Minulla on pieni koti, jota minä rakastan

Minulla on pieni koti, jota minä rakastan enemmän kuin mitään muuta paikkaa maan päällä. Isäni taloa en voi koskaan unhottaa. Siinä olen kotonani, siinä tulen parahite toimeen. Enkö tuntisi tietä ja veräjää? Enkö muistaisi taloa ja tupaa? Kaikki on minulle siinä aivan tuttua. Näitä portaita olen aivan usein astunut. Tämän oven olen aivan usein avannut. Minä olen katsonut akkunasta ulos. Minä olen lämmitellyt takan edessä. Minä olen syönyt pöydässä. Minä olen nukkunut vuoteessa. Minä tunnen jokaisen penkin, jokaisen kiven ja jokaisen polun. Siellä en eksyisi, enpä yön pimeydessäkään.

Usein olin hevosia juotettaessa kaivon luona. Usein saatoin meidän lehmiä laitumelle. Usein nauroin Mustille, joka haukkui oravata. Muistanpa pihlajan, kun se oli marjoista punaisena, ja koivun, jossa leppäkerttu oli laulamassa. Kesällä olen poiminut mansikoita mäellä metsässä. Talvella olen laskenut siellä mäkeä kelkalla, Silloin oli ilo, kun jää suli järvestä ja pääsimme soutamaan veneellä. Sitte taas syksyllä lentää kiidätimme kuin linnut eteenpäin kirkkaasti välkkyvällä jäällä.

Yhtä hyvä, jos kotini on ollut rikas taikka köyhä. Minä olen ollut siinä onnellisena. Siinä on minulla ollut lämmintä ja hyvää, vaatetta ja ruokaa, hoitoa ja lempeyttä. Siinä olen kasvanut aina lapsuudestani asti. Siinä on isäni tehnyt työtä, siinä on äitini laulanut minulle kauniita laulujaan. Illoilla maata pannessamme kuulin äitini rukoilevan. Hyvä Jumala, sanoi hän, suo lapsestani tulevan hyvä ihminen! Koska olet meidän isämme taivaassa, niin suo meidät aina olla uskollisina lapsinasi. Ja sitte opetti hän minulle sen kauniin rukouksen: ”Jumal’ lasten ystävä”...

Kyllä siis tiedän kaiken hyvän olevan lahjan taivaalliselta Isältäni. Ja hänen hyvä, siunattu lahjansa on rakas kotikin. Tahdon siis kiittää ja ylistää häntä kaikkina elämäni päivinä.