Nyt alamme hyysäämään lukiolaislapsia

https://yle.fi/uutiset/3-10067374

Lukion kasvattavin voima oli se, että sekä sosiaalisia että akateemisia paineta tuli usealta eri taholta. Silti esim. essee-kirjoitusten vaatimustaso oli aina melko suppea (usein 2-4 lähdettä riittivät).

Kavereiden saaminen ja ryhmäytyminen ja ylipäänsä vaativat ainakin minulta tietoista sosiaalisten taitojen kehittämistä. Ilman tuota yksin tehtyä työtä en olisi kehittynyt yliopiston ja työelämän vaatimuksiin riittävän nopeasti.

Voisin kuvitella, että lukion rankkuudesta ja ryhmäytymisen ongelmista valittavat ensimmäisenä ne, jotka yläasteellakin liikkuivat aina kaveriporukassa ja valittelivat kokeisiin lukemisen rankkuutta.

Akateemisesti suuntautunut lukiolainen kaveeraa juuri sen verran kuin ehtii ja haluaa. Olisi aivan hirveää, jos lukiossa täytyisi opintojen, perheen ja omien kaverisuhteiden lisäksi käyttää aikaa johonkin vuosikurssilaisten tapaamisiin viikottain.

Jotkut kaipaavat sitä paapomista, tta suurin osa haluaa sekä vapauden että vastuun itselleen.

Oppimisen täytyy nykyään olla kivaa. Peruskoulussa opiskelun täytyy olla pelillistä ja kaikkien oppilaiden omat ideat ja kiinnostuksen kohteet huomioivaa. Jos oppilaalla ei ole opiskelumotivaatio kohdallaan, aletaan heti miettiä, miten koulu voisi joustaa ja muuttua oppilaan tarpeiden mukaan.

On täysin unohdettu se, että koulussa käyminen on etuoikeus, jota täytyy kunnioittaa. Opiskelu on oman itse kehittämistä ja oppiminen tapahtuu aina vain omien korvien välissä. Koulussa ei tarvitse olla aina kivaa. Ei siellä toki kiusaamistakaan tule tapahtua, mutta kaikenlainen muu sosiaalisten tilanteiden harjoittelu kuuluu asiaan päiväkodista alkaen.

Lukioiässä yksinäisyyttä täytyy jo opetella torjumaan itse. Aikuisena ne vapaa-ajan ystävät täytyy usein löytää muualta kuin työpaikalta. Pitäisikö työpaikkojenkin huolehtia siitä, ettei kenenkään stressitasot nouse yksinäisyyden takia?

Lukiolaiset voivat järjestää halutessaan ihan mitä vain toimintaa keskenään. Koulu voi ehkä tarjota kokoontumisille tilat. Mutta ei tähän asiaan nyt mitään syvällistä yhteiskunnan tukea tarvita.

Aikuisiän kynnyksellä ihmisen täytyy itse kantaa vastuu siitä, että luo ja ylläpitää ystävyyssuhteitaan. Lukiossahan tapaa ihmisiä päivittäin. Mitenkäs nämä yksinäisyydestä kärsivät aikovat pärjätä elämässä, kun saattavat joutua vaikka asumaan uudelle paikkakunnalle tai päätyä työttömäksi, jolla ei olekaan edes sitä koulua kohtaamispaikkana?

Vierailija kirjoitti:

Lukiolaiset voivat järjestää halutessaan ihan mitä vain toimintaa keskenään. Koulu voi ehkä tarjota kokoontumisille tilat. Mutta ei tähän asiaan nyt mitään syvällistä yhteiskunnan tukea tarvita.

Aikuisiän kynnyksellä ihmisen täytyy itse kantaa vastuu siitä, että luo ja ylläpitää ystävyyssuhteitaan. Lukiossahan tapaa ihmisiä päivittäin. Mitenkäs nämä yksinäisyydestä kärsivät aikovat pärjätä elämässä, kun saattavat joutua vaikka asumaan uudelle paikkakunnalle tai päätyä työttömäksi, jolla ei olekaan edes sitä koulua kohtaamispaikkana?

Ei sillä yksinäisellä koululaisella ole kehittynyt niitä taitoja, joiden avulla voisi hankkia ystäviä. Omaa sosiaalista asemaa on yksin todella vaikea muuttaa, jos on jäänyt ulkopuoliseksi. Siksi olisi tosi tärkeää, että joku edes yrittäisi auttaa, vaikka kyseessä olisikin jo lukiolainen. Monestihan nuo ongelmat jäävät päälle siten, että aikuisuudessakaan ei kyetä kouluun ja työelämään.

Surullista, että tämä nähdään "paapomisena". Onkohan meillä yhteiskunnassa ehkä aika kovat arvot? Totta on, että suurin osa lukiolaisista pärjää hienosti ja itsenäisesti, mutta olisi minusta tärkeää, että niitä toisten kelkasta pudonneitakin voitaisiin auttaa.