Takautuva lainsäädäntö aktiivimalli
Aktiivimalli aiotaan säätää taannehtivana lakina. Kaikilla työttömillä on jo menossa ensimmäinen aktiivisuutta koskeva tarkastelujakso, on ollut jo lokakuun alusta lähtien. Tästä vain ei ole viitsitty kertoa julkisuudessa, saati että siitä olisi informoitu työttömiä.
"”Lain voimaantulon vaikutusten nopeuttamiseksi sekä toimeenpanon selkeyttämiseksi ehdotetaan, että lain voimaan tullessa ensimmäinen aktiivisuutta koskeva tarkastelujakso alkaa laissa säädetystä poiketen 1 päivästä lokakuuta 2017. Aikaan 1.10.2017— 31.12.2017 sisältyy 65 etuuden maksupäivää. Työttömyysetuuden maksaminen täytenä tai alennettuna 1.1.2018 alkaen olisi riippuvainen henkilön aktiivisuudesta tarkastelujaksolla joka päättyisi 31.12.2017."
Mitä tämä sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että jos työtön ei ajalla 1.10- 31.12 tänä vuonna tee tiettyjä päiviä palkkatyötä, niin hänen tukeaan leikataan ensi vuoden alussa. Se tarkoittaa sitä, että hallitus aikoo heittää romukoppaan taannehtivan lainsäädännön kiellon. Työttömyysturvan alentamiseen johtava tarkastelujakso on jo menossa, vaikka laista vasta keskustellaan eduskunnassa.
http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/12/10/taannehtiva-...
Sitten vittu haukutaan osseja jotka haluaa pitää itsestään huolen, kun töitä ei ole.
Onko tämä nyt vedetty pois, vai miksi loppuvuoden bs höpökurssi ei nyt sitten merkitsekään mitään, josa 3 KUUKAUTTA kuljin kuuntelemaasa tyhjänpäiväisyyksiä...?!?!
Mitä helvettiä tässä maassa oikein tapahtuu?!?? Amispelle työministerinä ja vastuunpakoilija Mattila vastuuministerinä!?! Ja eduskunta toimii kumileimasimena hyväksyessäänääliömäisen kyykytyslain?!!!! Missä oli valtakunnallinen keskustelu lain valmistelun alla - missä olivat toimittelijat?! Missä on vallan vahtkoirat, kun näyttävät olevan vallan puufeleita kaikki?!!!
JOTAIN JÄRKEÄ TÄHÄN MAAHAN, EIKÄ VAJAAKUNTOISTEN TAI VANHEMPIEN IHMISTEN KIUSAAMISTA JONKUN AKTIIVIPÄLLIN NIMIKKEELLÄ, IKÄRASISMINKIN TAKIA! KELAHAN EI EDES PÄÄSTÄ VAJAAKUNTOISIA TK ELEKKEELLE SAATI EDES SAIRASLOMILLE, VAAN HALUÆA ROIKOTTAA NÖYRYYTTÄVÄSTI SAIRASTUNEITA KORTISTOSSA, VAILLA MITÄÄN MUUTA PERUSTURVAA! TTUKIHAN TAAS VAATII, ETTÄ KAIKKI OMAISUUS ON ENSIN MYYTÄVÄ, ELI TUNTUU OLEVA SELLAINEN PUHALLUS MENEILLÄÄN, ETTÄ EI RÖYHKEYDELLÄ MITÄÄM RAJOJA!!
UUVATTEJA KIINNOSTAA VAAN SE OMA HILLOTOLPPA, KUN TIETÄVÄT POLIITTISEN ITSEMURHAN TEHNEINÄ, URA LOPPUU ENSI VUONNA! AKTIIVIMALLIA PIHVILLE, EIKÄ MITÄÄN SOPPARIRAHOJA!! ÄLKÖÖN KUKAAN TUOLLAISTA KANSANKYYKYTTÄJÄPETTURIA JA SELKÄÄNPUUKOTTAJAA MIHINKÄÄN PALKATKO EIKÄ PALKITKO!!!
Kommentit (6)
Pihvi on hullu kyykyttähä,joka on entinen koulukiusattu ehkä työpaikkakiusattukin. Saihan se potkut vuoden aikana jopa 8 kertaa. Eli raukalla pyyhkii nyt natsimainen kostomentaliteetti, josta käsin se on sorvaamassa kusipäisiä idiksiään. Katsokaa sen twittee tiliä! Äijä suoltaa sata viestiä päivässä urheilusta, aika lapsellista tekstiä. Tyyppi ei kestä mitään kritiikkiä.
sen siitä saa, kun laittaa lapsen asialle.... ja amispellen.
amispellet pysyy pelleinä. onneksi se osaa twitteröidä urheilusta joka 10.minuutti. jes, jarppa!
No eihän se kumipää lindström piffi nytkään suostunut kertomaan mitään kuningasajatuksiaan aktiivipälli kakkosesta. Irvaili vaan typertyneen näköisenä, kun renki on saanut valtaa, että ei voi ny kertoa. Koska siitähän syntyisi etukäteem äläkkä ja sitähän nämä ääliöt ei halua, että lain reunaehtoja tuotaisiin julkiseen tarkastwluun,ennenkuin nämä pällit edusknnassa kahviensa lomassa käyvät painamassa öö painiketta!!! Vttu, alkaa kiehua ja joku vielä napsahtaa tässä maassa!