Lue keskustelun säännöt.
Te, jotka päätitte jo lapsena, että haluatte olla rikkaita — onnistuitteko tavoitteessanne?
21.01.2018 |
Koska onhan ihmisiä, joilla on realistisia päämääriä ja jotka voivat tehdä kaikkensa saavuttaakseen unelmansa.
Jo lapsena ihailin mm. rikkaita naapureita, katselin kauniita ja rohkeita. Pystyin samaistumaan Brookeen, jonka lähtökohdat eivät olleet parhaat, mutta joka pystyi kovalla työllä, lahjakkuudellaan ja tietysti myös vähän muilla avuillaan raivaamaan tiensä Beverly Hilssin kukkuloille ja muotimaailman huipulle. Ajatuksena siis varmasti monien mielestä naiivi, mutta hän on edelleen idolini. Ihailen edelleen glamouria ja omalla työllä aikaansaatua menestystä ja vaurautta. Vaikka tavoitteet voivatkin olla pinnallisia, niin pohjimmiltaan tällaiset tarkoitusperät pitävät yllä yhteiskunnallista ja taloudellista kasvua. Sitä ei ole ilman ihmisiä, jotka haluavat pyrkiä korkealle elämässään.
Henkilökohtaisesti olen huomannut, että varallisuuden kartuttaminen on hidasta touhua. Ei ole oikotietä onneen, jos on ns. tavallinen pulliainen eikä omaa mitään erityisiä kykyä tai valovoimaa, jonka ansiosta menestyisi helposti. No, missä olen sit nyt? Ikää 36, varallisuutta kohtuullisesti, mutta myös velkoja. Elämä ei ole kovin hohdokasta lukuun ottamatta muutamia ulkoisia puitteita, mm. asunto, auto, ura, perhe jne.
Päätin siis jo lapsena, että haluaisin olla rikas. Toivon olevani edelleen sillä tiellä hitaasti, mutta varmasti. En pyri superrikkauksiin vaan normaliin keskivertoa korkeampaan varallisuuteen. Miten teillä muilla, jotka päätitte jo lapsena, että haluatte olla rikkaita?
Kommentit (19)
En ole koskaan ajatellut haluavani olla varakas tai saada komeaa ja rikasta miestä. Olen mennyt elämässäni tunteella eteenpäin ja tehnyt ratkaisuja, jotka eivät tuntuneet järkeviltä. Sattumien kautta löysin erittäin hyväpalkkaisen työn ja sitten elämääni käveli komea ja varakas mies. Hän kysyi voiko istua samaan pöytään kahvilassa kun muualla oli täyttä. Olen tavallinen pulliainen, joka menestyi ilman mitään suunnitelmia ja ponnisteluja. Kaikki palaset vaan loksahtivat paikalleen itekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rikas mies olisi tosiaan edesauttanut asiaan. Ehkä olen liikaa halunnut tehdä kaiken itse enkä ole tarpeeksi keskittynyt ajattelemaan oikoteitä.
Muistan lapsena (9v) että unelmani oli menestyä ja "rikastua" Halusin tuon ikäisenä opiskella itselleni hyvän ammatin. Haaveenani oli päästä joksikin tutkijaksi/tohtoriksi. Olin koulussa todella hyvä, lähes kympin oppilas aina tuonne varhaiseen teini-ikään saakka. Mutta jouduin pahasti koulukiusatuksi ja syrjityksi. Osittain tuon kiusaamisen takia mulle puhkesi vakava masennus, paniikkihäiriö, sos tilanteiden pelko ja nukkumis ongelmia. Ongelmien takia jouduin teini-ikäisenä osastolle ja muutamaa vuotta myöhemmin puhkesi psykoottinen masennus ja aloin niihin aikoihin juoda ja käyttää lääkkeitä sekaisin. Perhe asiatkin meni päin vittua, molemmat vanhemmat ovat alkoholisoituneet ja äitini ollut katkolla ja sairaaloissa monet kerrat. Nyt lähes kolmekymppisenä en ole ollut kuin parisen vuotta välillä työelämässä ja edelleen kamppailen mt-ongelmien kanssa. Ei ihan toteutuneet lapsuuden haaveet.
En ole päättänyt muuta kuin että en halua olla köyhä tai rahaton. Näillä eväillä olen ihan hyvin menestynyt ja tehnyt töitä myös rakkaimpien asioiden eteen. Ajan saatossa tuntuu etenevän tämä elämän projekti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rikkaita... aivan liian vahva sana. Päätin jo lapsena, että köyhä en halua olla. Nyt tienaan yli 50 ja alle 150. En ole rikas, mutten myöskään köyhä.
Mä päätin lapsena/nuorena, että en halua olla köyhä. Rikkais tuntui liioittelulta. Koulutus ja hyvä työ on mutta raha ei pysy käsissä, koska köyhyys ahdistaa edelleen. Lapsuus oli pihin vanhemman leimaama ja aikuisena halusin aina puhtaat ja ehjät vaatteet sekä huvitella ja harrastaa niin paljon, kun lompakko kärsii. Vieläkään en ole oiken tästä syndroomasta selvinnyt, ehkä pitäisi vähän kartuttaa omaisuutta, jos se rauhoittaisi mielen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lapsena, mutta yksinhuoltajaäidin kasvattamana viikkorahateininä kylläkin. Siitä on nyt 30 vuotta ja kasassa on reilut 600.000€. Tavoite on saada ilman perintöjä miljoona kasaan ennen eläköitymistä. Saas nähdä kuinka käy.
