yhtään mikään muukaan.