Erottaako eri uskonto ystävät? Kokeimuksia?

Uskonnosta ei todellakaan kannata keskustella, jos se meinaa kerran riidaksikin asti mennä.

Uskominen johonkin on tunne. Turha sellaisesta on väitellä. Sama kuin väittelisi siitä tykkääkö enemmän punaisesta vai sinisestä.

Riippuu osapuolten fanaattisuuden asteesta. Meillä on samassa perheessä kahden eri kirkon jäseniä ja uskonnollisesti sitoutumattomia. Mitään ongelmia tämä ei ole koskaan aiheuttanut.

Varmaan riippuu paljon siitä kuinka uskonnollisia ollaan. Itse olen tapakristitty, yksi kaveri on tapamuslimi ja toinen melko uskonnollinen muslimi. Meidän välillä ei ole koskaan ollut mitään ongelmia, uskonto on tosi vähän esillä yhteisissä jutuissa.

Otsikon kysymykseen vastaan oman kokemukseni perusteella, että ei erota. Minulla ja kaverillani on eri uskonto emmekä edes välttele uskonnoista keskustelemista. Tunnemme rajat emmekä esim. koskaan ole pohtineet toistemme (tai ylipäätään kenenkään ihmisen) ikuisuuskohtaloa tms.

Joskus olemme keskustelleet kiivaastikin, esim. uskontojemme moraalisista ulottuvuuksista ja niiden välisistä ristiriidoista. En pelkää kiivasta keskustelua enkä väittelytilanteita. Pidämme väittelyn aina asiakeskeisenä, emme mene henkilökohtaisuuksiin, koska siitä tulisi paha mieli luultavasti meille molemmille. Asiat kiistelevät, eivät ihmiset – tämä on mielestäni ehkä suurin viisaus keskustelukulttuurissa.

Ap:n mainitsema tilanne ystävä+mies vs. ap., eli 2 vastaan 1, olisi sellainen mistä lähtisin itse heti pois, varsinkin jos keskustelu äityy väittelyksi.

Itse olen liberaali "tietellinen" tapakristitty (edim ennemmin luen mitä tutkijat ja arkeologia sanoo Jeesuksesta kuin mitä pappi tai kirkonoppi sanoo - ei siis mitkään liirumlaarumit). Lisäksi suhtaudun mielelläni kaikkiin ihmisiin ja ihmissuhteisiin avoimesti ja olen sitä mieltä että lähes kaikesta pitäisi pystyä keskustelemaan eri ihmisten kanssa (minusta Suomessa on liikaa tabuja). No olen yrittänyt kaveerata muutaman uskonnottomam ateistin kanssa uskotellen itselleni että näiden kanssa vosi syntyä jotain järkevää ja asiallista uskonnollista keskustelua. Olen saanut kuitenkin huomata miten monta kertaa nimen omaan ateistit tuomitsevat minut luopioksi ja käskevät painumaan helvettiin. On siis vain omlut pakko todeta että funtamentalisti kristittyjä ja osaa ateisteista ei erota muu kuin se että toiset uskoo ja toiset ei usko Jumalaan. Toivon hartaasti että kaikki ateistit eivät ole tälläisiä, vaan osaavat suhtautua uskontoihin maltillisemmin ja vähemmän tunteellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Uskominen johonkin on tunne. Turha sellaisesta on väitellä. Sama kuin väittelisi siitä tykkääkö enemmän punaisesta vai sinisestä.

Olet varmaan ateisti kun sanot uskomista tunteeksi?

Ei sen pitäisi ystävyyttä rikkoa.

Olen itse agnostikko, ja ystäväpiiriini kuuluu niin ateisteja kuin eri uskontojen edustajia.

On lestadiolaista, buddhalaisia, katolisia, ortodokseja, luterilaisia. Kaikkien uskonnollista vakaumusta en edes tiedä.

Sitten jos joku alkaisi riehumaan uskontonsa kanssa (tai jonkun muun asian kanssa) niin varmaan vähentäisin yhteydenpitoa.

ei ole tunne kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskominen johonkin on tunne. Turha sellaisesta on väitellä. Sama kuin väittelisi siitä tykkääkö enemmän punaisesta vai sinisestä.

Olet varmaan ateisti kun sanot uskomista tunteeksi?

Mikä on uskonto? Uskonto on yhteisön kulttuuri-sosiologinen ideologia tai tarkemmin oppi siitä. Lyhyesti sanottuna ismi. Uskonnossa kyse on uskosta ja siihen liittyvistä pyhyyden kokemuksista yleismaailmallisena ilmiönä, joka vieläpä on usein muotoutunut jonkinlaiseksi oppijärjestelmäksi ja ilmenee erilaisina yhteisöllisinä tapoina sekä palvontamenoina. Pyhä tass on jokin tärkeäksi koettu asia jolle on annettu erityinen ja arvostettu asema.

Vierailija kirjoitti:

Uskominen johonkin on tunne. Turha sellaisesta on väitellä. Sama kuin väittelisi siitä tykkääkö enemmän punaisesta vai sinisestä.

Eräs kaveri osaa riidellä vaikka väreistä.

Yksi keskustelu meni jotenkin näin.

Kaveri: "tuo väri ei yhtään sovi seinän väriksi" (puhui uuden asuntoni seinän väristä)

Minä: "en minäkään siitä tykkää, mutta jos joku tykkää niin kait se hänen kotiinsa sopii"

Kaveri: "no eikä sovi, ootko sä hullu. Miten sä et tajua ettei tuo väri sovi seinän väriksi. Se on kamala."

En sitten viitsinyt jatkaa keskustelua aiheesta.

Kai se on se käytös mikä ystävät erottaa. En osaisi kaikista ystävistäni sanoa, mitä, jos mitään uskontoa he edustavat. Olen itse ateisti, joten uskonto puheenaiheena ei oikein kiinnosta minua. En kyllä katsoisi ketään ateistiakaan joka vaahtoaisi näkemyksestään, vaikka olisin periaatteessa samaa mieltä, kaikki pakkomielteinen vouhottaminen ja toisten nimittely ja tyhmänä pitäminen kuvottaa minua.

Kyllä jos menee liiaksi ns. päähän.