Miten pärjäätte esiteini/teinityttöjen kanssa?
Meillä esiteini-ikäisellä on alkanut aika paha murrosikä. Tunteet heittelee ihan valtavasti, koskaan ei tiedä mistä tuulee. Suutahtelee tai saattaa purskahtaa itkuun mitä kummallisimmista syistä ja välillä taas on tosi hyvällä tuulella. On niin dramaattinen, että vaikuttaa koko perheeseen. Ei itsellään tiedä miksi reagoi niin vahvasti, hormonit?
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
Hanki sille minipillerit.
11-v?????
Aika rankkaa teinille (ja perheelle) jos mielialat heittelevät kovasti. Teini-ikä on sellainen vaihe, jolloin minun kävi vähän sääliksi lapsiani, koska kasvaminen on niin työlästä. Ei mielialan vaihteluihin oikein mikään auta. Paras katsoa kuitenkin, että nuori syö, juo, liikkuu ja nukkuu hyvin. Se, että perusasiat ovat kunnossa, auttaa jaksamaan ailahtelevan mielen kanssa.
Ostin sille kånkenin, jopon ja iphonen niin nurina loppui siihen.
Hormoonitpa ne. Nyt on erityisen tärkeää että aikuiset ovat tasaisia ja rauhallisia. Hyyyvin vaikeaa ymmärrän, mutta sitäkin tärkeämpää.
Lapsen aivot kypsyvät nyt, ne eivät toimi järkevästi, sinum on tärkeää tukea niitten hormoonimyrskyjen yli.
Huonosti. Lupasi, ettei juo ja ryyppääminen inhottaa. Pari kk myöhemmin sain hakea nuorten selviämisassalta, lasu tuli perään. Väitti, että opiskelu tärkeämpää kuin rilluttelu, tuli raskaaksi 17-v.
Esiteininä ei sen helpompaa, kauheasti mielialan vaihteluita ja kaveripiirit vaihtuivat solkenaan. Rajoja pitää asettaa, mutta eipä nekään sitte aina auta.
Vierailija kirjoitti:
Hormoonitpa ne. Nyt on erityisen tärkeää että aikuiset ovat tasaisia ja rauhallisia. Hyyyvin vaikeaa ymmärrän, mutta sitäkin tärkeämpää.
Lapsen aivot kypsyvät nyt, ne eivät toimi järkevästi, sinum on tärkeää tukea niitten hormoonimyrskyjen yli.
Välillä on vaan vaikea pysyä rauhallisena. Esimerkiksi nousi sängystä vasta, kun lähestulkoon karjasin. Sitten ovesta lähtiessä oli jo paremmalla tuulella.
Usein tiedän, että olo paranisi kun lähtee ulos tai vaikka syö, mutta lapsi ei sitä itse tunnemyrskyssään huomaa. Tällöin mikään hellämielinen juttelu ei auta.
Oma pinna venyy ja venyy. Yritän muistaa, että olen aikuinen ja yritän olla menemättä mukaan niihin tunnekuohuihin. Yritän olla pahoittamatta mieltäni ja ajattelen, että tämä aika kuuluu kärsiä lapsen aikuisista. Pojat olivat jotenkin niin paljon helpompia meillä. Ne suurin piirtein vain kommunikoivat murahtelemalla , paiskoivat ovia ja kompostointi at huoneissaan. Neiti vääntää draamaa ja riitaa joka asiasta.
Ole samalla aikuinen ja laita rajoja, mutta älä kohtele esiteiniä kuin pikkulasta. Anna luottamusta ja anna hänen tehdä enemmän valintoja kuin ennen. Mikään ei ole ärsyttävämpää teinille kuin vanhempi joka tukahduttaa ja kohtelee kuin pientä lasta. Teini on kasvamassa aikuiseksi ja vaikka 11-vuotias on tietysti vielä lapsi, kyllä hänelle voi pikkuhiljaa alkaa antaa enemmän vastuuta ja luottamusta.
Vierailija kirjoitti:
Oma pinna venyy ja venyy. Yritän muistaa, että olen aikuinen ja yritän olla menemättä mukaan niihin tunnekuohuihin. Yritän olla pahoittamatta mieltäni ja ajattelen, että tämä aika kuuluu kärsiä lapsen aikuisista. Pojat olivat jotenkin niin paljon helpompia meillä. Ne suurin piirtein vain kommunikoivat murahtelemalla , paiskoivat ovia ja kompostointi at huoneissaan. Neiti vääntää draamaa ja riitaa joka asiasta.
Joo ja siis loukkaantuu koko ajan ja kaikesta. Jos muuten ei ole huonolla tuulella tai suuttunut niin sitten minulla oli ilme, jonka hän tulkitsi että ole kiukkunen ja suuttuu siitä. Olisi helpompi kestää, jos mököttäisi huoneessaan. Lapsi on kuitenkin niin huomionhakuinen ja ylidramaattinen
Hah hah haa! Mitäs olette ottaneet lapasia miehiksi. Minä otin alphan ja tein pojan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hormoonitpa ne. Nyt on erityisen tärkeää että aikuiset ovat tasaisia ja rauhallisia. Hyyyvin vaikeaa ymmärrän, mutta sitäkin tärkeämpää.
Lapsen aivot kypsyvät nyt, ne eivät toimi järkevästi, sinum on tärkeää tukea niitten hormoonimyrskyjen yli.
