Miksi jotkut ihmiset vetäytyy syrjään koulussa/työelämässä eivätkä edes yritä jutella muille?
Kommentit (45)
Olen sosiopaatti ja kykenen lukemaan kasvoilta teeskentelijät mitä valtaosa ihmisistä on, ahdistavaa sekä psyykettä raastavaa joten parempi yksin.
En ole ujo, minua ei vain kiinnosta työkavereiden jutut. Evvk. Viihdyn oikein mainiosti itseni seurassa.
Voi olla murheita itsellä tai perheellä.
Haluan vain tehdä työni ja keskittyä. Olen ujo ja sosiaalisesti kömpelö, ja keskittyminen herpaantuu liikaa työstä kun alan keskittyä keskustelun ylläpitoon. Voit myös jutella minulle tai pyytää vaikka lounastunnille mukaasi. :)
Viihdyn yksin, useimmat ihmiset eivät kiinnosta, liikaa huonoja kokemuksia ihmisistä, olen oppinut varomaan.
En ole ujo, mutta silti melkein aina hiljaa kahvipöydässä. Johtuu ihan siitä, että keskustelunaiheet on yleensä sellaiset jotka ei minua kiinnosta (olen nainen ja melkein kaikki työkaverit on naisia). Lisäksi minulla on keskittymisvaikeuksia eli yleensäkin kaikki asiakastapaamiset vie kaiken keskittymiskapasiteetin ja sen jälkeen ajatukset harhailee siellä ja täällä, ei ainenkaan siinä aiheessa, mistä muut keskustelevat.
Olen tullut kiusatuksi jokaisessa yhteisössä. Ei kiinnosta enää teidän jutut.
No kun ne puheliaat ei anna suunvuoroa. Lisäksi ovat usein aika uteliaita (ja kateellisia) tai ainakin juoruavat kaiken edelleen.
Olen seurannut tätä maailmaa jo pitkään ja aina sama juttu. Mieluummin olen taustalla ja juttelen vaikka säästä.
Jotkut ihmiset vaan on vetäytyviä, entäs sitten? Voi tietysti olla lapsena opittu käyttäytymismallikin.
Itse olin tuollainen vuosikausia, johtui koko yläaste-ajan kestäneestä koulukiusaamisesta ja syrjinnästä. Kun vuosia on kokenut ettei kelpaa muille ihmisille, siihen alkaa itse uskoa, että on viallinen ja luulee että on turha edes yrittää tutustua. Onneksi olen päässyt noista asioista yli ajan kanssa ja nykyään juttelen ihmisille kyllä, vaikka vähän hiljainen ja ujo vielä olenkin. Tosin edelleen vähän välttelen kovaäänisiä taukoamatta höpöttäviä ihmisiä, eivät vaan ole mun tyylisiä.
Mitäs ap itse luulisit, että mikseivät tule juttelemaan sinulle ja kavereillesi?
Akat ei osaa puhua kuin penskoistaan, koiristaan, ukoistaan ja sisustuksesta. Mulla ei ole mitään sanottavaa niihin keskusteluihin.
Siis akat mun työpaikalla, ei yleisesti joka ikinen akka
No olen ujo, enkä toisaalta haluakaan olla toisten kanssa. Viihdyn itsekseni. Hoidan työni ja häivyn.
On mulla kuitenkin kavereita ja puoliso ja harrastuksia, joissa tapaan samanhenkisiä ihmisiä. En siis ole outo tai mt-ongelmainen.
That's it.
Minulla on aika huonot sosiaaliset taidot ja sosiaalisia pelkoja. On myös huonoja kokemuksia edellisistä työpaikoista kaikenmaailman psykopaateista ja sosiopaateista. Se, että yrittää olla ystävällinen palkitaankin selkään puukottamisella. En oikein enää luota ihmisiin.
Usein haluan keskittyä töiden tekoon ja saada asioita aikaiseksi, joten haluan olla rauhassa yksin ja hiljaa. Muutenkin kärsin motivaatio- ja keskittymisvaikeuksista silloin tällöin. Saatan olla myös huonolla tuulella. Olen huono peittämään tunteitani.
Olen huomannut, että on ihmisiä, joiden pitää olla koko ajan höpöttämässä jollekin töiden ohessa. Välillä tuntuu, että eivät osaa keskittyä lainkaan töiden tekemiseen ja ihmetyttää miten heidän työt ikinä etenee.
Minulla on koko ajan kauheat paineet omien töitteni etenemisestä.
Tykkään kyllä, että minua tervehditään päivittäin ja vaihdetaan kuulumiset kun ehditään. Tuntuu vaan että se ei useimmille riitä vaan lisäksi pitäisi koko ajan ravata ympäriinsä sosialisoimassa ja kertomassa vitsejä. Olisi kiva että pyydettäisiin syömään edes joskus mukaan, mutta alan erakoitua kai huonojen sosiaalisten taitojeni ja pelkojeni takia.
Mä olen töissä töissä, muu ei ole pakollista. Useimmat ihmiset eivät ole millään lailla mielenkiintoisia.
Viihdyn yksin ja työkaverit puhuu usein aiheista, jotka ei kiinnosta minua.
En tunne mitään tarvetta keskustella minulle yhdentekevien ihmisten kanssa. En seuraa tv--sarjoja (putous, vain elämää, realityt) , miehet, juhliminen, lemmikit ja toisten lapset, lomat yms ei vois vähempää kiinnostaa. En halua levitellä omia asioita ilmaan työympäristössä. En ole töissä kaveeraamassa.
Mt-ongelmia.