Syy miesten pitkätukkaan
Mitä luulette miksi jotkut miehet kasvattavat pitkät hiukset? Ovatko he pihejä ja haluavat säästää parturimaksuissa? Vai ihailevatko he naisten pitkiä hiuksia ja luulevat tulevansa yhtä kuumiksi ja halutuiksi? Vai mistä tämä ilmiö johtuu?
Kommentit (36)
Vain orjalla ja sotilaalla on lyhyt tukka.
Mun miehellä siitä, että diggailee rockia ja joskus vähän heviäkin.
Isälläni oli koko nuoruuden pitkät hiukset (paitsi armeijan aikana tietysti) ja leikkasi ne lyhyeksi esikoisen synnyttyä. Hän siis on koko ikänsä ollut niinsanottu hevari. Nyt kun lapset ovat muuttaneet omilleen hän on alkanut kasvattaa hiuksiaan. Taitavat olan yli olla jo, ei se mitään ole verrattuna nuoruuden alaselkään ulottuviin hiuksiin.
Isäni on aina pitänyt pitkistä hiuksista, mutta halusi välillä kokeilla niitä lyhyitäkin. Taisi nyt sitten lyhyisiin hiuksiin kyllästyä. Toki hiusten kasvattaminen saattaa olla osa nuoruuden hakua. Ikää kun tulee lisää niin saattaa kaivata sitä nuoruuden tunnetta. Molemmat vanhempani olevat ikäisiksiin nuorehkoja. Mutta asia on niin että pitkät hiukset sopivat isälleni, sillä hänellä on paksu vahva tumma tukka. Näyttää paremmalta kuin ohut pitkä tukka joka suurella osalla naisistakin on
miksi siihen pitäisi olla joku syy?
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt ihan ensin kertoisit, miksi miehellä pitäisi olla just lyhyet hiukset.
Lyhyet hiukset ovat maskuliiniset. Siksi.
Mä rakastan pitkiä hiuksia miehellä. Omalla miehellä on paksu, ruskea luonnonkihara tukka ja olisi melkein sääli jos pitäisi sen lyhyenä. Onneksi sain sen kokeilemaan hiusten kasvattamista ja nut käyn kuumana tohon surffitukkaan ;D
Kaikille ei kyllä pitkä tukka sovi, pätee molempiin sukupuoliin. Jos on ohut ja helposti rasvoittuva hius jota ei pahimmassa tapauksessa jaksa edes hoitaa kunnolla niin se näyttää epäsiistiltä. Esimerkiksi vaikka Anssi Kela. Mut kukin tyylillään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt ihan ensin kertoisit, miksi miehellä pitäisi olla just lyhyet hiukset.
Lyhyet hiukset ovat maskuliiniset. Siksi.
Ja ajattelet, että kun sinun käsityksesi maskuliinisuudesta on tämä, niin kaikki muutkin sen automaattisesti jakavat?
En panisi lyhythiuksista miestä. Hyi. Siili varsinkin on ihan järkyttävä! Kasvattakaa miehet niitä hiuksianne! :)
Poikani kasvattaa pitkiä hiuksia. Miehelläni oli nuorempana pitkät hiukset. Ne vaan on hienot. Eikä hiusten pituudella ole mitään tekemistä maskuliinisuuden kanssa. Myös minulla ja tyttärelläni on pitkät hiukset. Lapsilleni olen sanonut, että oma on päänne. Ihan sama minkälaiset hiukset. On heillä joskus ollut lyhyetkin hiukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt ihan ensin kertoisit, miksi miehellä pitäisi olla just lyhyet hiukset.
Lyhyet hiukset ovat maskuliiniset. Siksi.
No nyt on asburger-setit. Varmaan pukeudut myös sakettiin ja sunnuntaina kävelykepin voi vaihtaa urheilullisempaan malliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt ihan ensin kertoisit, miksi miehellä pitäisi olla just lyhyet hiukset.
Lyhyet hiukset ovat maskuliiniset. Siksi.
