Lue keskustelun säännöt.
Olen introvertti, en jaksa lasta :(
12.02.2018 |
Olen yh ja lapsi 6v. Mulla ei ole omaa tilaa ollenkaan tehdä niitä asioita mitä haluan, olla vaan ja harrastaa.
Mun harrastukset on videopelit, kielet, kirjat, yleinen nörtteily ja opiskelu. Aloitin uuden tutkinnon viime syksynä, mikä on ihanaa.
Lapsi vie ihan liikaa aikaa. Isänsä ei halua ottaa enempää vastuuta mitä ottaa nyt jo, siis meillä viikko/viikko systeemi. Nyt taas mun viikko alkoi eilen, ei millään jaksa.
Kommentit (17)
Miksi teit lapsen, vaikka olet introvertti? Minkälaista luulit arjen lapsen kanssa olevan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se oli ihan puhdas vahinko. Silloisen opiskelupoikakaverin kanssa. Kun tajusin miten asiat on, menin niin lukkoon, etten tiennyt mitä tehdä moneen kuukauteen. Enkä muutenkaan ole kovin köytönnöllinen ja toimelias ihminen. Mun on vaikeeta päättää asioita mm. Ap
Minäkin olen introvertti ja olen miettinyt tuota lapsen hankkimista hyvinkin kriittisesti mutten silti tiedä, mitä tekisin asian suhteen. Onko lapsen saaminen oikeasti saman tuntuista kuin se, että joutuisi koko ajan viettämään muiden ihmisten kanssa aikaa, vai tuntuuko oman lapsen kanssa hengailu edes vähän helpommalta?
Vierailija kirjoitti:
Se oli ihan puhdas vahinko. Silloisen opiskelupoikakaverin kanssa. Kun tajusin miten asiat on, menin niin lukkoon, etten tiennyt mitä tehdä moneen kuukauteen. Enkä muutenkaan ole kovin köytönnöllinen ja toimelias ihminen. Mun on vaikeeta päättää asioita mm. Ap
Ei saatana....nyt on pakko kysyä, oletko jotenkin heikkolahjainen? Kukaan mieti kuukausia asiaa, joka pitää päättää viikoissa, ihan käytännössäkin.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen introvertti ja olen miettinyt tuota lapsen hankkimista hyvinkin kriittisesti mutten silti tiedä, mitä tekisin asian suhteen. Onko lapsen saaminen oikeasti saman tuntuista kuin se, että joutuisi koko ajan viettämään muiden ihmisten kanssa aikaa, vai tuntuuko oman lapsen kanssa hengailu edes vähän helpommalta?
Minusta ihan sama nyt kun lapsi on jo 6 v. Kun se oli pieni niin tuntui enemmän osalta minua, joka jotenkin helpotti.
Ärsyttää kun sille täytyy puhua ja se odottaa huomiota. Kertoo juttujaan, jotka ei yhtään kiinnosta jne.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen yh ja lapsi 6v. Mulla ei ole omaa tilaa ollenkaan tehdä niitä asioita mitä haluan, olla vaan ja harrastaa.
Mun harrastukset on videopelit, kielet, kirjat, yleinen nörtteily ja opiskelu. Aloitin uuden tutkinnon viime syksynä, mikä on ihanaa.
Lapsi vie ihan liikaa aikaa. Isänsä ei halua ottaa enempää vastuuta mitä ottaa nyt jo, siis meillä viikko/viikko systeemi. Nyt taas mun viikko alkoi eilen, ei millään jaksa.
No et todellakaan ole yh, jos lapsi on sulla vain joka toinen viikko. Sullahan on joka toinen viikko täynnä omaa tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen introvertti ja olen miettinyt tuota lapsen hankkimista hyvinkin kriittisesti mutten silti tiedä, mitä tekisin asian suhteen. Onko lapsen saaminen oikeasti saman tuntuista kuin se, että joutuisi koko ajan viettämään muiden ihmisten kanssa aikaa, vai tuntuuko oman lapsen kanssa hengailu edes vähän helpommalta?
