Halusin vain ilmoittaa, että pitkään jatkuneen parisuhteen kylmän sodan aikanakin on mahdollista saada keskusteluyhteys auki

Kosketuksia ei ole ollut pitkään aikaan, voidaan puhua jo vuosista. Yhdessä ollaan oltu 13 vuotta ja viitisen vuotta alamäkisuuntaista. Näin nelikymppisenä miehenä olen katsellut, kun ympärillä joka toinen perhe hajoaa. Se tuntuu kohtuuttomalta ja väärältä. Puolisonikin haluaa erota, viritteli alkuvuoden selkäni takana suhdetta naisen kanssa. Tunnusti, kun asia oli luettavissa hänen kasvoiltaan. En itsekään ole ollut joutsen, kun vastaavan tyyppinen tapaus syöksi meidät aikanaan kriisiin, vaikka minun puoleltani en lopulta päätynyt nussimaan vanhaa heilaani. Facebook-viestittely oli kuitenkin johtamassa siihen.

Puntit ovat siis eräällä tavalla tasan. Saimme kuitenkin aikaan keskustelun, kun vanhempani ottivat lapsen rakentamaan päiväksi lumilinnaa. Pienen väännön jälkeen pääsimme ensimmäistä kertaa vuosiin keskusteluun, jossa olimme edes piirun verran aikuisia, viisastuneita ja puhuimme kiihkotta, vaikka toinen haluaa ehdottomasti erota ja toinen ehdottomasti pitää perheen koossa. Edes suht hyödyttömässä pariterapiassa neljä vuotta sitten, emme päässeet kertaakaan tälle asteelle.

Tämä keskusteluyhteys on, joskin toisinaan yskien, jatkunut jo neljä kertaa. Koen, että aivan viimeinen rajalinja on saanut meidät tähän tilanteeseen, jonka olen mielessäni nimennyt otsikolla: Toistaiseksi.

Haluan tällä kirjoituksella valaa uskoa teihin. Lukekaa vaikka tämä puolisollenne. Jatkossa annan naiselleni tilaa, aikaa, enkä halua pakottaa häntä. Toistaiseksi, toistaiseksi, toistaiseksi. Ainoa asia, josta pidän kynsin hampain kiinni on tämä kylmän sotamme kuuma puhelinlinja. Vaikka se vie joka kerta kaiken energian. Jos onnistun pelastamaan perheeni, jos me onnistumme, olemme saavuttaneet jotain enemmän kuin toimivan parisuhteen.

Miten helppoa on sanoa: puhukaa. Tällä kertaa se tuntuu ihmeeltä, eikä se ole korulause. Oikeasti, jos me tämän saimme aikaan, todellakin te saatte. Ja olemme olleet niin pohjalla ja jäässä, että kadoksissa ollut huomenen toivottaminenkin on edistysaskel.

Ja minä, lihaa syövä paatunut hetero huomasin tunteeni mustasukkaisuuden kautta. En tunnista sitä täysin, mutta kaiken tämän jälkeen se tunne on riisuttu kaikesta paskasta ja huomaan, että se on vuosikymmenessä ränsistynyt murju, mutta kunnostuskunnossa.

Tiivistän koko kirjoitukseni ja tämän hetken filosofiani. Lisäämällä parisuhteeseen pienen asian jotain hyvää, jotain huonoa on pakko tippua pois.