Sos. fobia. Millä tavoin olet selvinnyt?

Vaikeinta on esiintymisjännitys työelämässä. Joten kuten pärjään tilannekohtaisella lääkityksellä: Diapam 5mg ja Propral 40mg.

Itsetunnon kanssa työskenteleminen. Mutta se on pitkä, elämänmittainen prosessi. En ymmärrä niitä, jotka sanovat, että altistaminen poistaa ongelman. 

Käyn vain välttämättömissä paikoissa (työ, kauppa yms.) joten pikku fobiat taitaa yhä vaivata. Ihmisten kanssa sosialisointi on enempivähempi kiusallista, en pysty pitämään katsekontaktia, katselen seiniä ja hermostuksissani jotenkin siirrän itseni "sivuun" siitä keskustelukumppanin edestä että ollaan silleen  rinnakkain. Ärsyttää ja nolottaa, muttei vaan voi mitään.

Hikoilen ihmisten seurassa huomaamatta kainalot aivan märiksi. Tätä ei tapahdu mieheni tai lapsuudenperheeni seurassa, josta olen tajunnut sen johtuvan sosiaalisesta ahdistuksesta, josta kärsin toisinaan pelkästään alitajuisesti ja toisinaan tiedostaen. Hikoilen jopa parhaiden ystävieni seurassa.

Panikoin usein ennen ihmiskontaktia vaativia tapahtumia. En uskalla soittaa puheluita, enkä usein edes vastata puheluihin, jos en tunne numeroa. Työkkärin ryhmätapaamiset tai opiskeluaikoina isot luennot olivat ok, mutta kaikki pienemmät jutut ahdisti kuten opinnäytetyöohjaajan tapaaminen, työharjoittelut, työhaastattelut ym. Muutama koulu jäi kesken ahdistuksen takia.

Katsekontakti jopa oman miehen kanssa on vaikeaa. Omaa lastani osaan katsoa silmiin, muita en.

Johtuu luultavasti olemattomasta itsetunnostani. En ole hakenut apua, vaikka pitäisi. Soitto terveyskeskukseenkin on työn ja tuskan takana.

Itse olen aika syvällä kuilussa :( työkkärinkin kanssa meni sukset ristiin eikä tuloja ole. säästöillä yritän elää. Kohta pitäisi alkaa tekemään päätöksiä johonkin suuntaan, sairauteni suhteen. Töihin tai opintoihin en ole valmis kun arkipäiväisetkin asiat ahdistavat liikaa. Minäkään en koe saavani mitään apua siedättämisestä, tai sitten sitä pitäisi olla paljon, melkein jatkuvasti. 

Kai jotenkin vain opin ottamaan sellaisen hälläväliä-asenteen moniin sosiaalisiin tilanteisiin. Olen tavallaan hyväksynyt sen, että en osaa olla kuten muut.

Ihan sama, vaikka joku jossain pitäis mua outona, kun yhtäkkiä kesken lauseen jännityksessäni hukkaan punaisen langan, tai toikkaroin pahki ovenkarmiin, tai sohaisen syödessä haarukalla itseäni naamaan, siinähän ihmettelvät sitten.

Teen kaikkea tätä nykyään harvemmin, kun en enää pelkää niin paljoa toheloivani.

Tämän sairauden hoito on retuperällä, meitä syyllistetään oireistamme koska emme jaksa vaan mennä ja tehdä pelottavia asioita. Altistus ei auta vaan kasaa epäonnistumisen kokemuksia niin että lopulta on mahdotonta edes lähteä kotoa ulos.

Propral auttaa mutta en ota sitä joka päivä jotta vaikutus ei laimene, sivuvaikutukset lisääntyy jos annostusta aina kasvattaa. Sehän on alun perin verenpainelääke.

Pelkään ja panikoin kaikkia sosiaalisia juttuja. Hammasta purren käyn töissä, koulussa jne. Sitten kotona ahdistaa sitten niin pirusti. Altistan itseäni sosiaalisille jutuille mutta en vaan ikinä totu muihin ihmisiin.

Syökö teistä kukaan mitään lääkettä vakiosti, joka auttaa tähän sairauteen (esim. SSRI/SNRI)?

Onko joku tehonnut erityisen hyvin? Toki yksilöllistä, mutta kysyn nyt silti.

