Kun kumppani tai muu läheinen koettaa muuttaa tapojasi, mihin vedät rajan?

Ihan siihen alkuun vetäisin. Mies otti minut tällaisena päsmärinä ja tällaisena myös sietäkööt.

Ja kyllä, kontrolloiva päällepäsmäri olen. Tosin kanssani voi neuvotella, enkä päätä mieheni asioista. Vain mikä liittyy jotenkin minuun tai lapsiin.

No jos kyseessä on ärsyttävä tapa joka johtaa lopulta eroon niin toivon että siitä sanotaan ajoissa. mm. itsellä on pahoja tapoja mm. kynsien pureminen. joskus jopa räplään sormia nukkumaan mennessä stressin ollessa kova. Olen saanut huomautuksia. Samaten tupakin poltto. Noista toivon että sanotaan ja haluaisinkin ne lopettaa... Ei vain ole syytä vielä kun kukaan ei ole ärsyyntynyt liikaa :D Itse en kyllä voi vaatia ruokailutapojen muutoksia ainakaan sisällöllisesti, mutta jos toinen on valmis muuttamaan niin olen tukena. Samaten en ole lähdössä kuitenkaan suhteeseen sillä että muuttaisin ihmistä. Tosiaan itse voin nuo paheeni jättää jos käy toiselle liian rankaksi. :) Eli vastaus on=jos oikeasti asia ärsyttää niin paljon että se johtaa eroon niin siitä täytyy kertoa ja myös ottaa tosissaan asia.

Minulla se raja meni siinä, että mies alkoi moittimaan, miten olen läheisriippuvainen, kun soittelin vanhemmilleni kahdesti viikossa. Ilmoitin, että niin kauan kun isäni maksaa hänenkin asumisensa, ei kamalasti kannata rajoja asettaa. Minulle kyllä sopii, että tehdään vuokrasopimus ja mies maksaa 600 e/kk, puolet sähkölaskusta ja minun autoni käytöstä 40 snt/km.

Tapojani saa muokata, mutta henkilökohtaisuuksiin ja luonteenpiirteisiin ei saa mennä puuttumaan.

Vierailija kirjoitti:

Eräässä pitkässä ketjussa ihmeteltiin miehen tapaa juoda aina jotakin muuta kuin vettä. Itsekään en juo vettä juurikaan, mutta ei kyllä tulisi mieleenikään alkaa vääntää tällaisesta asiasta kenenkään kanssa. Jos kumppanini alkaisi mäkättää jostakin tällaisesta, nauraisin hänet pihalle.

Mitä sinun tapaasi on joku koettanut kitkeä? Onnistuiko?

Nauraisit? Mä en sitten enää olis sun kanssas. Siinähän oisit arvostanut omaa pikku tyhmää tapaasi mua enemmän. Heippa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan siihen alkuun vetäisin. Mies otti minut tällaisena päsmärinä ja tällaisena myös sietäkööt.

Ja kyllä, kontrolloiva päällepäsmäri olen. Tosin kanssani voi neuvotella, enkä päätä mieheni asioista. Vain mikä liittyy jotenkin minuun tai lapsiin.

Lapsesi eivät ole valinneet sinua päsmärinä, ja tuskin sinua sellaisena rakastavat.

Vierailija kirjoitti:

Ihan siihen alkuun vetäisin. Mies otti minut tällaisena päsmärinä ja tällaisena myös sietäkööt.

Ja kyllä, kontrolloiva päällepäsmäri olen. Tosin kanssani voi neuvotella, enkä päätä mieheni asioista. Vain mikä liittyy jotenkin minuun tai lapsiin.

Sinä et nimittäin ole lapsesi, etkä sinä omista lapsiasi. Miehesi pääsee sinusta eroon, lapset eivät ellet itse jätä heitä.

Monesti kumppanin puuttuminen toisen tapoihin on ihan aiheellista. Tuhlailevaisuus, ilkeys, siivottomuus, päihteiden käyttö, onhan niitä monenlaisia eläjiä joiden tavat aiheuttaa oikeasti kärsimystä kumppanille. Jokainen tietysti yrittää ensin puhua ja muuttaa tilannetta. Joskus onnistuu joskus ei. Koko aloitus on naurettava. Pitäisikö parisuhde purkaa ilman että ongelmista edes keskusteltaisiin?

Riippuu. Jos kyse on jostain satunnaisesta pikkujutusta, huonosta tavasta tms (vaikka likaisten sukkien jättäminen lojumaan) niin sitten ok, jos halutaan muokata jotain harmitonta mutta minulle tärkeää, koko ajan jotain jne niin ei ole. OK puuttua myös isommin vahingolliseen käytökseen, vaikkapa alkoholin liikakäyttöön.