Samoja mietteitä täällä. Olen siinä iässä, että lastentekoon olisi viimeiset vuodet meneillään, mutta en ole ihan varma jaksanko sitä. Ainakin muiden ihmisten lasten kanssa on kivaa ensimmäiset 5min ja sen jälkeen ihan hirveää ja olen aivan poikki monta päivää. Onko se oma lapsi sitten niin eri asia, kuten täälläkin aina väitetään.
Kun esimerkiksi miehen kanssa olo ei ole kuluttavaa, mutta hänet olenkin valinnut itse tarkkaan. Lapsen persoonaa kun ei voi valita vaan sieltä tulee sitten mitä tulee.
Ehkä liian iso arpapeli tehdä lapsi, jos sen kanssa ei sitten jaksakaan olla ja oma mielenterveys menee siihen, että tekee kaikkensa ollakseen hyvä äiti, vaikka ei jaksaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen introvertti ja olen miettinyt tuota lapsen hankkimista hyvinkin kriittisesti mutten silti tiedä, mitä tekisin asian suhteen. Onko lapsen saaminen oikeasti saman tuntuista kuin se, että joutuisi koko ajan viettämään muiden ihmisten kanssa aikaa, vai tuntuuko oman lapsen kanssa hengailu edes vähän helpommalta?
Oma lapsi on ainakin minulle ihan eri asia. Toki silloin kaipasin usein yksinäisyyttä, kun lapset olivat ihan pieniä, mutta oman lapsen seurassa rakkaus menee introverttiyden yli. On hirveä väärinkäsitys ajatella, ettei introvertti sopisi vanhemmaksi. Päinvastoin introvertti on usein kärsivällisempi ja huomioon ottavampi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen introvertti ja olen miettinyt tuota lapsen hankkimista hyvinkin kriittisesti mutten silti tiedä, mitä tekisin asian suhteen. Onko lapsen saaminen oikeasti saman tuntuista kuin se, että joutuisi koko ajan viettämään muiden ihmisten kanssa aikaa, vai tuntuuko oman lapsen kanssa hengailu edes vähän helpommalta?
Samoja mietteitä täällä. Olen siinä iässä, että lastentekoon olisi viimeiset vuodet meneillään, mutta en ole ihan varma jaksanko sitä. Ainakin muiden ihmisten lasten kanssa on kivaa ensimmäiset 5min ja sen jälkeen ihan hirveää ja olen aivan poikki monta päivää. Onko se oma lapsi sitten niin eri asia, kuten täälläkin aina väitetään.
Kun esimerkiksi miehen kanssa olo ei ole kuluttavaa, mutta hänet olenkin valinnut itse tarkkaan. Lapsen persoonaa kun ei voi valita vaan sieltä tulee sitten mitä tulee.
Ehkä liian iso arpapeli tehdä lapsi, jos sen kanssa ei sitten jaksakaan olla ja oma mielenterveys menee siihen, että tekee kaikkensa ollakseen hyvä äiti, vaikka ei jaksaisi.
Lapsesta tulee yleensä saman tyyppinen kuin itsestäsi ja itse valitsemastasi miehestä. Introvertin lapsi on usein introvertti, pitääpä sitä sitten hyvänä tai huonona asiana.
Käy tosi paljon sääliksi nämä lapset joita kukaan ei halua. Kumpikin vanhempi vaan odottaa omaa vapaaviikkoaan.
Tosi kiva syntyä maailmaan ja kokea vain olevansa ei haluttu, epäkiinnostava ja rasitteeksi. Murskaa kyllä itsetunnon aika tehokkaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen yh ja lapsi 6v. Mulla ei ole omaa tilaa ollenkaan tehdä niitä asioita mitä haluan, olla vaan ja harrastaa.
Mun harrastukset on videopelit, kielet, kirjat, yleinen nörtteily ja opiskelu. Aloitin uuden tutkinnon viime syksynä, mikä on ihanaa.