Sain elämäni takaisin 25 vuotiaana, kun sain Rivatril lääkitykseni annoksella 1,5 mg / pv max. Jossain välissä oli jopa 2mg max päiväannos, mutta tuo kolme on hyvä. Kuusi vuotta syönyt lähes päivittäin. Totta kai olen koukussa, mutta annosmäärä ei ole kasvanut. Ihmiseltä kun otetaan mitä tahansa melkein pois, niin iskevät vieroitusoireet. Ei ainoastaan PKV-lääkkeissä, muistakaa se! Ja jos joku oikeasti tarvitsee ko. lääkitystä tai muuta bentsoa, niin yksityiselle jos julkiselta ei saa apua. Ei ole enää yksityisen normi lääkärivastaanotto juuri kalliimpikaan, kuin tk-käyntimaksu.

Sosiaalisten tilanteiden pelko, sekä paniikkihäiriö tulivat minulle siinä aikuisuuden kynnyksellä, jota ennen lääkitsin alkoholilla. Nyt tämän kuun lopussa ilman alkoholia tasan kuusi vuotta. =)

Invadilisoinut kokonaan . V.... Kun on pitänyt lapsesta asti pelätä...

Vierailija kirjoitti:

Tämän sairauden hoito on retuperällä, meitä syyllistetään oireistamme koska emme jaksa vaan mennä ja tehdä pelottavia asioita. Altistus ei auta vaan kasaa epäonnistumisen kokemuksia niin että lopulta on mahdotonta edes lähteä kotoa ulos.

Propral auttaa mutta en ota sitä joka päivä jotta vaikutus ei laimene, sivuvaikutukset lisääntyy jos annostusta aina kasvattaa. Sehän on alun perin verenpainelääke.

Hei, ei propraliin kehity toleranssia. Useidenkaan päivien käyttö ei ole ns. säännöllistä käyttöä. Tietysti muissa käyttöaiheissa ( esim verenpainetauti) kun käyttö säännöllistä ja jopa VUOSIA jatkuvaa niin lääkitystä ei esim voi lopettaa yhtäkkiä vaan mielellään annosta pienentäen. Lääkäri yleensä antaa ohjeen säätää annosta itselle tarpeenmukaan jännitystilan mukaan jolla oireet helpottaaa. esim 40mg x 3 päivässä.

Ei auta lääke , Rauhoittaa joo että kykenen olemaan ihmisten kanssa tekemisissä joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän sairauden hoito on retuperällä, meitä syyllistetään oireistamme koska emme jaksa vaan mennä ja tehdä pelottavia asioita. Altistus ei auta vaan kasaa epäonnistumisen kokemuksia niin että lopulta on mahdotonta edes lähteä kotoa ulos.

Propral auttaa mutta en ota sitä joka päivä jotta vaikutus ei laimene, sivuvaikutukset lisääntyy jos annostusta aina kasvattaa. Sehän on alun perin verenpainelääke.

Hei, ei propraliin kehity toleranssia. Useidenkaan päivien käyttö ei ole ns. säännöllistä käyttöä. Tietysti muissa käyttöaiheissa ( esim verenpainetauti) kun käyttö säännöllistä ja jopa VUOSIA jatkuvaa niin lääkitystä ei esim voi lopettaa yhtäkkiä vaan mielellään annosta pienentäen. Lääkäri yleensä antaa ohjeen säätää annosta itselle tarpeenmukaan jännitystilan mukaan jolla oireet helpottaaa. esim 40mg x 3 päivässä.

Lisänä vielä, että itselle ei propral auta jos jännitys TODELLA kova. Eli pitäisi miettiä jotain muuta lääkitystä.

Shemale Sonja kirjoitti:

Sain elämäni takaisin 25 vuotiaana, kun sain Rivatril lääkitykseni annoksella 1,5 mg / pv max. Jossain välissä oli jopa 2mg max päiväannos, mutta tuo kolme on hyvä. Kuusi vuotta syönyt lähes päivittäin. Totta kai olen koukussa, mutta annosmäärä ei ole kasvanut. Ihmiseltä kun otetaan mitä tahansa melkein pois, niin iskevät vieroitusoireet. Ei ainoastaan PKV-lääkkeissä, muistakaa se! Ja jos joku oikeasti tarvitsee ko. lääkitystä tai muuta bentsoa, niin yksityiselle jos julkiselta ei saa apua. Ei ole enää yksityisen normi lääkärivastaanotto juuri kalliimpikaan, kuin tk-käyntimaksu.

