Suuressa osassa Eurooppaa on ihan normaalia, että aviovaimo on kotona tai korkeintaan osa-aikatyössä
Eikä se edes ole ihmeellistä, vaan tosiaan normisettiä. Jopa Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa, Ranskassa ja Italiassa sekä Espanjassa on näin. Ihmeellisempää on se, että pienten lasten äiti kävisi noissa maissa kokopäivätöissä.
Naisten kokopäivätyö on suosittua ainoastaan Pohjoismaissa.
Kommentit (32)
Niissä muissa maissa miehet elättävät perheen. Suomessa miehet olettavat naisten elättävän heitä.
Höpöhöpö. Italiassa tehdään nykyään yleisesti max yksi lapsi, koska naiset nimen omaan käyvät töissä. Toiset tietysti jäävät kotiin synnytyskoneiksi kuten Suomessakin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Suomessa ei ole enempää osa-aikatyötä ja miksi naisen jääminen kotiin on jotain niin outoa?
Ei kai se outoa ole, mutta fakta on, että puolet liitoista päätyy eroon. Jos ei naisella ole työkokemusta tai jopa ammattiakaan, niin on kyllä hirveän vaikeaa alkaa elättämään itseään eron sattuessa.
Kannattaa huomioida, että noissa maissa on paljon matalammat tuloverot ja veroluonteiset maksut eli siitä aviomiehen palkasta jää rahaa nettonakin tarpeeksi vaimon elättämiseen. Suomessa ei jää.
Kulttuuri on ihan erilainen kuin muualla Euroopassa. Pohjoismaat eroavat selkeästi tässä naisten töissäkäyntiasiassa.
Italiassa edelleen suurin osa naisista on joko kotona tai tekee osa-aikatyötä. Vähemmistö on kokoaikatyössä. Tämä on fakta.
Mieluummin minä ansaitsen itse oma rahani kuin olen taloudellisen väkivallan armoilla kuten kotona oleva tuloton puoliso. Naisen pitää myös varautua omaan eläkeikään joten en todellakaan huonontaisi omaa vanhuudenturvaani loisimalla kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Suomessa ei ole enempää osa-aikatyötä ja miksi naisen jääminen kotiin on jotain niin outoa?
Ei kai se outoa ole, mutta fakta on, että puolet liitoista päätyy eroon. Jos ei naisella ole työkokemusta tai jopa ammattiakaan, niin on kyllä hirveän vaikeaa alkaa elättämään itseään eron sattuessa.
Niin sitä erotaan Euroopassakin. Miten siellä pärjätään?
Pointti on se, että kulttuuri on niin erilainen, että on täysin hyväksyttyä, että aviovaimo on kotona, vaikkei olisi edes pieniä lapsia! Naisten kokopäivätyö nostattaa kulmakarvoja. Oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Niissä muissa maissa miehet elättävät perheen. Suomessa miehet olettavat naisten elättävän heitä.
Toisinpäinhän se menee.
Kertokaapa, kuka noissa maissa siivoaa? Ja elätetäänkö siivoojan palkalla perhe?
Siellä ei ole Suomen kaltaista päivähoitojärjestelmää joten naisten on pakko jäädä kotiin.
Haluatko meille yhteiskunnan jossa naisen paikka on kotona ja olettamus on se jo siinä vaiheessa kun synnyt? Tiedätkö miten vaikeaa esim. Sveitsissä nuorten naisten on saada työpaikkaa ja edetä uralla ihan siitä syystä, että yhteiskunta (= työnantaja, pomot) olettaa naisen menevän kohta naimisiin, tekevän lapsia ja jäävän kotiin hoitamaan niitä. Ja kotiin yleensä jää se, jolla on pienemmät ansiotulot. Ja kyllä, Sveitsissäkin on mahdollisuus laittaa lapset päiväkotiin, mutta maksut ovat niin korkeat, ettei siihen yleensä perheillä ole varaa ja myös siitä syystä, että kesken päivän on 1,5 tunnin ruokatunti, jonka lapset viettävät kotona. Tämä käytäntö myös kouluissa.
