Lue keskustelun säännöt.
Itsemurha
24.01.2018 |
Itsemurha pyörii ajatuksissani jatkuvasti. Olen korkeasti koulutettu ja ollut työttömänä jo jonkin aikaa. Uutta työtä on niin jumalattoman vaikea saada ja se ahdistaa. Lisäksi tunnen itseni niin helvetin yksinäiseksi, vaikka minulla on hyviä ystäviä, mutta parisuhde puuttuu. Tuntuu, että en koskaan löydä ketään sopivaa parisuhteeseen. Ulkoisesti kukaan ei näe ahdistustani ja masennustani, sillä näytän iloiselta, kauniilta ja freesiltä. En tiedä, kuinka kauan jaksan tätä elämää. Yritän elää päivä kerrallaan eteenpäin, mutta tulevaisuus pelottaa paljon. Olen hakenut apua terveydenhuollosta, mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Vihaan elämääni ja koen itse epäonnistuneeni siinä.
Onko joku kokenut samoja tunteita ja ajatuksia? Miten selvisit niistä? Mikä piti sinut hengissä ja sai luopumaan itsetuhoisista ajatuksista?
Kommentit (10)
Mä ajauduin siihen pisteeseen että yritin itsemurhaa. Jouduin viikoksi osastolle ja sain hoitosuhteen ja mulle aloitettiin lääkitys. Tästä nyt vähän yli kaksi vuotta aikaa ja lopetin juuri terapian. Enää en haudo itsemurhaa mutta ei se kuoleman halu mihinkään ole kadonnut. Haluan ja toivoisin silti etten huomenna enää heräisi tai että saisin esim syövän ja jättäisin sen hoitamatta ja kuolisin siihen. Tämän kahden vuoden aikana yhtäkään sellaista asiaa ei ole tapahtunut että mulla olis sellanen fiilis että ”jes, onneksi epäonnistuin”. Päin vastoin mitään en olisi missannut jos olisin tuolloin itsarissani onnistunut. Elämä on paskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakeudu osastohoitoon. Saat vertaistukea siellä.
Mieti mikä helpottaisi oloasi. Kenties lämpöön ja aurinkoiseen paikkaan muutto?
Hae uudelleen apua, ole kiltti! Itsekin vakavan masennuksen sairastaneena tiedän, ettei apua ole helppo pyytää tai löytää. Varaa aika lääkärille ja kerro itsetuhoisista ajatuksistasi, ja ettet jaksa yksin. Tai mene kotikaupunkisi psykiatriseen päivystykseen.
Sinä ansaitset kaiken avun ja tuen, jota nyt tarvitset. Voisitko kertoa jollekulle läheiselle ystävälle tai sukulaiselle tilanteestasi?
Valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 9.00–07.00,
viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja onnea matkaan.
Moi, itselläni pyöri päässä samoja ajatuksia viime vuonna. Olo oli yleensä ihan kamala, mutta sain kulissit pidettyä yllä siihen asti, kunnes tilanne jo helpottui... Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut parempi vain heti hakea apua, koska mitäs sitten jos peruuttamaton tapahtuisi? Nyt en enää haluasi kuolla!
Mutta itse kysymykseesi: kehitä itsellesi joku henkireikä tai syy tehdä asioita. Esimerkiksi minulla syy pysyä hengissä oli joka kerta niin pieni asia kuin oma kissa! En lopulta kestänyt ajatusta, että se joutuisi kärsimään sen takia, että huono omistaja sitten päätti luovuttaa. Se myös piristi, koska kissat (kuten kaikki eläimet) ovat söpöjä eivätkä normaalioloissa ole masentuneita!
Aloin myös tosissani miettiä, miten saisin motivaation elää takaisin, miten tuntisin oloni taas omaksi itsekseni - koska tajusin, että tämä ei ollut oikea minä, vaan sairastunut minä. No, näin kavereita vaikka aina ei olisi huvittanut. Yritin liikkua, vaikka ei olisi huvittanut. Voi olla raskasta harrastaa vanhoja asioita, joista ei enää saakaan sitä samaa tunnetta, joten vaihtoehdot ovat: a) harrastat kuitenkin (jos ihan oikeasti tiedät, että tykkäät tehdä sitä) kunnes into tulee takaisin tai b) aloitat ihan uuden harrastuksen (ehkä sellaisen, jota aina halusit tehdä mutta et vain ole saanut aikaiseksi). Esim. työväenopistossa on iso valikoima kursseja (liikuntaa, taiteita, kieliä, eri aiheista luentoja), osa myös ilmaiseksi.