Lapsi vie ihan liikaa aikaa. Isänsä ei halua ottaa enempää vastuuta mitä ottaa nyt jo, siis meillä viikko/viikko systeemi. Nyt taas mun viikko alkoi eilen, ei millään jaksa.
Valitat, ettet voi tehdä omia juttuja, ja sinulla on JOKA TOINEN VIIKKO VAPAA? Oletko sekaisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen introvertti ja olen miettinyt tuota lapsen hankkimista hyvinkin kriittisesti mutten silti tiedä, mitä tekisin asian suhteen. Onko lapsen saaminen oikeasti saman tuntuista kuin se, että joutuisi koko ajan viettämään muiden ihmisten kanssa aikaa, vai tuntuuko oman lapsen kanssa hengailu edes vähän helpommalta?
Oma lapsi on ainakin minulle ihan eri asia. Toki silloin kaipasin usein yksinäisyyttä, kun lapset olivat ihan pieniä, mutta oman lapsen seurassa rakkaus menee introverttiyden yli. On hirveä väärinkäsitys ajatella, ettei introvertti sopisi vanhemmaksi. Päinvastoin introvertti on usein kärsivällisempi ja huomioon ottavampi.
En ole lainaamasi vaan tuo toinen samaa pohtinut. Mäkin uskon että herkkyydessään ja huomioonottavuudessaan introvertti on varmasti erittäin hyvä vanhempi, mutta uskon myös, että hinta siitä voi olla itselle liian kova. Itse pyrin olemaan (ja haluan olla) muita kohtaan huomioiva, ystävällinen ja kiinnostunut, mutta se tuntuu ponnistukselta, josta pitää palautua. Lapsen kanssa sitä palautumisaikaa ei ole. Isäkin olisi mahdolliselle lapselle tarjolla, mutta elämässä voi tapahtua mitä tahansa, joten mielummin lasken sen varaan, että olen yksin vastuussa koska niinhän voi käydä. Mies saattaa vaikka kuolla tai sairastua, jolloin teoriassa joutuisin hoitamaan sekä häntä että lasta.
Vauvavuosi on hirveä kaikille ja kun sen tietää etukäteen, siihen voi varautua. Mutta jos sen jälkeen ei helpotakaan 20 vuoteen? Mies osaa antaa tilaa ja osaan sitä ottaa, mutta lapselle ei vaan voi sanoa, että äiti menee nyt toiseen huoneeseen olemaan ihan hiljaa loppuillaksi, keksipä jotain tekemistä. Enkä niin haluakaan tehdä. Pelottaa vaan, että joutuu henkisesti venymään niin pitkään, että vaipuu masennukseen tai on jatkuvasti huonolla tuulella ja kärttyinen, eikä lapsen pidä joutua kestämään sellaista äitiä. Koska sehän näkyy lapselle, vaikka sen yrittäisi miten piilottaa.
Hirveän vaikeaa. Mutta kyllä alan kallistua siihen, että koska on tärkeää koko perheelle, että kaikki sen jäsenet voivat hyvin, on ehkä parempi olla hankkimatta lasta. En voi taata, että pystyn olemaan paras mahdollinen minä, kun koko ajan pitää olla läsnä.
Mä en ole ajatellut olevani introvertti, mutta tiedostan olevani sellainen ihminen joka kaipaa paljon omaa tilaa. Ahdistun helposti jos en saa omaa rauhaa silloin kun sitä haluan. En mitenkään pystyisi olemaan äiti lapselle. En kestä ajatusta että joku olisi minussa jatkuvasti kiinni, joku joka kaipaisi ihan koko ajan huomiota. Minulla on puoliso ja koen sen eri asiaksi. Hän on aikuinen, eikä hypi syliin ja iholle jos sanon että, ei nyt. Hän osaa jo toimia tässä maailmassa ja pärjää ilman minua, osaa antaa sitä omaa tilaa ym. Lapsi on täysin eri asia kun aikuinen. En vaan jaksaisi lasta jatkuvasti, joka päivä. Siksi en ole siis lapsia tehnyt :)
Semmosta se on, kun tulee ylläripylläriraskaus!!