Kyllä haave on rikastua. Lotto ainoa tsäänssi kun perintönä ei tuu miljoonia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
laiska kirjoitti:
Kyllä haave on rikastua. Lotto ainoa tsäänssi kun perintönä ei tuu miljoonia.
Mäne töihin!
Ei onnistunut.
Lähestulkoon kaikkea on tässä elämässä yritetty, että ei ole ollut ainakaan luovuudesta tai yritteliäisyydestä kiinni.
Täytyy olla realisti. Näin neljänkympin ylittäessä, tuskin koskaan toteutuu.
T: Tuntematon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lapsena päättänyt olla rikas. Asuin lastnkodisssa 8-18 vuotiaana. Halusin vaan pärjätä ja tein töitä paljon. 14 vuotiaana menin hampurilaisravintolaan töihin ja tienasin 1000 markkaa kuukaudessa kun olin iltatöissä. Säästin lähes kaikki rahat ja parissa vuodessa mulla oli 20000 markkaa mutta ostin mopon suzuki pv n. Tein aina kesätöitä ja iltatöitä kun opiskelin. Rahaa myös kului ja 18 vuotiaana ostin autonkin joka maksoi 15000 markkaa. Autolla ajelin armeijaan 19 vuotiaanaa ja kun sieltä pääsin niin pääsin heti raksatöihin. Tein 15 vuotta raksatöitä ja välillä muutakin työtä. 37 vuotiaana voitin lotossa 660000 euroa. Sitten siitä vähän aikaa mun äiti kuoli ja siltä jäi perintöä 420000 euroa. Olen tehnyt tööitä mut onneakin elämäss ollut että olen saanut rahaa. Nykyään lähes 50 vuotiaana olen aika nuuka enkä tuhlaile.
Lapsena ihannoin siistiä toimistotyyliä, puolihame tai kotelomekko, sirot kengät, siisti pitkä polkka tai banaaninuttura ja solakka vartalo. En silloin ymmärtänyt rahasta vielä mitään. Nuorena aloin vähän ymmärtää, ja miesihanteekseni tuli kaupunkilainen, trenssiin ja kävelypukuun pukeutunut herrasmies, hattukin sopii tähän tyyliin. Puolisoa valitessa toivoin löytäväni sellaisen siistin miehen, jonka kanssa voisi aikanaan vanheta arvokkaasti. Porvarillista charmia. Toki tähän elämäntapaan kuuluu myös oma talo, siisti auto, laadukkaat lomat ja rahaa sen verran ettei sitä tarvitse miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syntynyt köyhässä kodissa Lapissa.
Puute kaikesta jopa lämmöstä.
Päätin lapsena että haluan kauniin ja lämpöisen kauniin kodin, hyvän työn ja kauniita vaatteita ja tavaroja.
Olen eläkkeellä .Topivomukseni täyttyneet 100 %.
kuulun Suomen rikkaimpaan 5% joten kyllä. Tosin kun Suomessa on tuolla 5% rikkaimpien alarajoilla niin sitä rikkautta ei vielä juurikaan hirveämmin ole.
Yh-äidin lapsena tiesin pienestä asti etten halua olla köyhä. Opiskelin hyvän ammatin, en enää suostu deittailemaan köyhiä, toivottavasti sijoitukset lähtee lentoon.
En ole ikinä haaveillut olevani rikas. Sen sijaan joskus yläasteikäisenä/lukion alussa päätin, että minusta tulee asianajaja. Siihen ei kuitenkaan liittynyt taloudellinen haaveilu, vaan koska oli lukupäätä ja ajattelin, että varmaan töitä riittää ja ala todella kiinnosti, niin sen päätin silloin. Ei käynyt mielessäkään, etten menisi eka yrityksellä sisään.
No tuo toteutui. Menin ekalla sisään ja nyt siis työskentelen asianajajana. Ollut alalla jo pitkään.
Edelleenkään en haaveile rikkauksista, vaan turvatusta toimeentulosta. Teen paljon ilmaista työtä asianajajana ihan vaan auttamisen ilosta ja tykkään työstäni. Oli oikea valinta minulle.
Ei minusta koskaan rikas tule, mutta voin tehdä, mitä haluan eikä tarvitse huolehtia riittääkö rahat.
Mä en tajunnut päättää tai edes ajatella tuollaista lapsena. Päätin sen oikeastaan vasta sinun ikäisenäsi. Nyt 10 vuotta myöhemmin olen suhteellisen varakas (omaisuutta n 1,5 milj. Velkaa vähän vaille 300000).
Mitään glamouria tässä ei ole (tai no, mun kohdalla joissain "sisäisissä puitteissa" ehkä on, kuten läheiset ihmissuhteet) mutta ainakaan enää ei koko ajan ahdista ja pelota jokapäiväinen selviäminen.
Olet oikeassa hitaudessa.