Pohjoismainen tasa-arvo on maailmanlaajuudessaan ainutlaatuista. Täällä kaikilla on oikeasti yhtäläiset mahdollisuudet tehdä sitä työtä kuin haluaa. Arvostan tätä aina vain enemmän, sitä mukaa kun maailmalla tulee matkailtua ja katsottua yhteiskuntia pintaa syvemmälle. Saa täälläkin naiset olla kotirouvina niin pitkään kuin haluavat, se pitää kustantaa sitten myös itse.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa huomioida, että noissa maissa on paljon matalammat tuloverot ja veroluonteiset maksut eli siitä aviomiehen palkasta jää rahaa nettonakin tarpeeksi vaimon elättämiseen. Suomessa ei jää.
Jep. Ja perheverotus joka tuohon kannustaa ja mahdollistaa. Meillä ei. Ja suoraan sanoen en näe mitään hienoa siinä että aikuinen ihminen on riippuvainen puolisonsa tuloista. Kuulostaa aika kauhealta.
Kun lapsi/lapset ovat pieniä on hyvä, että he saavat olla kotona.
Meillä on mennyt väärinpäin tämä asia.
Naista halveksitaan jos hän hoitaa lapsiaan.
Ap ei sitten ottanut selvää mitä päivähoito noissa maissa maksaa ennen tämän aivopierun väsäämistä.
Ennemmin asun maassa, jossa ei kohotella kulmia kun on nainen ja työelämässä. Ennemmin tasa-arvoinen maa!
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa huomioida, että noissa maissa on paljon matalammat tuloverot ja veroluonteiset maksut eli siitä aviomiehen palkasta jää rahaa nettonakin tarpeeksi vaimon elättämiseen. Suomessa ei jää.
Suomessakin olisi halvemmat tuloverot, jos lapset ja ja myös vanhukset hoidettaisiin kotona. Mutta totta kai ne verot nousevat kun yhteiskunnan pitää rakentaa päiväkodit ja vanhainkodit ja niissä pitää olla koulutetut hoitajat. Saksassa on elatusvelvollisuus, joten sen vuoksi siellä on verotkin halvemmat
http://ec.europa.eu/civiljustice/maintenance_claim/maintenance_claim_ge…
Niinpä, noissa maissa naisen asema on yhtä huono kuin se oli Suomessa noin 50 vuotta sitten. Toisaalta monet työurasta kiinnostuneet naiset eivät noissa maissa nykyisin hanki lapsia lainkaan, koska työuran ja lasten yhdistäminen on niin vaikeaa.
Ja kuinka huonosti Suomessa ihmiset voikaan. 🙁 Miettikää nyt tätä ilmastoa, lähes aina synkkää, kylmää tai märkää. Kaikki työssäkäyvät puksuttaa 8h/pvä töissä ja työmatkat päälle. Jo pienet lapset on päiväkodissa 8-10h/pvä 5 päivää viikossa. Aamulla pimeellä töihin/päiväkotiin ja illalla pimeellä kotiin. Kuka tässä ei masentuisi????!
Sitten toiset on vailla mitään töitä ja masentuu siitä. Ei ole rahaa tehdä mitään ja ketä kiinnostaa mennä tuonne räntäsateeseen nauttimaan siitä ulkoilusta joka on ilmaista?
Miksi töitä ei voida jakaa tasaisemmin? Miksi verotuksessa ei oteta huomioon perheitä? Miksi osa-aikatyöstä ei voida tehdä kannattavaa edes pikkulapsiaikana?
Itsehän teen osa-aikatyötä ja mies myös. Ja meidän perheessä kaikki jaksaa ehdottomasti paremmin näin. Lapsetkin saa olla paljon kotona, vaikka päiväkodissa käyvätkin. Lasten hoitoaika aina maks. 6,5 h ja sekin maks. 2x viikossa, muuten lyhyemmät päivät. Rahallisesti toki pienoinen katastrofi koska pienissäkin tuloissa verotus mielestäni kohtuuton. Tienaan 1300e ja maksan siitä veroja +muita maksuja lähes 300e. Valtiolle kissanpieru, meidän perheelle tuo olisi erittäin iso raha ja menisi suoraan kulutukseen ja oman terveyden ylläpitoon (yhteiskunnalle loppupeleissä edullisempaa/ hyödyttävämpää).
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi/lapset ovat pieniä on hyvä, että he saavat olla kotona.
Meillä on mennyt väärinpäin tämä asia.
Naista halveksitaan jos hän hoitaa lapsiaan.
miksi isä ei voi olla kotona lasten kanssa?
Miksi Suomessa ei ole enempää osa-aikatyötä ja miksi naisen jääminen kotiin on jotain niin outoa?