Maitotuotteista luopuminen - kokemuksia?
Onko kellään parantunut ihon kunto nimenomaan maitotuotteista luopumisen ansiosta? Tai turvotus kadonnut? Kertokaa kokemuksianne, jos niitä on.
Kommentit (18)
Kaverilla hävisi iho-ongelmat kokonaan kun luopui maitotuotteista. Sitä ennen oli kokeillut omien sanojensa mukaan lähes kaikkea lääkekuureista lähtien.
Itselläni suoliston toiminta tasoittui ja etenkin talvisin esiintyvä limaisuus kurkussa (ja räkäisyys muutenkin) hävisi. En keksi tuolle oikein mitään muuta syytä koska ainoa mikä muuttui oli maitotuotteiden poisjättäminen. Olen myös monelta taholta kuullut, että maito lisää limaneritystä ihmisillä.
Vatsaongelmien poistuminen oli itselläni se suurin plussa ja alkujaan siksi lähdinkin testaamaan, että toimisiko tuo. Yllätyin positiivisesti kuinka nopeasti "tuloksia" syntyi. Ei enää turvottele ruuan jälkeen eikä kerry ilmaa suolistoon.
Mitään negatiivista ei ole tullut.
Mulla ei ole mitään yliherkkyyksiä, mutta jos yhtäkkiä viikkojen jälkeen syystä tai toisesta lehmänmaitoa käytän, menee vatsa sekaisin ja atooppinen iho ärsyyntyy.
En ole kyllä koskaan maitoa juomalla juonut, mutta kahviin tykkään sitä laittaa. Pääasiassa kyllä lorautan sinne vuohen- tai lampaanmaitoa.
Mulla paha akne johon kokeiltiin yhtä sun toista. Hassua oli se, että lääkäri oikein vänkäsi vastaan kun kyselin että voisiko maidottomuudesta löytyä apu. Tilanne oli tuolloin todella paha ja olin oikeasti ihan hajalla naamani kanssa. Paasasi siitä kuinka tärkeää maito on ihmisravinnossa ja luut kärsii jos jätän pois. Kuin olisin astellut jonnekkin vuosikymmenen takaiseen valion mainokseen :D
No, jätin maitotuotteet silti omine nokkineni ja kas kummaa. Ihon kunto parani ihan muutamassa viikossa SELKEÄSTI.
Nyt olen ollut maidoton reilut puolitoista vuotta. Ihon kunto on hyvä. Itsetunto on tullut takaisin kun ei tarvitse hävetä naamaansa.
Lisäksi olen huomannut, että maito aiheutti mulle varmaan jotain suolisto-oireita koska maha on paremmassa kunnossa nykyään.
Joku Valiolainen tuli alapeukutteleen :D
Atooppinen ihoni on parempi kun en käytä maitotuotteita. Ero on selkeä jos esimerkiksi vierailulla "joudun" syömään jotain mihin on käytetty jotain maitotuotetta, iho ärsyyntyy heti.
Minulle lääkäri onneksi suositteli tätä. En olisi muuten edes hoksannut.
Itse lopetin maitotuotteiden käytön eettisistä syistä, mutta olen huomannut että iho voi paremmin ja ehkä hiuksiakaan ei enää putoa ihan niin paljon (ei tuki päänahkaa). En myöskään sairastele kuin hyvin harvoin eli ehkä kerran 3 vuodessa. Toki moni muukin asia tähän vaikuttaa. Tuo ihojuttu on kuitenkin monella tuttu.
Oon nyt kolme viikkoa ollut ilman. Vielä ei näy tuloksia. Milloin alkaa näkyä?
Finninaama
Poistanut atopiaa, limakalvoturvotusta (henki kulkee nenän kautta), poistanut migreenit, pöhötyksen kaulalta.
Vierailija kirjoitti:
Monta maitoallergikkoa...
Ei siinä mitään allergioita ja yliherkkyyksiä ole. Lehmänmaito nyt ei vaan kuulu aikuisen ihmisen tavalliseen ruokavalioon, vaikka sitä jotkut sietääkin.
Itselläni on tutkittu kaikki allergiat ja mahdollinen laktoori-intoleranssi (ei ollut). Myöhemmin puhkesi akne ja se on ollut paljon paremmin hallinnassa sen jälkeen kun jätin maitotuotteet pois. Tämän hoksasin kautta rantain kun osallistuin Vegaanihaasteeseen viime tammikuussa. Sen jälkeen pari kertaa käyttänyt maitotuotteita ja koko kroppa protestoi. Ei kiitos.
Miksi näitä alapeukutellaan? :D Eikö se ole vaan hyvä, että löytyy keino ongelmiin? Ja vielä sellainen, että ei tarvita lääkekuureja.
Täällä hep.
Ei iho-ongelmia ole koskaan ollut mutta suoliston kanssa sitäkin enemmän. Tutkittu on paljon, mitään niistä ei oikein käteen koskaan jäänyt. Kaikenlaisia ruokavalioita testaillut elämäni. Eettisistä syistä luovuin aiemmin jo lihasta mutta maidosta luovuin vasta viime vuonna. Olisinpa luopunut aiemmin! Toki muutos oli nyt helppo tehdä kun ns. korvikkeita on kaupat pullollaan mutta se muutos kehossa! Paino putosi ja turvotus hävisi. Ei enää piereskelyä ja jatkuvaa mahan mourinaa. Maha on tasapainossa. Mielenkiintoinen huomio on myös se, että hiuspohja voi paremmin.
Mulle suositteli lääkäri vatsaongelmiin. Toimii.
Joillain toimii, joillain ei vaikutusta. Maidottomuuden kokeilusta ei ole haittaa kenellekään, eli siitä vaan kokeilemaan.
Vatsaoireet poistuivat, iho parani ja paino tippui.
Mulla oli aina ennen leuassa jatkuvasti ihonalaisia paiseita, luulin et se on hormoonaalista aknea jolle ei voi mitään. Lopetin maidon käytön ja näitä paiseita ei tule enään ollennkaan. Huomaa selvästi yhteyden kun nyt jos syön maitotuotetta heti yön yli ilmestyy uusi ihan tyhjästä. Ainoa mikä harmittaa on se että en huomannut aikaisemmin . Kannattaa ainakin testata jos kärsii aknesta.
Minulla helpotti vatsavaivat.
Maitotuotteista saan mahan kipeäksi,ilmavaivoja ja kauhea ripuli..
Ei ole tutkittu olenko allerginen maidolle..
Maito sellaisenaan aiheutti minulle oireita, eli pahensi psoriasistani. Mutta kypsät juustot ja hyvin happamat maitotuotteet taas sopivat ihan hyvin.