Onko toimimaton seksielämä hyväksyttävä syy avioeroon?
Seksi ei ole toiminut välillämme koskaan. Olemme kuin sisko ja veli tai hyvät ystävykset, haluja ei ole oikein kummallakaan. Yksi haluaa yhtä, toinen toista.
Tapasimme tosi nuorina ja kuvittelin, että ystävyys riittää onneen avioliitossa, vaikka ei vetovoimaa ollut silloinkaan. No eipä riitä, ei.
Kommentit (10)
No toki voi haluta avioeron mistä syystä tahansa, mutta aika heiveröiseltä ihmisrauniolta kuulostaa jos joku seksittömyys on noin iso ongelma.
Eroon riittää "syyksi" se, että tahtoo erota.
Eipä sitä kukaan voi sinun puolesta päätyä. Mutta voin kai vähän rohkaista, että kaikki tosiaan voi muuttua eri ihmiskemioilla. Olen itse elänyt kuvatunkaltaisessa avioliitossa. Ei ollut intohimoa alun alkaenkaan. Loppuvuosina ex enemmänkin ällötti, kun vinkui pussiensa tyhjennystä. Mutta olen silti ollut onnekas, että löysin nykyisen mieheni. Elämäni parasta seksiä. Ja tietenkin parisuhdekin.
Minä olen eronnut vastaavan syyn takia. Monelta muulta osin suhde oli ihan toimiva, joten surin tilannetta pitkään. :( Silti seksiongelmat muodoistuivat niin isoksi osaksi elämää, etten jaksanut enää jatkaa suhteessa.
Kyllä se seksin toimivuus on toisella kierroksella oikeasti aika iso osa suhteen muodostumista, kun jo selkeä käsitys, mitä itse haluaa ja mitä ei.
Eli siihen peilaten, kyllä se seksielämä jo lähtökohtaisesti pitäisi molempia tyydyttää. Jos ei tyydytä, niin se pitää hyväksyä 100%:sti tai tehdä jotain asialle. Ero on yksi ratkaisuista.
Itse en eronnut sen takia, mutta olisin varmaan tehnyt sen paljon aiemmin, jos olisin tajunnut millaista se voi olla oikean ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Yksi haluaa yhtä, toinen toista.
Siis haluaa seksiltä jotain muuta vaiko elämältä muuten vain...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi haluaa yhtä, toinen toista.
Siis haluaa seksiltä jotain muuta vaiko elämältä muuten vain...?
... niin vai yksi haluaa jotakuta muuta ja toinen jotakuta toista...?
Onko eroon hyväksyttäviä ja ei-hyväksyttäviä syitä? Tarviiko saada lupa? Jos ei oo lapsia niin ketä kiinnostaa toisten ero?
Riittävä syy avioeroon, kyllä. Ei sisko/veli tai kämppis suhde ole mikään parisuhde.