Ja ajattelet, että kun sinun käsityksesi maskuliinisuudesta on tämä, niin kaikki muutkin sen automaattisesti jakavat?
Tämä on kyllä ihan klassinen käsitys.

Mitä tarkoitat klassisella? Antiikin aikaako? Jos nyt ajatellaan ihmisen historiaa ja erilaisia ihmisten kulttuureja, niin käsitys siitä, että miehellä lyhyt tukka on maskuliininen, ei ole mitenkään yksinomainen.
Jos miehellä ei ole pitkää tukkaa, se kertoo lähinnä siitä, että tukka on niin ohutta ettei näytä hyvältä. Ehkä jopa hiusrajakin jo pakenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt ihan ensin kertoisit, miksi miehellä pitäisi olla just lyhyet hiukset.
Lyhyet hiukset ovat maskuliiniset. Siksi.
Ja ajattelet, että kun sinun käsityksesi maskuliinisuudesta on tämä, niin kaikki muutkin sen automaattisesti jakavat?
Tämä on kyllä ihan klassinen käsitys.
Mitä tarkoitat klassisella? Antiikin aikaako? Jos nyt ajatellaan ihmisen historiaa ja erilaisia ihmisten kulttuureja, niin käsitys siitä, että miehellä lyhyt tukka on maskuliininen, ei ole mitenkään yksinomainen.
Niinpä. Ihmisen historiassa pitkä tukka miehellä on taatusti ollut se vallitseva, ei jollain kivikauden ihmisellä ollut edes kiinnostusta tai mahdollisuutta johonkin hiusten parturointiin.
Pitkätukka jonka alta paistaa pälvikalju, ai että miten "seksikäs". Tälläinen tyyppi on meillä työpaikalla, meinaa tulla oksennus kun se kävelee käytävällä edessä.
Naaras Metso kirjoitti:
Pitkätukka jonka alta paistaa pälvikalju, ai että miten "seksikäs". Tälläinen tyyppi on meillä työpaikalla, meinaa tulla oksennus kun se kävelee käytävällä edessä.
Taas yksi joka käyttää pälvikalju-sanaa väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt ihan ensin kertoisit, miksi miehellä pitäisi olla just lyhyet hiukset.
Lyhyet hiukset ovat maskuliiniset. Siksi.
Ja ajattelet, että kun sinun käsityksesi maskuliinisuudesta on tämä, niin kaikki muutkin sen automaattisesti jakavat?
Tämä on kyllä ihan klassinen käsitys.
Joo, viiskytluvulla ,näin sanoi Jukka Virtanen kerran eräässä radiohaastattelussaan, piti miehellä kuin miehellä olla kaksi asiaa : nylonpaita ja kravatti melkein joka paikassa.
Että melkein kadunlakaisijoiltakin se vaadittiin suorastaan työasuun kuuluvana ja ravintolaan oli aivan turha kenenkään yrittääkään ilman sitä.
Noh, onneksi tuli sitten kuusikymmenluku ja ne sellaiset pukeutumistapavaatimukset saivat huutia ja tuulettuivat hieman.
Silloin sai taas poikien tukkakin kasvaa kunnolla .
Nykyisin miesten ja poikien tukat saavat onneksi olla ihan sellaiset kuin he itse päättävät ja haluavat .
(...paitsi tietystikn siellä yhdessä 'muinaisjäänneinstituutiossa')
Parhaimmalta näyttää paksut ja lyhyet, hieman ohennetut hiukset.
En ikinä päästäisi pitkätukkaa päälleni. Mieluummin ottaisin sitten oikean naisen.
Viikingeillä oli pitkä tukka tai kalju tai lyhyt tukka ihan miten vaan ja ne olivat aikoinaan Euroopan ykköskategoriaa miehinä. Eli vpaus juuri sellaiseen tukkaan kuin itse tykkää on se juttu.
Jos nyt ihan ensin kertoisit, miksi miehellä pitäisi olla just lyhyet hiukset.