Välillä on vaan vaikea pysyä rauhallisena. Esimerkiksi nousi sängystä vasta, kun lähestulkoon karjasin. Sitten ovesta lähtiessä oli jo paremmalla tuulella.
Usein tiedän, että olo paranisi kun lähtee ulos tai vaikka syö, mutta lapsi ei sitä itse tunnemyrskyssään huomaa. Tällöin mikään hellämielinen juttelu ei auta.
Meillä mies vei yhdessä vaiheessa pojan aina kouluun, kun se sopi hänen aikatauluihinsa. Ongelmana oli vain se, että poika ei meinannut nousta sängystä lainkaan. Kun isänsä hermostui ja volyymi nousi, poikakin hermostui ja riita oli valmis heti aamusta.
Itse olin se rauhallisempi vanhempi näissä tilanteissa ja se toimi paremmin kuin pojalle suuttuminen. Jutustelulla poika nousi yleensä ylös ilman sen kummempia riitoja. Välillä olisi tosin tehnyt mieli mennä pihamaalle huutamaan turhautumista, mutta pojan edessä piti vain olla rauhallinen. Nyt poika on jo 20-vuotias ja tuollaiset ongelmat ovat onneksi historiaa.
Tiuskiskin ja vaihtelisi mielialat, mutta kun 13-vuotias on flegmaattinen, niin kyllä ärsyttää välillä. Liika kiltteys on epäluonnollista teiniltä.
Välillä nakkoo niskojaan tai huokailee mutta muuten ei mitään reaktiota. Me ei tiedetä yhtään mitä päässään liikkuu, kaveripiiri sentään tunnetaan mutta muuten tyttö ei kerro mitään ilman tenttaamista.
Huolestuttaa jo senkin takia että jos jotain sattuisi, me ei siitä kuultaisi ennen kuin opettaja tai poliisi ilmottaisi.
Vierailija kirjoitti:
Huonosti. Lupasi, ettei juo ja ryyppääminen inhottaa. Pari kk myöhemmin sain hakea nuorten selviämisassalta, lasu tuli perään. Väitti, että opiskelu tärkeämpää kuin rilluttelu, tuli raskaaksi 17-v.
Esiteininä ei sen helpompaa, kauheasti mielialan vaihteluita ja kaveripiirit vaihtuivat solkenaan. Rajoja pitää asettaa, mutta eipä nekään sitte aina auta.
Samat lupaukset meillä. Minä hain omani lastenteholta (aggrekännit ja omituinen käytös saivat epäilemään,että muutakin on nappailtu, promilleja 1, seulat puhtaat) ja samalla viikolla kotibileistä.
Kaverit veivät ja koulusta oli niin paljon poissaoloja, että virkavalta olisi puuttunut asiaan, joten passitettiin pois isosta kaupungista, isänsä luokse maalle (oikeasti peräpersiiseen, koulukyydit eikä mitään tekemistä missään) puoleksi vuodeksi. Kävi sitten siellä peruskoulun loppuun ja tuli takaisin rauhoituttuaan.
Nyt (17) on enää vetelä ja tuhlaa kaikki rahansa, mikä on vähän ristiriidassa itsenäistymispuheiden kanssa. Aikaisempi temppuilu kuulemma hävettää. Rakas on, kaikesta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hormoonitpa ne. Nyt on erityisen tärkeää että aikuiset ovat tasaisia ja rauhallisia. Hyyyvin vaikeaa ymmärrän, mutta sitäkin tärkeämpää.
Lapsen aivot kypsyvät nyt, ne eivät toimi järkevästi, sinum on tärkeää tukea niitten hormoonimyrskyjen yli.
Välillä on vaan vaikea pysyä rauhallisena. Esimerkiksi nousi sängystä vasta, kun lähestulkoon karjasin. Sitten ovesta lähtiessä oli jo paremmalla tuulella.
Usein tiedän, että olo paranisi kun lähtee ulos tai vaikka syö, mutta lapsi ei sitä itse tunnemyrskyssään huomaa. Tällöin mikään hellämielinen juttelu ei auta.
Meillä mies vei yhdessä vaiheessa pojan aina kouluun, kun se sopi hänen aikatauluihinsa. Ongelmana oli vain se, että poika ei meinannut nousta sängystä lainkaan. Kun isänsä hermostui ja volyymi nousi, poikakin hermostui ja riita oli valmis heti aamusta.
Itse olin se rauhallisempi vanhempi näissä tilanteissa ja se toimi paremmin kuin pojalle suuttuminen. Jutustelulla poika nousi yleensä ylös ilman sen kummempia riitoja. Välillä olisi tosin tehnyt mieli mennä pihamaalle huutamaan turhautumista, mutta pojan edessä piti vain olla rauhallinen. Nyt poika on jo 20-vuotias ja tuollaiset ongelmat ovat onneksi historiaa.
Siis itse en ole ollenkaan kontaktinhakuinen ja yritän aina puhua järkeä, jutella ja kuunnella. Hermostuessaan lapsi ei kuuntele höpötyksiäni ja nimenomaan tuntuu hakevan minulta tiukempaa otetta. Minusta vaan on ikävä joutua joko hermostumaan todella tai uhata jollain minkä tiedän tehoavan. Esimerkiksi tänään lopulta uhkasin laittaa opettajalla rehellisen selityksen mahdollisesta myöhästymisestä (tytöllä riitaa kaverin (ihastus),joka on poika kanssa). Tosiasiassa minusta olisi törkeää pettää lapsen luottamus :(
Hanki sille minipillerit.