Sosiaalisten tilanteiden pelko, sekä paniikkihäiriö tulivat minulle siinä aikuisuuden kynnyksellä, jota ennen lääkitsin alkoholilla. Nyt tämän kuun lopussa ilman alkoholia tasan kuusi vuotta. =)

Miten onnistuis saamaan PKV-lääkkeen? Ehdottiko lääkäri sitä sinulle vai sinä hänelle? Minä en varmaan uskaltaisi kysyä, kun on niin paljon myös väärinkäyttöä että epäilisikö myös.

Minä pärjään kun hoidan vain pakolliset, kuten eräs toinenkin vastaaja totesi. Käyn siis vain töissä ja kaupassa. Harrastuksia ei ole koskaan ollut, ahdistun aivan liikaa isossa porukassa. Kyllä mua ahdisti opiskeluaikana myös kaikki luennot ja työelämässä ahdistaa henkilöstöruokala - se meteli ja pakkososiaalisuus on jotain ihan hirveää. Pahimpiin tilanteisiin mulla on käytössä Propral. Ei tämä elämä mitään herkkua ole, mutta tähän on tottunut.

Vierailija kirjoitti:

Shemale Sonja kirjoitti:

Sain elämäni takaisin 25 vuotiaana, kun sain Rivatril lääkitykseni annoksella 1,5 mg / pv max. Jossain välissä oli jopa 2mg max päiväannos, mutta tuo kolme on hyvä. Kuusi vuotta syönyt lähes päivittäin. Totta kai olen koukussa, mutta annosmäärä ei ole kasvanut. Ihmiseltä kun otetaan mitä tahansa melkein pois, niin iskevät vieroitusoireet. Ei ainoastaan PKV-lääkkeissä, muistakaa se! Ja jos joku oikeasti tarvitsee ko. lääkitystä tai muuta bentsoa, niin yksityiselle jos julkiselta ei saa apua. Ei ole enää yksityisen normi lääkärivastaanotto juuri kalliimpikaan, kuin tk-käyntimaksu.

Sosiaalisten tilanteiden pelko, sekä paniikkihäiriö tulivat minulle siinä aikuisuuden kynnyksellä, jota ennen lääkitsin alkoholilla. Nyt tämän kuun lopussa ilman alkoholia tasan kuusi vuotta. =)

Miten onnistuis saamaan PKV-lääkkeen? Ehdottiko lääkäri sitä sinulle vai sinä hänelle? Minä en varmaan uskaltaisi kysyä, kun on niin paljon myös väärinkäyttöä että epäilisikö myös.

Eihän niitä apteekista ulos saa enempää kuin reseptiin on laitettu. Jos vetää viikossa kuukauden satsin, niin on loppuajan ilman. Kyllä niitä vielä kirjoitetaan potilaille.

Olen käynyt 2 vuotta juttelemassa psykologin kanssa ja tehnyt itse mielikuvaharjoituksia ja _pakottanut_ itseni väkisin kauppaan tms, ihan väkisin, vaikka saisin kohtauksen. Pikkuhiljaa olen alkanut uskaltaa enemmän ja enemmän ja toteuttanut monia unelmia, joista ennen saatoin vain haaveilla. Nyt pystyn käymään isommassa kaupassa yleensä ilman paniikkia.v

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt 2 vuotta juttelemassa psykologin kanssa ja tehnyt itse mielikuvaharjoituksia ja _pakottanut_ itseni väkisin kauppaan tms, ihan väkisin, vaikka saisin kohtauksen. Pikkuhiljaa olen alkanut uskaltaa enemmän ja enemmän ja toteuttanut monia unelmia, joista ennen saatoin vain haaveilla. Nyt pystyn käymään isommassa kaupassa yleensä ilman paniikkia.v

Mulla ei onnistu tää pakottaminen, tai ei siitä hyötyä ole. Se sama jännitys on ja pysyy saman tilanteen tullen.

Tosi uuvuttavaa kun sitä jännittää jopa ihan oman perheen/sukulaisten kesken. En edes tiedä miksi ihmeessä jännitän kun tunnen heidät kaikki ja ovat läheisiä, samoin jännitän ihan ystäviäni.  siinä menee ihan yöunetkin, seuraavana päivänä aamusta jo valmiiksi hikisenä ja ahdistuneena koko päivän odottaen sitä hetkeä. Voitte kuvitella miten jännitän muita pahempia tilanteita.