Älä jää yksin, älä jää toimettomaksi! Puhu jollekin, vaikka anonyymisti netissä kuten jo teetkin. Mene ulos vaikka räntäsateessa. Tsemppiä! Ja muista, että se hellittää joskus, etkä todellakaan ole ainoa.
Ja parisuhteen puutteesta: ymmärrän tuskan, mutta yritä uskoa, että on lopulta parempi, että joskus tapaat oikeasti sulle sopivan tyypin mieluummin kuin että ajaudut mahdottomaan suhteeseen, joka tekee asioista vielä onnettomampia...
...ja jatkona muuten vielä, meinasi unohtua: syö hyvin! Itse aloin kiinnittää huomiota ruoan terveellisyyteen ja yritin välttää liikaa sokerin syöntiä. Lisäsin myös monivitamiinit ja kalanmaksaöljyn ruokavalioon, ja ainakin tuolloin tuntui, että kyllä ne jotenkin siellä taustalla auttoivat. Eli älä unohda ihan biologisia edellytyksiä ihmisen hyvinvoinnille (sosiaaliset suhteet, liikunta, ravinto, uni)! Vaikka näiden noudattaminen voi tuntua työläältä, se kannattaa mikäli mitenkään vielä kykenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu osastohoitoon. Saat vertaistukea siellä.
Mieti mikä helpottaisi oloasi. Kenties lämpöön ja aurinkoiseen paikkaan muutto?
Ei se ihan näin mene. Sanovat vain, että se on sun oma valinta ja lähettävät kotiin reseptin kanssa. Itse tämän kokenut ja mahdollisesti aloittajakin aloitusviestin perusteella. Tietysti olisi mahtavaa, jos olisit oikeassa ja yhteiskunta toimisi noin
Asiaan: Itse tein niin, että tein tarkat yksityiskohtaiset suunnitelmat niin, että aiheeseen ei tarvitse enää palata. Sitten kun tämä oli valmiina, pyrin tekemään sellaisia valintoja, että suunnitelmaa ei tarvitse toteuttaa. Kun "deadline" on tiedossa, on helpompi miettiä muita asioita ja ahdistaakin vähemmän
Minulla työttömyyttä kesti 1,5 vuotta kun päädyin suunnittelemaan itsemurhaa. Henkinen vointi oli jo sitä ennen huono. Nyt olen töissä taas vähän aikaan. Olo ei ole helpottunut sen suhteen miten koen työttömyyden. En usko että minulla on arvoa ihmisenä ilman työtä. En tiedä onko tästä olotilasta ulospääsyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi itsemurha-ajatuksia pyörittelevä. Tunnen olevani aivan umpikujassa elämäni kanssa, ja tuntuu etten jaksaisi enää mitään, pää ei toimi eikä aloitekykyä ole. Roikun kuolleessa ja epätyydyttävässä parisuhteessa ihan vain sen takia, ettei muuta sosiaalista elämää ja ystävyyssuhteita ole. Välit perheeseenkin ovat etäiset eikä sieltä suunnasta mitään tukea saa.
Opintoni ovat vielä kesken, mutta olen jo nyt varma etten tule tuolle alalle työllistymään ja muutenkin opintojen loppuun suorittaminen on tällä hetkellä vaakalaudalla. Tunnen myös epäonnistuneeni, ja tavallaan jo syrjäytyneeni muista ihmisistä ja yhteiskunnasta. Pahinta on pitkään jatkunut yksinäisyys, tuntuu että viimeisetkin sosiaalisten taitojen rippeet ovat vähitellen katoamassa. Muiden ongelmien lisäksi olen kehittänyt itselleni sosiaalisten tilanteiden pelon, joka estää hakemasta ammattiapua. Toisaalta en näe lääkkeiden popsimisen olevan ratkaisu tilanteeseeni,mutta en tiedä mitä muutakaan tekisin. Haluaisin tästä tilanteesta ja elämästäni pois, koska en kestä enää eikä ole ketään kuka auttaisi. Itseäni en enää pysty auttamaan, tähän asti olen taistellut, mutta nyt ei vaan tahdo jaksaa enää..
Se olisi niin helppoa...vain muutama askel sivuun ja se olisi siinä. Loppu.
Täällä sama. Työttömyyttä takana vasta vuosi, epätoivo jo nyt silminnähtävää. Mulla on kaiken lisäksi hyvä parisuhde, ystäviä, jne. mutta elämä tuntuu silti helvetiltä. Ei jaksa uskoa että työelämässä tärppäisi enää niiden lukemattomien "valitettavasti et tullut valituksi blaa blaa"-viestien jälkeen.
Tsemppiä kovasti, anteeksi etten osaa neuvoa tai auttaa! Mutta et ole tosiaankaan ainoa.