Miksi monet täällä sanovat tekevänsä lastensuojeluilmoituksen aivan tyhjänpäiväisestä?

Luuletko että sitä ei huumeiden käyttäjien maailmaan kuulu automaattisesta.

Äiti on varmaan ihan burn out.

Vihdoinkin ollaan Suomessa pääsemässä asenteesta, että jokainen pärjätköön omillaan pienet lapset mukaan lukien ja siten tulee tällaisia kommentteja.

Lapsista jotka vanhempien mukana kaupassa ja vanhemmat ostavat kaljaa. Ulkona yksin leikkivästä lapsesta, puistossa tavatusta huutavasta äidistä, naapurin äidistä joka on kummallinen, isästä joka vie lapset hoitoon mutta ei käytä autossa lapsilla turvaistuinta, lapsesta jolla liian vähän vaatetta talvella, koululaisesta joka yksin iltapäivän, naapurista kuuluu lapsen itkua, ja paljon muuta yhtä tyhjänpäiväistä.

naapureiden huolestuttua lapseni nukkumaanmenoajoista... (oli kesäloma, ja oltiin asuttu tuossa talossa 2 viikkoa, kun ilmoitus oli tehty. ongelmia naapureiden kanssa tuli myöhemmin lisää, oli selvästi mt- ongelmia. )

Sosiaalialalla töissä

naapurin ekaluokkalaisesta joka ei pääse ulko-ovesta sisään avaimellaan?

Luuleeko hän että rynnätään avaamaan ovea ja ottamaan lasta huostaan? Ei haloo.



Oliskohan joskus helpompi mennä auttamaan lasta.

Aivan hirveästi menee aikaa turhaan kun käydään tarkastamassa ihan normaaleita lapsiperheitä. Senkin ajan kun saisi käyttää oikeisiin ongelmatapauksiin päästäisiin jo paljon eteenpäin.



Tavallisimmin käydään perheissä joissa pieneä lapsia ja naapurit tehneet turhan ilmoituksen.

Itse en ole tehnyt yhtäkään lastensuojeluilmoitusta elämäni aikana, ja kynnys sellaisen tekemiseen on ehkä liiankin korkealla. Jotenkin vain on helpompi ajatella, että eihän se mulle kuulu :-/ Ehkä ilmoituksen tehneet eivät kuitenkaan yleensä oikeasti ole sentään pahansuopaisia ja pikkumaisia kyyliä, kuten ap tuntuu uskovan. Veikkaan, että moni ei vain keksi parempaakaan tapaa puuttua näkemääsä tilanteisiin, jotka tuntuvat pahalta sydämessä. Ehkä he ovat sanoneet asioista ensin vanhemmille suoraan, mutta tuloksetta?



Turhille ilmoituksille ei varmasti ole resursseja, se on ihan totta. Silti väitän, että Suomessa puuttumisen kynnys on yhä ennemminkin liian korkea kuin liian matala! Etenkin lapsiperheiden asioista puhuttaessa. Moni saattaa päivitellä ja tuomita, mutta ei silti puutu. Ei puhu, ei kysy saati tee jotain lastensuojeluilmoitusta silloinkaan, kun selvästi aihetta olisi. Ilmoitushan ei ole rangaistus vaan pelastus eksyksissä olevalle perheelle. Ja jos se on turha, se kyllä selviää nopeasti.



Lastensuojeluun tulisi tehdä ilmoitus, kun epäilee lasten kärsivän ja vanhempien kasvatustaitojen/halun olevan hukassa syystä tai toisesta. Valitettavasti koen sen kuitenkin äärikeinona ennemminkin kuin jonain automaattina, ja väitän valtaosan ajattelevan samoin...