Lue keskustelun säännöt.
Miksi mieheni ei halua koskaan olla kanssani? ;(
12.10.2007 |
Surettaa. meillä on kaksi pientä lasta ja miestä ei kotona näy. Olen ihan mukava, tavallinen nätti pian kolmekymppinen äiti, joka on pitänyt huolta itsestään. Säälittää lastenkin puolesta, kun isää ei juuri kotona näy. Tässä ei myöskään asu muita lapsiperheitä, joten olen aivan tolkuttoman yksinäinen. Mieheni on harrastuksissaan, opiskelee ja menee menojaan. Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla ja kaikella mahdollisilla konsteilla, että hän viihtyisi kotona. Suurimman osan ajasta kiukuttelee lapsellisesti minulle ja lapsille milloin mistäkin. Tuntuu, että kuin olisi jotenkin epäkypsä isäksi. Hermostuu todella helposti, jopa lasten ruokailu voi olla tilanne jota ei kestä. Ei ole väkivaltainen, mutta suuttuu ja lopettaa ruokailussa avustamisen tmv kesken. Minulla itselläni on pari kertaa viikossa jumppa harrastuksena ja käy joskus vieraita kuitenkin kylässä. Joskus itken, että en minä tällaista perhe-elämää halunnut, vaan oikean perheen. Rakastan miestäni. En tiedä kuinka aloittaisin asioista puhumaan niiden oikeillä nimillä nalkuttamatta.
Kommentit (8)
Kysele mitä hän haluaa elämältä ja mitä pitää lapsille parhaana kasvualustana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt seurakunnan perheneuvojalle hakeutumista. Kerran olemme aiemmin käyneet, kun oli paljon riitaa. Nyt ei oikein ole riitaakaan, mutta tällaista ihmeellistä kuitenkin. Mies auttaa kotitöissä kun ehtii ja muutenkin tavallaan kunnon mies.
Elämä alkaa junnaamaan samaa rataa päivästä toiseen ja joskus tuntuu että mitään ei oikeasti tapahdu. Toisaalta asiat ovat kuitenkin ihan hyvin, sillä on perhe johon kuuluu.
Kerro miehellesi hänen perheensä kaipaavan häntä ja etenkin hänen läsnäoloaan enemmän, haluavan hänen olevan osa perheen oikeaa arkea ja laittamaan kerrankin perheen harrastusten edelle. Ilman harrastusta elämä on ihan ok, mutta ilman perhettä jää jäljelle iso tyhjiö.
t. mies
Miehet yleensä laahaa näissä jutuissa jonkin verran jäljessä ja varsinkin jos äiti on ollut kotiäitinä. Auttaisiko joku kirja, artikkeli, jätä sellainen näkösälle tai lue ääneen, aloita siitä keskustelu.
Oli halukas perustamaan perheen. Emme ole enää mitään teinejä, jotka hetken huumassa hankkii pari beibiä iltojen ratoksi. Kaikella kunnioituksella! ;) Yhdessä asioista keskusteltu ja mies jopa alkoi ensin puhumaan, kuinka hän on löytänyt naisen, jonka kanssa haluaa lapsia. ;) Se yksi kauneimmista asioista, joka minulle on sanottu! Mies, sinun kommenttisi kuulosti tutulta. jotain sen tapaista mieheni on joskus puhunut, että kun lapset ovat niin pieniä, elämä tuntuu jumittaneen paikoilleen. Hän rakastaa lapsia ja lapset häntä, mutta tuollaisia tunteita hänellä kuitenkin on. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös miettinyt sitä, että miehelläni ei ole isän roolimallia, sillä hän on yh äidin, uranaisen ja menestyneen kuitenkin ainoa lapsi. Isäpuolensa kanssa ei tullut koskaan läheiseksi, ei ole oikein sellaista miehen roolimallia varmasti tarjolla ollut. Ap
Ihan ehdottomasti sää kerrot tunteistasi miehelle, tässä pari ajatusta jokka tuli mieleen ekana:
Viette lapset mummolaan niin saatte jutella rauhassa. Kerro etukäteen että varaatte illan sille että olette KOTONA, kahdestaan ja juttelette. Ette pelaa tai katsele telkkaria. Tehkää vaikka yhdessä ruokaa ja syötte. Kokoajan voi puhua! Sano miehelle suoraan että tarvitset tätä ja se on sulle nyt tosi tärkeää. Kun lapset ei häärää jaloissa teillä on kaikki aika TOISILLENNE pelkästään, asia ei keskeydy lapsien vuoksi.
Sitten tää mun lempilause: jankutus. Mitä se on? Se on sitä kun toinen puhuu ja toinen ei kuuntele. Se ei ole puhumista. Jos homma ei etene mihinkään yrityksestä huolimatta niin te saatatte tarvita vaikka perheneuvolan apua? Jankuttaminen ei ole kivaa kuunneltavaa mutta ei ole mukavaa olla jankuttamassakaan! Asiasta USEASTI puhuminen ei ole jankuttamista jos keskustelu on rakentavaa..
Me opeteltiin puhumaan sillä, että toinen sai puhua vuorollaan ja toinen ei keskeytä! Jos tätä ei osata noudattaa niin ettekaa joku esine vaikka stressipallo mukaan avuksi ja se puhuu kummalla on pallo. Toinen kuuntelee ja saa puhua kun toinen antaa pallon.
JA ehdottomasti kerrot mitä ajattelet, et tosiaan jätä mitään artikkeleja lojumaan -meillä se ei ainakaan toimisi kun mies ei niitä huomaisi, puhumattakaan hoksaisi niiden olevan vinkki! ;)
Voi olla että miehellä on työstä stressiä, väsymystä, kiirettä.. Kotona omalle perheelle on helppo rähjätä kuin avautua työpaikalle ja haukkua tyhmästi menetellyt pomo.
Pieniltä lapsilta saattaa vaatia helposti liikaa väsyneenä (kun lapsi osaa kerran pukea niin ei jaksa kun lapsi heittäytyy vaikeaksi uhmassa).
Meillä on kaksi alle 4- vuotiasta ja työssäkäyminen ja harrastukset saattaa välillä harmittaa kun se yhteinen aika on vähästä.
Parisuhteen toimivuuteen kuitenkin tarvitaan kaksi. Et saa yksin tehdä töitä vaan sun tarttee sanoa miehellesi miltä tuntuu. Ja jos kumppanisi välittää (kuten sinä miehestäsi) hän haluaa että olosi on parempi ja koitatte ratkasta tilannetta.
Älä syyllistä itseäsi. Sinulla on kaikki oikeus haluta sellasia asioita kuin haluat!
Seksielämää on edelleen, mutta itse en koe enää näiden ongelmien vuoksi juuri nautintoa siitäkään, kun harmittaa. Mieheni saattaa tehdä ikäviä temppuja, kuten lähteä juhlimaan ja palata vasta aamulla. Luotan häneen täysin, uskon hänen myös rakastavan minua ja lapsiakin omalla tavallaan. Ihan kuin ei vaan jaksaisi tätä arkea aina ja sitten asiat kaatuvat minun niskaani. Palaan pian työelämään, siitäkin olen saanut hieman moitteita sillä mies mielestään joutuu olemaan lastensa kanssa illat, sillä minulla on vuorotyö. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että vielä jäisin kotiin, vaikka haluaisinkin.